Tiistain turinat

Snif snif TSUUH.
Joku muu saattaisi kyseenalaistaa siivoustottumuksensa, jos nenästä tulisi niistäessä karvapalloja, vaan minullepa tämä on ihan peruskauraa. (Joopa joo.)

* * *

Ostin maailman ihanimmat farkut eilen - koko shoppailupäivän saldo on siinä, mutta rahaa paloi siltikin ihan mukavasti. Noh, kun eilen laitoin ne kotona jalkaani ja hengailin vähän aikaa niissä, alkoi ihoa kutittaa kauheasti. Farmarit on tehty luomupuuvillasta ja ostettu JC:stä.
Kuulostaako tutulta? Mielestäni olen avautunut samasta asiasta aiemminkin...

Tää alkaa mennä jo vähän huolestuttavaksi: luomupuuvillainen t-paita, allergiareaktio. Toppeja JC:stä, allergiareaktio. Luomukasvovoide, allergiareaktio. Luomupuuvillaiset törkeän kalliit farkut, allergiareaktio...

Alan olla vahvasti sitä mieltä, että toisille synteettiset aineet sopivat paremmin kuin luonnonmukaisesti valmistetut aineet. Tämä pätee siis tuossa Frantsilan Kehäkukkavoiteen kohdalla. Vaan mikä helekutti vaivaa näitä luomukankaisia vaatteita!? Onko vain sattumaa, että kyseiset kledjut on käsitelty ihoani ärsyttävillä aineilla, vai käsitelläänkö luomupuuvilla aina luomuaineilla?

* * *

Tänään haen postista paketin ja optikolta piilolinssitilaukseni. Ehkäpä se kirppispöytäkin olisi jo aika varata... Myytävää tavaraa alkaa olla nimittäin jo kahden pöydän verran.

:: Crisis ::

Tajusin juuri...

...kuinka rrrrkeleen paljon vihaankaan silmälasejani.

...millainen hirveä reuhka päässäni kasvaa. Keskiviikkona on kampaaja, mutta mulla on vahva epäilys siitä, ettei tätä moppia pelasta kuin eutanasia isän partakoneella.

...ettei naamani ole erityinen. Ei hyvällä, eikä pahalla tavalla. Menen takuuseen, ettei kukaan muista kasvojani kertatapaamisen jälkeen, pärstäni kun on vähän kuin tuijottaisi valkoista seinää. Tai rypistynyttä kopiopaperiarkkia.

...olevani helevetin pösilö. Ihan totta, mulla ei ole tilanneälyä p-skan vertaa!

...että huomenna on päivistä pahin, maanantai...

Swatch: Gosh Effect Powder ja Waterproof Eye Shadow Stick

Saaran meikkipostauksessa (tai ehkä useammassakin, en tiedä) on surkuteltu sitä, kun upeissa meikeissä käytetään aina kalliita ammattimaisia meikkejä. Monesti kosmetiikassakin laatu maksaa itsensä käytössä takaisin, sillä useimmiten selektiiviset tuotteet ovat todella riittoisia, niissä on paljon pigmenttiä ja ne levittyvät pehmeästi. Sääntö vaatii toki aina poikkeuksen, sillä tuotesarjankin sisällä voi olla huonoja tuotteita niiden helmien joukossa. Kannattaakin etsiä netistä käyttäjäkokemuksia, jos aikoo panostaa rahallisesti meikkipussinsa sisältöön. Lisäksi kosmetiikkamyymälöissä palvelee yleensä asiantuntevaa ja ystävällistä porukkaa, ja tietenkin myös lähipiiriltä voi tiedustella, mistä kosmetiikkatuotteista he pitävät.

Vinkkasin Saaran kommenttiboksissa röyhkeällä amatöörimeikkisutaajan oikeudella suhteellisen huokean hintaisesta kosmetiikkasarjasta Gosh, jota myydään Sokoksilla ja Emotioneissa. Anna Abreulle tekemässään kulta-mustassa meikissä Saara oli käyttänyt Make Up Storen jauheluomiväriä (sävy 24 carat). Tänään tajusin, että omistan Goshin Effect Powder -luomivärin sävyssä Glamour, joka on sekin MUSin jauheluomivärin tapaan kaunis kultainen.

Koska Effect Powderit ovat jauhemaisia, ne tarvitsevat alle kiinnittävän aineen. Saara oli käyttänyt MAC Paintpotia ja Shadestickia, joten levitin luomivärin alle Shadestickia kaukaisesti muistuttavan Gosh Eye Shadow Stickin (sävy Love that beige!).

Itsetunto ja meikkaustaidot eivät vielä kestä meikkikuvien julkaisua, joten tein swatchin kämmenselälleni. Vasemmalla on pelkkä Eye Shadow Stick, oikealla olen levittänyt Stickin päälle Effect Powderin.

Tässä vielä jonkinlaiset kuvat käyttämistäni tuotteista:

Tuotteiden pysyvyydestä on sanottava sen verran, että mulla on tosi rasvoittuvat silmäluomet. Ainoa tähän mennessä toiminut luomivärinpohjustaja on ollut Urban Decayn Primer Potion aka UDPP, jota on kehuttu ja palvottu ympäri maailmaa. Kuten mainitsinkin, olen täysin amatööri, jolla on koulutuksen sijaan pelkkä palava rakkaus kosmetiikkaa kohtaan, joten vika saattaa silmäluomieni sijaan piillä meikkaustaidoissani. Mene ja tiedä, mutta jotkut Goshin Eye Shadow Stick on lukemani mukaan pelastanut luomivakoihin karkailevilta meikeiltä.

Mautonta uutisointia ahdistavasta aiheesta

Olin eilen tuuraamassa sairaslomalaista entisessä/nykyisessä kausittaisessa työpaikassani. Kahvitauolla lööppilehtiä selatessani mieleeni nousi vääjäämättä kysymys median vastuusta.

Eräässä iltapäivälehdessä oli aukeaman kokoinen juttu vesikidutuksesta. Jutun uutinen taisi olla se, että Condoleezza Rice oli Yhdysvalloissa ensimmäinen, joka hyväksyi vesikidutuksen lailliseksi kuulustelukeinoksi. En ole ihan varma tästä, sillä huomioni kiinnittyi jutun arveluttaviin kuviin ja kuvateksteihin eikä niinkään itse tekstiin.

Juttua koristi piirroksia, jotka havainnollistivat sitä, miten vesikidutus toimii. Ensimmäisessä kuvassa mies makasi kahlittuna selällään kangas kasvojensa päällä, kun toinen mies kaatoi ämpäristä vettä aikaisemmin mainitun kasvoille. Mielestäni ajatus pelkästä kankaasta kasvoille väkisin laitettuna on ahdistava, sillä jokainen varmasti tietää, miten pian esimerkiksi tiiviin peiton alla loppuu happi, ja miten käy, jos happea ei saa.

Lisäksi lehdessä havainnollistettiin ihmisen pään ja nielun poikkileikkauspiirroksella sitä, millä tavoin kasvojen päälle kaadettu vesi aiheuttaa kakomisrefleksin ja tukehtumisen tunteen. En jaksanut perehtyä seliteteksteihin kovin tarkkaan, sillä mielessäni pyöri vain, miten kuvottavaksi kyseisen jutun lukeminen oloni sai. Olen aika herkkä visuaalisille ärsykkeille niin hyvässä kuin pahassakin, esimerkiksi kauhuleffan katsomisen jälkeen pelkään pimeää kuukausien ajan ja verikoetta otettaessa liikun jossakin hämärän rajamailla, jos satun näkemään näyteneulen pureutuvan ihoni alle.

Olen sitä mieltä, että tämä iltapäivälehden juttu vesikidutuksesta ylitti hyvän maun rajan. Mielestäni olisi vallan mainiosti riittänyt sivullinen tekstiä ja kuva Condi Ricen hymyilevästä nassusta, yksityiskohtainen selonteko kuvine päivineen oli liikaa. Toki ymmärrän, että tämän lajin lehdistön päämäärä on kohahduttaminen, mutta minusta harmittomampaa on tehdä etusivun juttu Nykäsen parikymppisestä tyttöystävästä kuin hirvittävästi kidutustekniikasta, jota CIA:n kokeneimmatkin agentit kestävät vain 12-14 sekuntia...

Fakta on, että iltapäivälehtiä lukevat kaikenlaiset ihmiset ja sen takia olisi mietittävä tarkkaan, mitä ja miten kyseisissä lehdissä kirjoitetaan. Olen pahimman laatuinen pessimisti ja herkkiskin vielä, mutta miettikääpä, jos lehdissä aletaan kuukauden päästä kauhistella, kuinka pääkaupunkiseudulla koulukiusaus on saanut entistä sadistisempia puolia, "teinitytöt kiduttivat koulukaveriaan vedellä saadakseen rahaa".

Mielestäni jotakin voi jättää lukijankin varaan; mikäli vesikidutuksesta haluaa lisätietoa, sitä varmasti netistä etsimällä löytää. Kaikkea ei tarvitse läväyttää viattoman kahvituntilaisen silmien eteen, itse olisin nimittäin sivuuttanut jutun, elleivät mainitsemani piirrokset olisi herättäneet huomiotani.

"Menit sit mokaa, häh?"

Voihan lärpäke, pitää tehdä päivän kolmas postaus, koska en kykene yhdistämään kolmea täysin toisiinsa liittymätöntä aihetta saman otsikon alle... Eli:

Ne Salmiset -ohjelman edellisessä jaksossa oli vieraana näyttelijänä tutuksi tullut Outi Mäenpää. Hänen mielestään epäonnistumisen pelko rajoittaa elämää valtavasti. Outi pitääkin mokaa eräänlaisena lahjana, josta voi oppia.

Mokaamista pelkäävä ihminen suhtautuu kaikkeen varauksella ja pitää sekä omia että muiden ideoita kelpaamattomina. Tällainen ihminen syö valtavasti muiden voimavaroja ja energiaa, kun esimerkiksi vapaaksi aivoriiheksi tarkoitettu kokous muuttuu "muuten hyvä idea, mutta ei kannata" -tyyppiseksi kommentoinniksi kyseisen henkilön osalta.

Vertasin em. tilannetta omaan elämääni ja totesin väitteen pitävän kutinsa. Kun minut oppii tuntemaan hyvin, luulen, että mieleen jää kuva nauravaisesta ja puheliaastakin tytöstä, mutta ensivaikutelma ja esimerkiksi työpersoonani on aivan toisenlainen, kiitos elämääni varjostavan mokaamisen pelon.

Uusia ihmisiä kohdatessani olen vakava ja varauksellinen. Puhun vähän ja pyrin pysymään aiheessa. Jos joudun vieraassa seuraassa tilanteeseen, josta selviytyäkseen olisi oltava omatoiminen ja käyttää maalaisjärkeä, joudun paniikkiin. Moni onkin sanonut, että näytän joko vihaiselta tai todella ujolta. Tällaista mutrunaamaa onkin varmaan todella helppoa lähestyä.

Yleensä mokaaminen saa pelkääjän päässä järjettömän suuret mittasuhteet. Mikä oikeasti on pahinta, mitä voi sattua, jos menee puhumaan ihastukselleen vaikkapa koulun ruokalassa? Ymmärrän aivokirurgien kohdalla takaraivossa nakuttavan epäonnistumisen pelon, mutta miksi hieman liikakiloja kerännyt kokoa 42 oleva tyttö menettää mielenrauhansa tai ehkä jopa elämänilonsa lämpimän kesän ja bikineiden tähden?

Tee löytöjä kotonasi ilmaiseksi, osa I

Poismyytäviä tavaroita etsiskellessä kävi vähän vanhanaikaisesti.
"Oi, tää on ihana, mä pidän tän!"
Ja maman merkitsevä silmienpyöräytys.
(Paraskin sanomaan, siltä mä tän hamstraamisen olen oppinut!)

En ole kyseistä laukkua ennen nähnytkään, se on todennäköisesti siskoni vanha.
Ja niiiin täydellinen kuvitteelliseen pin-up-tyyliini.

Ke-ke-ke-keskiviikko

Tulipa taas todettua, että maailma on houkutuksia täynnä.

Halensin kuvasto, kultaiset gladiaattorisandaalit. Jotain kaunista kuvittelin kai niissä näkeväni, kiitos muotilehtien ja -blogien päättäväisen aivopesun mitä ihmeellisimmille trendeille.
Aloin jo mitata jalkateräni pituutta kunnes äityliini saapui keittiöön.
Lausahdus "Tarvitsetko noita todella? Ja kuinkahan liukkaatkin ne ovat..." palautti minut onneksi maan pinnalle.

Ei, en tarvitse täysin lättäpohjaisia kenkiä, koska niissä on todistetusti huono kävellä. Ja kyllä, nahkapohja voi olla myös kesällä todella liukas, ainakin jos on (sarcasm) yhtä ketterä kuin minä (/sarcasm).
Lisäksi suosin pukeutumisessani pääasiallisesti hopeaa, joten kultainen väri olisi hyvin, hyvin epäkäytännöllinen.

Thank you mommy for saving my money! (Again.)
Taitaa olla parasta heittää Trendin välissä tullut Hobbyhallin mainos suorinta tietä roskikseen. Minä kun olen niin raukka, että tietyssä mielentilassa, jonka vallassa olen ainakin 90% valveillaoloajastani, voisin ostaa mitä vain.

Tein muuten tänään ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin kirppisostoksia. Miksei kukaan ole kertonut, että ihmiset syytävät kirpputoreille vallan käyttökelpoista tavaraa!? Ostin kaksi vaatekappaletta, Fishbonen t-paidan sekä käsintehdyn neuleponchon. Kummatkin vaikuttivat täysin käyttämättömiltä - ja hintakin oli kirppiskamaksi sen veroinen... Shit happens but sometimes it smells sooo good.

Ostin eilen kumisaappaat.
Jaa miksikö?
No tietysti siksi, että lehmien lantaa on mukavempi luoda ehjissä lantsareissa!
Tai sitten ne vain näyttivät todella sympaattisilta.
Kattokaa vaikka Prinsessa Seinäruusunen -blogista.
Tuollaiset vaaleanpunaiset söpöläiset Ässä nyt nimittäin omistaa.
Ja toivoo kurakelejä.

Posti toi tänään Trendin lisäksi Sportin. Aloin miettiä, olisiko lehden hehkuttama "2 kuukaudessa kesäkuntoon" -projekti kohdallani toteuttamiskelpoinen. Kolmesti viikossa salilla hikoilemalla saa kuulemma läskin liikkeelle. Uskoisko tota? Tuskin.

Peeäs, tää tahtoo jonku oikee raflaavan kesätukan, ideoita kehiin muruset <3
Aimitennii ei oo mun tapaista lässyttää söpöjä ja olla positiivinen...?

Maanantai-ilta on huono ajankohta syväluotaavalle avautumiselle. Siksipä angstaan pinnallisesti.

Kukas se sellainen tyyppi on, joka ei uskalla laittaa pähkinöitä salaattiin, koska niin ei yleensä tehdä? Se samainen tyyppi tajuaa olleensa aika pirkuleen naurettava, kun näkee netissä herkullisen kuvan cashew-pähkinöillä höystetystä salaatista...

Niin että tervetulloo vaan seuraamaan mun taaperrustani täällä maan kamaralla.
Ainua mua osuvasti kuvaava sana taitaa ihan oikeasti olla säälittävä.
(Pointsi sille, joka keksii kenen blogista kopioin idean muuttaa keskeisten sanojen fonttia muuta tekstiä suuremmaksi.)

Mä haluaisin mun ympärille semmosen kuplan, joka suodattaisi kaiken "turhan" kritiikin pois.
En uskaltanut edes nahkajäljitelmäpöksyjä ostaa ennen kuin niitä alkoi näkyä ihan jokaisen muoti-/tyyli-/lifestyle-/tilaankaikkivaatteeniasokseltajahapsutonihaniiiii-blogin kuvissa. Tästä voisin rakentaa jälleen kerran näppärän aasinsillan mun itsetunto-ongelmiin, mutta koska edes mua itseäni ei jaksa aina samasta aiheesta vaahtoaminen kiinnostaa, jätän väliin.

Söin muuten tossa telkkua katsellessani niin kovaa omenaa, että alahuuli kipeytyi. Nähtävästi siinäkin voi onnistua.

Jos joku on aikeissa matkustaa Jenkkeihin ensi kuun aikana, mulle saa tuoda tuliaisiksi Urban Decay Primer Potionin uuden helmiäisversion sekä jättimäisen Coastal Scents -luomiväripaletin. Kosmiskärpänen puraisi taas ja olo on kuin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivällä missillä talk shown suorassa lähetyksessä. Ehe ehe.

Voisko mennä nukkumaan jo? Eilen nimittäin venähti neljään.
No, ehkä mä annan tällä kertaa periksi ja pujahdan vällyihin tutumaan.
Tai tutimaan.
TAI sitte ihan vaan nukkumaan, shaapana.

Ace luvs Too Faced

Tämän kosmetiikkaholistin sydän muljahti juuri paikoiltaan.
Miksei kukaan ole kertonut, että Nelly.comissa myydään Too Facedin tuotteita!?
Kiitos ruotsalaisille, pelastitte juuri maanantaini!

Hälsningar från...

Moikka.
Ja lärveiset Lapista.
Menetin sydämeni siellä.
Kuvat puhukoot puolestaan.

Joku saattaa ihmetellä miten voin olla näin fiiliksissä jostain lehmistä.
Mutta nämäpä eivät ole mitä tahansa lehmiä; ne edustavat ehkä maailman sympaattisimpia eläimiä. Kuvissa on siis Ylämaan karjaa aka highlandereita.

Negaa! Negaa!

Tämän kaltaisissa kyselyissä on aina mahdollista kertoa pelkkiä positiivisia asioita itsestään. Nyt ryhdytään rehellisiksi ja kerrotaan asioista negatiiviset puolet.

PAHINTA SEURAAVISSA ASIOISSA ON:

1. Nimessäni:
>> Siinä on 10 kirjainta. Kukaan ei jaksa sanoa koko etunimeäni, joten mulla on monenlaisia lempinimiä. Ne kaikki eivät ole kovin... Miellyttäviä.
2. Kasvoissani:
>> Näytän helposti vihaiselta. Kurtistan kulmiani epätietoisesti (= tiedottomasti? Haha...) ja kyräilen muita ihmisiä epäluuloisesti. En pidä kasvojani viehättävinä kuin joskus erittäin harvinaisina hetkinä.
3. Vartalossani:
>> Vatsa. Peppu. Reidet. Aamen.
4. Luonteessani:
>> Olen äkkipikainen ja itsekäs.
5. Vaatekaapissani:
>> Voisiko joku tulla hakemaan ne kymmenet huonosti istuvat farkut sieltä pois!?
6. Kotonani:
>> Tahtoisin olla oman kotini herra, mikä ei onnistu, sillä punkkaan edelleen vanhempieni luona.
7. Työssäni:
>> Olen huono työntekijä. Vaikka aina vakuutan muille olevani joustava ja ystävällinen, olen oikeasti kaikkea muuta.
8. Ystävissäni:
>> Jaa-a. Niitä harvoja, jotka olen onnistunut säilyttämään, näen liian harvoin.
9. Perheessäni:
>> Meillä kaikilla on tosi vahvat omat tahdot.
10. Harrastuksissani:
>> Olen liian lyhytjänteinen sitoutuakseni mihinkään harrastukseen.
11. Kumppanissani:
>> Joskus se voisi olla tyhmempi.
12. Lemmikissäni/lemmikeissäni:
>> Ne allergisoivat Å:ta. Paitsi kalat, joita ei voi pitää sylissä ja helliä...
13. Kielenkäytössäni:
>> Ärräpäät ja ajattelemattomat lausahdukset. Joskus myös mukahauskat vitsit. Näsäviisaus kulkee suvussa, sanoi siskonmies.
14. Musiikkimaussani:
>> Se nyt vaan on kokonaisuudessaan niiiiin huono!
15. Kotikaupungissani:
>> Asun varsinaisessa Junttilassa. En keksi mitään hyvää sanottavaa koko paikasta.
16. Ruokavaliossani:
>> Too much sugar.
17. Lapsissani:
>> Niitä ei ole. Tosin en tiedä onko se hyvä vai huono asia.
18. Naapureissani:
>> Junttilassa asuu juntteja? Eäh. Mulla ei ole minkäänlaisia tunnesidoksia mun naapureihin.
19. Nykyisessä elämäntilanteessani:
>> Odotan koko ajan tulevaa. Ja haikailen menneitä.
20. Tulevaisuudessa:
>> Mitäpä jos on rintasyöpä, mitäpä jos oon lapseton...? Mitäpä jos mä pelkään turhaan?

HOX! Hyvä tarjous!

Eksyin tänään vaihteeksi Prismaan (...) ja siellä törmäsin aivan loistavaan tarjoukseen: kahden levyn paketti kympillä. Levyt eivät tietenkään ole aivan sieltä uusimmasta päästä, mutta jos haluaa musiikillista yleissivistystään parantaa, kannattaa tarttua tarjoukseen. Artistitarjontakin oli mukavan monipuolinen; silmiini osuivat ainakin Elvis, Opeth, AC/DC, Avril Lavigne, Anne Mattila, Tori Amos ja Jeff Buckley.

Itse ostin Tori Amos -paketin, joka sisältää levyt The Beekeeper ja Scarlet's Walk.

My life would suck without you.

Tänään syödään Å:n kanssa pastaa vähän muunnellun carbonaran muodossa. Siis jos se yksi nyt vain suvaitsisi tulla ajoissa lihaksiaan pumppaamasta. Jotkut meistä tajuavat kuluttaa syömänsä kalorit etukäteen, itse olen esimerkiksi pitänyt itseäni nälässä koko päivän. Joidenkin mielestä liikunnan harrastaminen on terveellisempi tapa hallita painoaan, mutta itse uskon satunnaisen paastoamisen nimeen. No en oikeesti, ette ota tätä nyt todesta, ettehän? Mä oon vaan niin tyhmä, että unohdan syödä ennen kuin voin tosi, tosi pahoin.

I'm evil. Raahustin tänään ulos Citymarketista helvetillisiä tunnontuskia kantaen. Piilolinssien ostoreissulta mukaan tarttui pari älyttömän hintaista kasvomömmöpurnukkaa ja kosmetiikkaa. Siis ihan vaan jotain pientä, niin kuin tekoripsiä ja hiuslakkaa (taas!?). Saattoi kassaneiti vähän kummastella ahdistunutta ilmettäni, jossa sekoittuivat niin katumus kuin sisuksia korventava nälkäkin. Olo oli kuin syntisellä.

Eivätkä kiusaukset tähän loppuneet...

Tänään saapuneen Kauneus&Terveys-lehden välissä oli Kultajousen mainos. Purin nyrkkiä seuraavan kuvan nähdessäni (voisin pyydellä anteeksi webbarini rakeista kuvaa, vaan enpä pyydä):

D&G:n ehkä täydellinen rannekoru.
Mähaluumähaluunmähaluun!

...and then she fell down, dead.

Tajusin eilen pari tuntia kestäneen monologini jälkeen, että elämä on aivan liian vaikeaa, kun yrittää olla pyllistämättä yhteenkään suuntaan. Krooninen miellyttämisenhalu syö naista. Keksinkin itselleni uuden moton:

Pyri olemaan eri mieltä kaikkien kanssa. Tällöin et tuhlaa energiaasi vaikutuksen tekemiseen, vaan voit olla rauhassa oma itsesi.

Eri mieltä oleminen ei tarkoita sitä, että pitäisi inttää periaatteen vuoksi vastaan, vaan lähteä siitä ajatuksesta, että tulee todennäköisesti olemaan eri mieltä kaikkien tapaamiensa ihmisten kanssa. Silloin oman mielipiteen häpeämisen taakka putoaa harteilta ja voi hengittää vapaasti. Kun hyväksyy tosiasiat, ei tarvitse hakata päätään seinään morkkiksen karkoittamiseksi jokaikisen käymänsä keskustelun jälkeen.

PS. Sain Å:lta Lapin-tuliaisena kauniin käsintehdyn korusetin:

Laadilaa, se on maanantai

Voihan svide. Näin siinä käy, kun lataa netistä valmiiksi väsätyn sivupohjan. Huomasin nimittäin, että eräs satunnaisesti seuraamani blogi oli vaihtanut ulkoasuaan myös, vieläpä samaksi kuin minä. En jaksaisi opetella koodausta, pitääkö tässä nyt sitten Å palkata ulkoasun viralliseksi tuunaajaksi...?

Pari päivää sitten olin sonnustautunut sattumalta (= en tietoisesti) karkkiväreihin:

Mielleyhtymä nurinkurisiin liikennevaloihin on hyvin voimakas.

Posti toi tänään nettishoppailurakkauteni uusimman hedelmän pienen paketin muodossa.
Päätinkin pistää seuraavan tilauksen menemään samoin tein. Muah.

Tilasin synttärilahjan. Ei, en itselleni, vaan perheenjäsenelle.

Junassa

On kuuma, kaulaliina hiostaa inhottavasti ja saa kasvot hohkaamaan.
Katse kohtaa maailman jäänsinisimmät silmät, kun käsi hapuilee metallitankoa, josta ottaa tukea junan äkkinäisiin liikkeisiin.
Sulavat napajäätiköt ja pingviinit mieleen tuova silmäpari (haha) saa katseen kääntymään pois pikavauhtia. Nuo täydelliset silmät muistuttavat vain omista ulkonäön puutteista.

Kukaan ei ikinä muistaisi minua silmistäni, ainakaan niiden lumoavan kauneuden vuoksi.
Miksi juuri tänään tukkani valuu liimautuneena päänahkaani vasten?

* *

Kahden aseman jälkeen mukavan näköinen mies istuutuu vastapäiselle penkille.
Pitkän aikaa matka sujuu vaivattomasti katseita vältellen.
Kunnes lipuntarkastuksen jälkeen BÄM, he shot me down.

Kun olen kääntänyt silmäni toisaalle, pyyhkäisen hiussuortuvan otsaltani.
Saman tien kiroan hiljaa mielessäni.
Vaikka yritin olla cool, tein peruuttamattoman teon.
Kasvojen sipaisu on nimittäin tutkijoiden mukaan merkki seksuaalisesta kiinnostuneisuudesta.
Voi rähmä.

**

Blah.

Olin tänään balletone-tunnilla. Opettaja muistutti kovasti Brittilän Povipommi-Jordania. Tosin varustetaso oli turvatyynyjen osalta vaatimattomampi.

Äippä oli ostanut Å:lle ja minulle Duudsonien Isäntä- ja Emäntä-suklaamunat. Jee.

Että voi ihmisen elämä olla sisällötöntä! En ole saanut paljon mitään aikaiseksi. Tai no, luin mää pikkusen pääsykoekirjaa. Huominen ja sunnuntai menee onneksi muualla vipeltäessä. Tai no ainakin huominen.

Miksei kukaa pyydä mua veivaa perää baariin, voisin hämmentää ihmisiä persoonallisilla muuveillani...

Saivartelijan mietteitä, osa I

Meinasi tulla tappelu maman kanssa tässä eräänä päivänä.

Olen aina ihaillut intialaisten naisten tyyliä (siis sitä, jota näkee esimerkiksi leffoissa). Kirkasväriset kankaat, kullankimallus, vahva meikki, hennatatuoinnit ja nenälävistykset ovat mielestäni jotain äärettömän hienoa, puhumattakaan fetismistäni otsaan laitettaviin bindeihin.

Istuimme olohuoneessa. Tv:ssä näkyi paljon koristautuneita intialaisnaisia.
Pohdin siinä sitten ääneen, miksei Suomessa voida näyttää samalta.
Äitini totesi, ettei kulttuuriimme kuulu näyttää sellaiselta.

Koska pyristelen edelleen hieman pitkäksi venähtäneen murrosiän kourissa, tuohduin mutsini umpimielisyydestä kuten kapinahenkisillä teineillä tapana on.
!#%@?! Miten niin "ei kuulu näyttää"? Eikö me asutakaan mielipiteenvapauden luvatussa maassa, Suomessa? Kuka sanelee sen, miltä meidän tulee näyttää ja millaista tyyliä noudattaa?!
Hetken aikaa olin valmis nousemaan barrikadeille pukeutumisenvapauden puolesta. ANARKIAA! RÄYHÄHENKEÄ! KYLLÄ!!

Mutta koska olen perin siveelliseksi koulittu juppiperheen kuopus (nyt menee sanaleikittely jo pikkuisen yli, en itsekään enää ymmärrä...), annoin asian olla ja itkupotkuraivari jäi väliin.

Nyt kun olen ehtinyt pyöritellä käymäämme kahden virkkeen dialogia edestakaisin mielessäni, tajusin, että minähän se tässä sotkussa olin alunperin Neiti Ahdaskatseinen, eikä äitini.

Miksi ihmeessä menin tunkemaan kaikki suomalaiset yhteen lokeroon?
Sorruin todella pahaan yleistykseen, sillä emmehän me katajaiset kansalaiset ole kuin yhdestä petäjästä veistettyjä. Anna pääni pantiksi siitä, että joukossamme on varmasti jo useampia hindunaisia, jotka kietovat vartensa värikkäisiin kankaisiin ja koristelevat kätensä hennalla naimisiin mennessään. Joten Suomessa varmasti voi toimia kuten Intiassakin.

Ja sokerina pohjalla ikioma ikuisuuspulmani: miksi oma pukeutumiseni on riippuvainen muiden tyylistä? Voisinhan minä hakea itselleni Delhistä mittatilaustyönä tehdyn silkkipuvun kaikissa riikinkukon sulkien väreissä, jos todella haluaisin. Tuskin kukaan uskaltaisi tulla rienaamaan, vaikka kyntäisinkin loskaisia katuja hennon pinkissä burkhan kaltaisessa vaateparressa monien muiden luottaessa edelleen karvavuorattuihin Crocseihin ja tuulta pitävään kankaaseen.

Äiti oli oikeassa. Kulttuuriimme ei kuulu samanlainen pynttäytyminen kuin Intiassa.
Mutta ei mama missään vaiheessa myöskään väittänyt, että valtaosa suomalaisista olisi optimaalisesti oikeassa pukeutuessaan hillitysti mustaan ja huomaamattomiin koruihin.

Näin se maailma laajenee. Kello kahdelta yöllä.

**

PS. Aww, eksyin selailemaan taas deitti-ilmoituksia ihan huvin ja urheilun vuoksi.
Onko enää mitään suloisempaa kuin mies, joka kuvaa itseään sanalla "hartiakas" useammin käytetyn "harteikkaan" sijaan ^__^
Probably not.

F***ed up

Koin valaistumisen jälleen.

Mikäli olisin utelias ja sosiaalisesti lahjakas, voisin matkustaa jonnekin kauas. Muuttaisin solukämppään eri maista tulleiden nuorten kanssa ja söisin ennakkoluulottomasti kohdemaan erikoisimpiakin herkkuja. Opettelisin uuden kielen ja ystävystyisin paikallisten kanssa nopeasti.

Jokainen minut tunteva tietää, kuinka absurdilta moinen kohdallani kuulostaa.

Olen ärsyttävän umpimielinen ja tavattoman ujo. Lisäksi epäröin puhua vieraille ihmisille. Yleensä jopa kadun jokaista keskustelussa käyttämääni sanaa jälkeen päin.

Siksipä asunkin vanhempieni siivellä, kunnes olen saanut jonkin kuolettavan tylsän opiskelupaikan pääkaupunkiseudulta. Muutan asumaan opiskelijakaksioon poikaystäväni kanssa ja tuhahtelen paheksuvasti suomalaisten runsaalle alkoholinkäytölle. Jättäydyn pois tilanteista, joissa saattaisin joutua olemaan kahden kesken vieraan ihmisen kanssa ja julkisissa kulkuvälineissä vältän koskemasta mihinkään noro-viruksen pelossa. Elämässäni on muutama hyvä ystävä, joilla kaikilla menee minua paremmin.

Ihan totta, en koe elämääni tällä hetkellä järin mielekkääksi. En usko myöskään tulevaisuuden olevan juurikaan nykyhetkeä parempi. On lama, on mielenterveysongelmia, lehdissä vilahtelee tissiblondeja ja iltaisin katselen tylsistyneenä aivottomia tosi-tv-ohjelmia. Aina on liian vähän rahaa ja aikaa läheisille, liian vähän vaatteita ja kosmetiikkaa, liikaa nälänhätää ja pandemioita, jotka uhkaavat koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Pitää olla niin h****tin tiedostava ja ekologinen ja laiha ja kaunis ja älykäs olematta kuitenkaan pinnallinen tai kyyninen. Täytyy olla avarakatseinen, vapaa seksi on ookoo parisuhteessa, "koska ethän säkään söisi samaa pussikeittoa koko elämääsi". Kanoja ei saa hyödyntää ruokateollisuudessa, ruoan on oltava lähellä tuotettua ja luomua. Jos et meikkaa, olet uskis tai itseäsi laiminlyövä keskivertonainen. Jos meikkaat, meikkaat todennäköisesti muiden mielestä ihan liikaa. Politiikka on vähän seitkytlukulaista, mutta ilman ideologiaa olet hattarapäinen pönttö.

Arman, karataan Japaniin. Siellä me voidaan rakastaa kirsikkapuiden kukinta-aikaan kauniisti ja ihanasti.

Tuesday, niin kuin ne tapaavat sanoa Englannin suunnalla

Tämänpäiväinen postaukseni ei käsittele brittejä (vaikka hekotinkin taas ääneen yhdelle typerälle saarivaltakunnan hassuttelusarjalle, siinä oli kaksi naispoliisia, jotka saivat potkut). Minun erikoisalaani ovat nähkääs otsikot, joilla ei ole sitten mitään tekemistä itse tekstin sisällön kanssa. Muun muassa tästä syystä toimittajahaaveeni ei tule koskaan toteutumaan. (Eikä se oikeasti ikinä minun haaveeni ollut. Allekirjoittanut on halunnut esimerkiksi kirjailijaksi, näyttelijäksi, näytelmäkirjailijaksi ja prinsessaksi, mutta unelmat journalistin työstä on iskostanut päähäni jokin ulkopuolinen taho, kuten vaikkapa sellainen taruolento kuin vahvatahtoinen isosisko. Taruolento siksi, ettei sisareni oikeasti ole jääräpäinen, vaan minä olen hanttiinpanematon vässykkä. Tulevaisuutenne on minun käsissäni, eikös olekin hienoa, suuret ikäluokat, ohoi?)

Niin. Mitähän asiaa mulla oli.

Jaa, joo!

Kuten olen jo sadat kerrat mesonnut, joku puusilmäinen ja värisokea humanoidi 80-luvulta on täyttänyt vaatekaappini mitä ihmeellisimmillä rievuilla. Noh, jos jokin korkeampi voima katsoo tänne päin kerrankin armeliaasti, aloitan syksyllä opinnot, ja siitä ainoasta syystä minun on pitänyt ryhtyä säästökuurille jo noin 2536 kertaa vuoden aikana. And failed every f***ing time.

Lyhyestä virsi helekutin nätti, MY POINT WAS (kokoan itseni ihan kohta, lupaan), jotta yritän olla ostamatta uusia vaatteita. Tai koitan ostaa mahdollisimman harvoin ja vähän.

Jottei tehtävä kaatuisi samoin tein omaan mahdottomuuteensa, kehitin itselleni mantran, jonka olen bongannut joskus jostakin blogista. Hehe.

Se kuuluu näin: "Tee tutkimusmatka omaan vaatekaappiisi. Yhdistele vanhoja vaatteitasi uusilla tavoilla ja asusta ne omilla koruillasi."

Ihan varmaan jonku muotisuunnittelijan, niinku esim. Karl Marxin slougani, ihan sikahyvä! Toimii todellaki! Silhän oli se mallistoki hooetämmäl.

Läppä on huonoa, kello on paljon ja, mikä pahinta, tekstiä on paljon, joten laitetaanpa loppuun pari kuvaa.

Yhdistin ikivanhan Espritin t-paidan melko uuteen Vero Modan ale-liiviin. Asustin metallihelmillä, jotka on ostettu markkinoilta vuonna nolla.
Housuja ei ollut. Kuka niitä himassa kaipaa.

Otsatukkani on perin ongelmallinen, joten päädyin kähertämään sitä.
Hmm.
Farrah Fawcett *SIISseCHARLIENenkeliNAINEN* oli toki aikansa hiusikoni, mutta... Ei näin.
Mä kun halusin hiuksiini vähän völyymiä.
Tulikin sitten oikein kunnon heitto.