15. syyskuuta klo 00:39

Hello.

Palasin Portugalista jo 9. päivä, vaikka olisin voinut jäädä etelän auringon lämpöön vielä toiseksikin viikoksi. Löysin Algarvesta myös intoilemani Sephoran liikkeen, jossa ei kuitenkaan ollut häävisti himoitsemaani kosmetiikkaa, ainoastaan Benefitin ja Too Facedin ständit. Minulle myös selvisi lyhyen googletuksen jälkeen, että Sephora onkin ranskalainen ketju.

Kiitos Finnmatkojen opasten, sain paljon yleissivistystason tietoutta. En esimerkiksi tiennyt ennen matkaa, että Portugali on Länsi-Euroopan köyhin maa, jossa minimipalkka on n. 370 euroa. Maa on yksi tärkeimmistä korkin tuottajista ja sähkö on siellä erittäin kallista. Onneksi uskaltauduimme äitini kanssa myös asuinkaupunkimme ulkopuolelle, muuten kokonaiskuva kohdemaasta olisi jäänyt hyvin suppeaksi. Albufeira on nimittäin turistien kansoittama lomakaupunki, jossa paikalliset toimivat pääasiallisesti tarjoilijoina ja myyjinä vaaleanpunaisiksi käristyneitä pakettimatkailijoita palvellen.

Portugalilaiset ovat mukavia. He ovat ystävällisiä, mutta pysyvät silti juntin suomalaisenkin mielestä sopivan välimatkan päässä. Ruoasta en oikein osaa sanoa juuta tai jaata, sillä jotain kertonee matkastamme se tosiasia, että lounastimme eräänä päivänä suuren ostoskeskuksen italialaisessa ravintolassa... Vaikka olen käynyt maassa jos toisessakin, en ole luonteeltani kovin avoin uusille jutuille. Toisin sanoen olen älyttömän nirso. Tästä syystä arvostan kyllä Madventures-tyylistä matkailua, mutta porvarillisen kasvatuksen saaneena ajatus pienellä budjetilla matkustamisesta tuntuu miltei pelottavalta. Olen pilalle lellitty kuopus, joka ei syö ulkomailla kuin ranskalaisia perunoita, ja tahtoo olla varma, ettei sänkyyn hiivi yöllä monijalkaisia karvaisia ötököitä. Tästä syystä hotellillamme oli neljä tähteä.

Löysin eräästä pienestä albufeiralaisesta liikkeestä itselleni ihanan pikkumustan, tuon jokanaisen vaatekaapin luottovaatteen. Loistavaksi ostokseksi osoittautuivat myös ruudulliset suorat housut, jotka ovat malliltaan, kuosiltaan ja väriltään (musta ja ruskea) absolutely fabulous. Muista ostoksistani minulle tulee hetkittäin niin sietämätön epäekologisuuden krapula, etten tahdo niistä täällä avautua. Ihan vain siksi, etten hyödy itseäni älykkäämpien ihmisten provosoinnista millään muotoa. Olenpahan ainakin oikealla tiellä, kun kuluttaminen tuntuu minusta pahalta.

Tuossa 11. päivän iltana katsoin tv:stä dokumenttia New Yorkin seitsemän vuoden takaisista tapahtumista. Ja ensimmäistä kertaa itkin asian vuoksi. Voin puolustuksekseni sanoa, että vuonna 2001 olin niin nuori, etteivät uutiset iskeneet tajuntaani yhtä kovalla voimalla kuin nyt 19-vuotiaana. Pelkkä suurten tornien romahtaminen näytti ruudultakin katsottuna niin käsittämättömältä ja newyorkilaisten hätä niin järkyttävältä, että huomasin yhtäkkiä kyynelten valuvan pitkin poskiani. Vaikka riutuneisiin huippumalleihin verrattuna olenkin jättimäinen, tuo dokumentti sai minut tuntemaan itseni pieneksi ja onnettomaksi. Ja antoi asioille mittasuhteet.

Lauantaina kävin lävistyttämässä korvani, taas. Edelliselle lävistyksellehän kävi niin onnettomasti, että hukkasin korusta irronneen osan enkä ehtinyt neulamiehen pakeille. Nyt sitten oikeassa korvassani on tragus. Sattuihan se, mutta vain hetken.