Erään tukan tarina

Mun lasiin laitettiin varmaan viikko sitten baarissa jotain adrenaliinin tapaista, koska nyt en malttaisi olla kotona ollenkaan, vaan haluaisin vipeltää kaikki illat ja yöt baanalla :D

Eilen katsastettiin taas tyttöjen kanssa yksi klubi. Koska viimeksi olin mielestäni hävettävän resuisena liikkeellä, päätin tällä kertaa panostaa ulkoiseen olemukseeni enemmän. Sinänsä turhanpäiväistä nähdä monta tuntia vaivaa "kauneutensa" eteen, jos baarissa kuitenkin viettää suurimman osan ajasta naama näkkärillä... No, hauskaa oli joka tapauksessa, vaikkei siltä ehkä muista paikalla olijoista vaikuttanutkaan!

Ensin mummoilin siis lämpörullat päässä...




















...sitten kiepsautin helpon, mutta mielestäni suhteellisen näyttävän kampauksen. Aluksi tarkoituksena oli tehdä mohawk-tyylinen kampaus, mutta lopputulos olikin tällainen:






















Koska olin kuskina vihreällä peltiratsullani, karmea dagen efter -olotila liittyy lähinnä tähän päässäni majailevaan takkuiseen pieneläimeen. Voisiko joku kertoa, mistä näitä sikiää ja miten ihmeessä sellainen on päähäni ajautunut?

Samuli Putro: Mitäpä jos

Video

Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä suuremmaksi, eikä talon katto kestä, lentääkö se ilmaan?

Mitäpä jos sun selkä pettää uuden vuoden aattoyönä, viedäänkö sut sairaalaan ja pistetäänkö sänkyyn?

Mitäpä jos on rintasyöpä, mitäpä jos oot lapseton? Saako vailla koulutusta adoptoida?

Mitäpä jos mä muutan Ruotsiin, mitäpä jos mä sokeudun? Voitko silloin jättää mut vai oiskohan se julmaa?

Mitä, mitä, mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Mitäpä jos mun suudelmaan et tahdo enää vastata, niin onko rakkaus jonka rakensimme tehty hiekkaan?

Mitäpä jos on ukkonen ja liekki syöksyy maata kohti, polttaa koko pitäjän, sen ihmiset ja linnut?

Mitäpä jos jäät työttömäksi, mitäpä jos et aikuistu? Pyörit tuolla pillifarkuissas ja olet kuuskyt.

Mitäpä jos mä löydän toisen, mitäpä jos se rakastuu? Tahtoo mennä naimisiin ja viettää häitä viikon.

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?

Tiedäthän, että pysyn tässä vierelläsi maailman tappiin asti?

Vaikka tää nuoruutemme kesii väistämättä ja vaipuu vanhuuteen.

Muistathan, että meidät tehtiin toisillemme mittatilaustyönä?

Mitäpä jos se työ on tehty hartaasti ja yksinoikeudella?

Yksinoikeudella.

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Ja elämä tapahtuu sinä aikana?

Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi, eikä talon katto kestä, lentääkö se ilmaan?

Lentääkö se ilmaan?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?

Turhaan.

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Sanat ovat siis arvoisan herra Putron käsialaa, itse kuuntelin biisin ja kirjoitin ne ylös.

Keskiviikko oli siivouspäivä.

Kaapistani löytyi todisteita varhaisista teinivuosistani.

Kuvan kovia kokenut niittivyö päätyi roskikseen. "Ihana" muovinen laukku (huomaa hyvän maun mukainen Playboyn logo!) sen sijaan sai armahduksen ja pääsi kirpputorille vietävien tavaroiden kastiin.

Koska siivoaminen on ikävää puuhaa, kannattaa kuunnella mieltä piristävää musiikkia.


Tanssimusiikkia 2000-luvun alusta. Atomic Kitteniin tein vaatteiden viikkailun lomassa discotanssista tuttuja liikkeitä, Westlifea lauloin sydän vereslihalla.

Sä olit sopivasti lihava

Varsinkin Internetissä miehistä on jollain tapaa coolia haukkua suomalaisia naisia elähtäneiksi pullukoiksi. Eilen tajusin sen tosiseikan, joka on täälläkin mainittu, että kulttuurissamme miehen on hyväksyttävämpää olla lihava kuin naisen. Miesten kaljamahoille naureskellaan, mutta vatsakas nainen on kaikin tavoin epäeroottinen ilmestys.

Vaan miksi näin? Toki suuri osa miehistä saa monia naisia enemmän kicksejä visuaalisista ärsykkeistä. Mielikuva naissukupuolesta tuntuu olevan jäänne vuosisatojen takaa: tulee olla kaunis, kevytrakenteisen hento ja pienellä kalorimäärällä pärjäävä keijukainen.

Mutta kyllähän kulttuurissamme on tietynlainen ihannemääritelmä miehellekin. Meillä arvostetaan urheilullista ja vantteraa miestä. Onko siis niin, että treenatun siksarin ja lösähtäneen keskivartalon ero on hämärtynyt? Haluavatko naiset todella niin kovasti näyttää pienemmältä kuin miehensä, että oluesta ja kebabista kertyvä vatsatynnyri on pienempi paha kuin hintelä mies?

Eilen myönsin vihdoin itselleni, ettei edes mies ole ilo silmälle, jos tämä on antanut ulkoisen habituksensa romahtaa. Pieni vatsa ei minua henkilökohtaisesti hetkauta, mutta monesti painonnousun yhteydessä ihminen ei jaksa huoltaa ulkonäköään muutenkaan. Joissain tapauksissa tuloksena on jopa intiimihygieniansa laiminlyönyt todella ylipainoinen mies tai nainen, joka käyttää vaatteita, jotka istuivat noin 20 kiloa ja olivat tyylikkäitä noin 20 vuotta sitten. Pintamuotia ei tarvitse seurata, mutta pari laadukasta peruspaitaa ja hyvät, monikäyttöiset housut on silloin tällöin suotavaa ostaa. Myöskään saippuan käyttö peseytymisen yhteydessä ei ole pelkkää yliarvostettua huuhaata.

Tarvitseeko sitten yrittää olla hyvännäköinen, jos ei ole? Itse olen siinä mielessä perfektionisti, etten välttämättä koskaan ole ulkonäköni kanssa sinut. Eräs miespuolinen ystäväni totesikin taannoin, että arvostelen sekä omaa että muiden naisten ulkonäköä kovalla kädellä, edes hän heteromiehenä ei vaadi naisten ulkonäöltä niin paljon. No, vaateeni saattavat olla kovia, mutta mitä minä ulkokuoreni kohentamiseksi sitten teen? Irvistelen pari kertaa viikossa kuntosalilla, vedän rasvaista ruokaa ja valitan ulkonäöstäni. Suomalaisella mentaliteetilla siis "läyhään", mutten tee mitään tavoitteideni saavuttamiseksi. Teorian osaan, käytäntöä en.

* * *

Tähän perfektionismiini liittyen, vihaan niin sanottuja puolittaisia kehuja. Esimerkiksi sana seksikäs ei jätä väärälle tulkinnalle sijaa, mutta sanat kiva ja nätti nostavat verenpainettani. Jos joku sanoo "Kiva tukka", siitä mielestäni kuultaa läpi ajatus, että tukkani voisi olla paremminkin. Nätti on aina rumempi kuin kaunis. Pahimmin raivostun sanonnasta "ihan kiva". Vaikka itse käytänkin sitä melko usein, en halua kuulla moista kommenttia toisten suusta.

Aina ei todellakaan ole merkitystä sillä, mitä sanoo, vaan miten. Monien sanavarastoon ei esimerkiksi kuulu lainkaan sana 'ruma', mutta äänenpainosta tämänkin ajatuksen pystyy havaitsemaan.

Kotipuolessa on tapana tuoda omat mielipiteet julki aivan kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Sitä onkin toisinaan varsin väsyttävää kuunnella. Toivon välillä, ettei kukaan kommentoisi hiuksiani, vaatteitani, silmälasejani, meikkiäni tai käytöstäni millään lailla. On todella turhauttavaa kuulla lause "Hieno mekko sulla..." ja tirskahdus perään. Mitähän helkuttia kommentoija tai minä kostun tästä? Kritiikki on jees, kunhan perustelee, eikä kiertele.

On totta, ettei suomenkielessä ole kovin hyviä adjektiiveja. Olen huomannut hokevani sanaa 'upea' ilmeisesti Sinkkuelämän innoittamana... Honey, your dress is gorgeous/adorable/fabulous. Miksei äidinkieleni ole englanti!? Tosin amerikkalaisten suosima small talk on minusta tarpeeton keino yrittää tehdä vaikutus muihin. Voihan olla kohtelias muille tarvitsematta heittää valkoisia valheita joka lauseen väliin?

Det är (eller var) tisdag igen!

HOX! Blogi-sana on alun perin tarkoittanut yksityishenkilön nettipäiväkirjaa. Kiitos YleX, tiputitte vihdoin taakan harteiltani - on sittenkin ihan OK kirjoittaa itsestään!

Tänään ohjelmassa oli kauppojen kiertelyä ja avoimen amk:n kurssi. Hotkin itseni kylläiseksi burritoilla ja löysin pari paitaakin. Jotta blogini asiaton linjani jatkuisi, en siis esittele vaateostoksiani, vaan päivän tarpeettomimman hankinnan:



Kuvissa on lelukaupasta ostamani My Little Pony -juomapullo! En voinut vastustaa. (Tai no olisin mä ehkä voinut, mutten halunnut. Siinä on vissi ero.)

Viis huonoo päivää viikossa, ja vain kaksi hyvää viikonlopussa

np: Samae Koskinen - 5 plus 2

Kolme tuntia kampaajallani istuttuani koko ulkonäköni muuttui! (Ainakin omasta mielestäni...)

Lauantaina tukkani oli tällainen. Kuva toimikoon samalla todisteena, etten ollut koko viikonloppua kotona:

Kuvan copyright ystäväni J

Tältä tukkani näyttää nyt:




Näiden kuvien vertailu sai jo pienen katumuksen kaltaisen tunteen nousemaan pintaan, mutta äsh - blondi kuvastaa paremmin luonnettani kuin enoleminkäänvärinenkoskayritänollakaikkea-look. Melko iso osa tukastani jäi kampaamon lattialle, mutta toivon, ettei vähäinen viehättävyyteni karissut kokonaan sen mukana. Noo, onneksi mulla on silmälasit, niin sihteeriköltä näytän edelleen :'D Se kun tuntuu olevan joillekin todellinen turn-on ainakin parin promillen kaasussa.

Helvetti jäätyi eilen...

...ja mä olin baarissa.
Mitämitä!?

Ja selvin päin, tietty.

Mä tajusin, että mun on pakko saada Elämä, makso mitä makso.
Just semmoi omankokoinen ja hyvä.
Vinkatkaa ostopaikkoja ja suositelkaa suosittuja malleja.

* * *

Koska kampaaja-aikani on huomenna, on katsaus hiustilanteeseen ajankohtainen. Mikäli pysyttelen suunnitelmassani vaalentaa kuontaloani, terveille latvoille voi heittää hyvästit. Siksipä olen valmistautunut henkisesti hiustenleikkuuseen. Toiveissa olisi ns. gwyneth-pituus, ei sitä lyhyempi.

Tässä siis hirvittävä lähtötilanne, baarireissun jälkeinen tukkatyylini, jossa on vielä aavistus kiharaa:



* * *

Teille, jotka arvostelette hömppäaiheisten blogien kirjoittajia aivottomuudesta ja liian kevyestä suhtautumisesta asioihin: elämä koostuu pienistä onnen hetkistä. Jotkut haluavat jakaa vakavat ajatuksensa muille, toiset taas heittävät bloggaillessaan vapaalle ja antavat hölmöilylle vallan. Ymmärrän, että jos muiden vahingoittamisesta repii huumoria, se ei ole oikein, mutta miksi puhdas ilo omista nautinnonaiheista on pahasta? Vai onko toisten tyytyväisyys teiltä pois?

* * *

Sain muuten joululahjan eilen! Paketista paljastui muun muassa liikuttava possuyöpuku.

Spin around, spin around, spin around!

Tänään on ollut taas jostain syystä aivan käsittämättömän hyvä päivä. Siis silmälääkärin laittamista näköä heikentävistä tipoista ja Å:n päänsärkykohtauksesta huolimatta.

En ole koskaan pitänyt Jessica Bielia juuri minkään näköisenä. En kiellä, etteikö hänen kroppansa olisi totaalisen hot, mutta naamavärkki sen sijaan kuuluu mielestäni menettelee-kategoriaan.

...until today:

Tuo suttuinen etäisesti kuvaa muistuttava pikselisekamelska on siis kännykkäni kameran tuotos. Nappasin kuvan Miss Mix -lehdestä lääkärin odotustilassa, kun odotin silmätippojen vaikutusta. (Hyvin toimi: lähinäkö sekosi, kun pistin rillit päähän ja yritin leperrellä sylissäni olleelle siskontytölle. Tuntui, että silmät eivät tottele, vaan menevät kieroon, koska iiriksien kokoon vaikuttavat lihakset oli lamautettu kirvelevällä nesteellä. Ainakin niin mie ymmärsin.)

THE POINT WAS, että Jessica näyttää upealta vaaleassa tukassa ja hennon pinkissä huulipunassa! Yritin etsiä netistä parempaa kuvaa kyseisestä stailista, mutten nopeasti selailemalla löytänyt. Paha on kauhalla ottaa kun on lusikalla annettu, vaimitensekulunutlausahduskuuluikaan. Eikä muuten sovi tähän asiayhteyteen pätkääkään tuo sanonta :D

It's a whole new week! Yippee!

Tervehdys toverit!

Kommunistissävytteisen alun jälkeen onkin näppärä kääntää samoin tein katse kohti länttä ja sen kaiken musertavaa kapitalistista touhua. Kamraterna, pankkitilini tyhjeni taas!

Well, well, iltapäivällä lähdin hakemaan pääsykoekirjoja lähimmästä kaupungista. Samaisella reissulla matkaani tarttui mm. Demi-lehti (yep, henkinen ikäni on ~13) sekä seuraavat putelit ja purnukat täynnä kaunistavaa/nuorentavaa ikuisen elämän eliksiiriä (kiltit, anokaa minulle elinikäinen porttikielto kaikkiin Suomen Emotioneihin!):


Lähdin hakemaan siis kasvovoidetta (käytän aina sanaa naamarasva, mutta se ei taida tehdä oikeutta käyttämilleni tuotteille), jonka ostinkin. Myyjän suositteleman Frantsilan Kehäkukka-voiteen lisäksi kiikutin kassalle tarjousdödöjä, yhteishinta 5 ekua, ei vain voinut vastustaa, Diorin TARJOUShuulikiillon sekä Kanebon TARJOUSHINTAISEN huulitökötin (juu, tästä termistä Kanebon edustajat varmasti riemastuvat! Shoot me, ylikäytän sulkuja taas). Kadutti jo ostohetkellä. Meinasin jättää molemmat huulimeikit ostamatta, mutta sydämeni oli särkyä pelkästä moisen teon ajattelemisesta. Joku rakastaa kenkiä ja hamstraa niitä satoja pareja, mulla taas on laatikoittain huulipunia, -rasvoja ja -kiiltoja. Tästä touhusta on rationaalisuus kaukana, mä oonki enemmän niinQ tunneihminen, ju nou?

Shop... kirjanhakureissulta suunnistin kuntosalille. Olin ollut aamusta alkaen hyvällä tuulella ja tervehdin salin omistajaa epä-ässämäisen pirteästi. Treeni sujuikin lähes moitteettomasti ja poltin 700 kilokaloria. Siisteintä oli kuitenkin puhista peilin edessä kahden kilon käsipainojen kanssa ja nähdä, kuinka rintalihakset pullistuvat :D Elämän pieniä riemuja.

Elämä on ihanaa, mutta v-mäisintä on se, että tietää, ettei se ole aina näin mahtavaa. Esimerkiksi rahat loppuvat joskus, ja saattaa olla, että hukun jonain päivänä kaiken turhan roinan keskelle.

Sitä odotellessa, ciao!

Vuosi 2008

Päätin nyt sitten sunnuntain iltapuhteeksi muistella viime vuotta kuukausi kerrallaan. Valitettavasti kuvamateriaalin määrä on vähäinen.


Tammikuu

Lukion viimeiset kuukaudet olivat käsillä. Tuskailin monta tuntia äidinkielen preliminäärissä.
Näin Cats-musikaalin, josta pidin kovasti.
Lauloin erään perhetutun syntymäpäivillä flunssaisena. "Keikka" meni totaalisesti pieleen.
Kuntoilukärpänen puraisi. Aloin käydä säännöllisesti esimerkiksi body pumpissa.

Helmikuu

Oli penkkarit, joista en innostunut laisinkaan. Aiheenamme oli ammatit, mutta päädyin ostamaan Punanaamiosta pikkutuhman Lumikki-asun mielikuvituksen ja ajan puutteen vuoksi. Angstailin koko päivän.
Abiristeily SiljaLinella. Muut vetivät viinaa kaksin käsin, minä ja pari hyttikaveriani menimme nukkumaan. Näin Nation 2 Nation -tanssiryhmän esityksen, johon taisin kaiken hehkutuksen jälkeen hivenen pettyä. En onnistunut kihartamaan hiuksiani suoristusraudalla. Ostin Christina Aguilera -hajuveden ja MACin meikkejä Ruotsista. Meinasin tilata salaatin englanniksi, mutta siskonmies (joka oli valvojana) halusi puhua ruotsia.
Täytin 19. Synttäreitä vietettiin kotona, koska arkailin baarielämää.

Maaliskuu

Minä ja herra Å kävimme katsomassa stand-up-keikkaa Pasilassa. Ilta oli huima!
Paljon kirjoituksiin valmistavia tenttejä. Lopulta pinnasin lähes kaikista niistä.
Kuntoiluinnostus alkoi hiipua. Olin pohjimmiltani kuitenkin oma laiska itseni.
Ylioppilaskirjoitukset. Jatkoin samaa linjaa kuin siihenkin asti; viimeisenä iltana panikoin yhden kirjan läpi, jos sitäkään.
Kirjoitusten välipäivinä kävin kampaajalla. Mahdoin olla hermoraunio.
Tanssikisat Valkeakoskella.

Huhtikuu

Aloitin työt kun koulu loppui. Olin keskimäärin 25 tuntia viikossa töissä.

Toukokuu

Yo-juhlien valmistelua. Piti tehdä suuria päätöksiä, kuten päättää serviettien väri ja minkälaista ruokaa juhlissani tarjottaisiin. (Asenne: EVVK.)
Tanssiseuran kevätnäytös jäi toistaiseksi viimeiseksi esityksekseni.
Herra Å:n kanssa kylpylään Tampereelle. Kallista lystiä, mutta ee-rittäin mukavaa sellaista.
The Day. Aamulla menin kampaajalle ja meikkiin. Kiinnitin tekokynnet sormiini autossa, vatsa sekaisin jännityksestä. En kompuroinut juhlassa, sain stipendin. Todistuksessa luki EEMMCC. Iltapäivällä juhlittiin, vieraat saivat nauttia aurinkoisesta säästä ja herkullisesta ruoasta. Jatkot @ Studio 51. Aamuyölla ihailin auringonnousua. Linnut lauloivat ja tajusin, että lukio oli o-h-i.




Kesäkuu

Kiertelin pääsykokeita. Ei tärpännyt.
Juhannus. Rentoa hengailua ja hyvää grilliruokaa. Kiitos rakkaani humalatilan, lähdimme kävelemään väärään suuntaan tuttumme juhlista. Extrakilometrejä kertyi yksi tai kaksi. Lopulta rakas lahjoitti kenkänsä minulle ja käveli itse sukkasillaan. Perillä huomasimme, että asvaltti oli syönyt sukista pohjan kokonaan pois ja murun humala oli haihtunut.

Heinäkuu

Honey alias herra Å astui Suomen armeijan palvelukseen. Inttileskeys alkoi.
Tein töitä. Oli hiljaista.
Pikkuhiljaa alkoi selvitä, että tulisin viettämään välivuoden. Suretti.





Elokuu

Nothing special happened = tein töitä.

Syyskuu

Matka Portugaliin äidin kanssa. Jännitin lentämistä. Oli kuuuuuma. En käynyt uimassa kertaakaan - sen sijaan Algarve Shopping Center tuli hyvinkin tutuksi. Ostin kosmetiikkaa, koruja ja vaatteita. Retki Lissaboniin osoittautui fiaskoksi hirvittävän ruuhkan takia. Ihmettelin Portugalin alhaista vuokratasoa ja valtaisaa Jeesus-patsasta. Kävelin rannalla mustassa polvipituisessa mekossa kuin mikäkin angstinen teini. Söin roskaruokaa ja yhtenä päivänä lounastimme jopa italialaisessa ravintolassa, kuten kunnon turistien kuuluu Portugalissa tehdä... TV:stä tuli lääkäriohjelmia. Olin todella laiska, enkä ruskettunut. Hyvää sangriaa, hyvä reissu!



Lokakuu

Siskontyttö syntyi ambulanssissa. Purskahdin itkuun tämän kuultuani. Seuraavana päivänä näin uuden perheenjäsenen ensimmäistä kertaa. Olipa se pieni ja söpö!
Seurustelumme 4. vuosipäivä. Siskontytön laskettuaika osui samalle päivälle, mutta neitipä päätti olla hiukan vikkelämpi.
Otin tatuoinnin. Vaikka kaikki olivat vannoneet, ettei se edes oikeastaan satu, niin kyllä se kirpaisi. But I fell in love with it.
Kirjamessut. Hamstrasin edullisia pokkareita enemmän kuin jaksoin kantaa.
Pääsykokeet. Taas. Eikä tärpännyt.

Marraskuu

Isovanhemmistani viimeinen, vaarini, nukkui pois. Sotaveteraanin viimeinen matka.
Siskontyttö sai nimen.
Viikate @ Tavastia. Jouduin tukemaan sammuvaa tyyppiä lähes koko keikan ajan. Oi näitä eturivin riemuja.
Jouluostokset. Olin kerrankin ajoissa liikkeellä ja sain hankittua miltei kaikki lahjat samalla kertaa. Olin supershoppaaja.

Joulukuu

Viimeinen kuukausi inttileskenä. Kuin palkinnoksi tästä murulla oli pitkä joululoma.
Tein pitkiä työvuoroja joulusesongin vuoksi.
Kävin kampaajalla. Päätin haluta takaisin blondiksi.
Joulu. Siskontyttö toimitti pikkutontun virkaa. En saanut ainuttakaan konvehtirasiaa lahjaksi! (Onneksi, sillä talostamme löytyi herkkuja moneen lähtöön muutenkin.) Kävin porukoiden kanssa fiilistelemässä yökirkossa. En saanut viettää joulupäivää pyjamassa, koska kävi kutsu anoppilaan. Piristävää vaihtelua toki sekin.
Uutena vuotena tapani mukaan ANGSTASIN. Olin 31. päivän töissä, enkä olisi millään jaksanut lähteä rakettien paukkeeseen. Lähdin kuitenkin, sillä minulle oli hankittu värikkäitä tähtisadetikkuja - niitä nyt ei vaan voinut vastustaa! Ilta meni kuin menikin erittäin rattoisasti ja kellon lyödessä kaksitoista miehekkeeni vanheni vuodella.


Viime vuonna olin todella hankala, mutta puolustuksekseni on sanottava, että vuoteen sisältyi myös todella vaikeita aikoja. Bloggaamisenhan aloitin muistaakseni huhtikuussa. Tätä ennen olin pitänyt kavereille suunnattua päiväkirjaa Livejournalissa.

Hitaastilämpeävä hiirulainen

Johan noita juntinnäköisiä imagolaseja on ollut netti puoli vuotta pullollaan, mutta vasta nyt minäkin haluaisin sellaiset. En tiedä mitään siistimpää kuin näyttää Woody Allenin serkkutytöltä! Vai...?

Uudet trendit ovat pelottavia, sen tietää lähes jokainen normaalilla itsesuojeluvaistolla varustettu kaduntallaaja. Tällä hetkellä NOT!-listallani ovat edelleen vyötäröfarkut sekä UGGit, vaikka aika moni jo vannookin niiden nimeen. Monen vaatteen kohdalla mielipiteeni neutralisoituvat ajan mittaan, ja pian huomaankin omistavani esimerkiksi kireät pillifarkut, vaikka aluksi reiteni näyttivätkin valtavilta niissä.

En tiedä kumpi on loppuen lopuksi pelottavampaa, valtavirrasta poikkeaminen vai muoti-ilmiöille itsensä uhraaminen. Kai tekin olette joskus nauraneet vanhempienne nuoruuskuville, joissa isällä on hassut viikset ja takatukka? Toisaalta, miksi ottaa itsensä niin kovin vakavasti? Elämä on usein ankeaa pelkästään Suomen sääolojen vuoksi, joten itselleen nauraminen saattaisi olla ihan miellyttävää vaihtelua suunmutristelulle. Monelle suomalaiselle pukeutuminen on todellinen akilleen kantapää, arka paikka. Minä olen yksi heistä.

Olen saanut kommentteja pukeutumisestani ala-asteesta asti, niin tytöiltä kuin pojiltakin. Koska olen luonteeltani lannistuja, en osannut kääntää muiden tyhmiä sanoja vahvuudekseni, vaan jäin rypemään niissä. Hautasin monet rakastamani vaatteet kaappini perälle, sillä itsetuntoni ei kestänyt naljailua. Pitkään pukeuduinkin farkkuihin ja neuleisiin, koska niin en erottunut muista. Yhä nykyäänkin vedän ne päälleni hälyttävän usein, vaikka tuskin enää kukaan tulisi sanomaan minulle, että onpa sulla "hieno" hame. On jännä, miten monien vuosien takaiset kommentit jäytävät itsevarmuutta edelleen.

Ihannoin supernaisellista tyyliä, runsaita helmoja ja kopisevia korkoja. Ehdotinkin yksi ilta, että murtautuisimme poikaystäväni kanssa converting vegetariansin Heidin asuntoon ja anastaisimme hänen vaatekaappinsa sisällön - ajatus tuntui kuninkaalliselta, kunnes tajusin, etteivät Heidin vaatteet todennäköisesti mahtuisi päälleni. Too bad. Lisäksi kuulun niihin 95 prosenttiin naisväestöstä, joka on tottunut käyttämään hamosia ja hienoja kenkiä vain juhlissa. Kynnys muuttua ihanteensa kaltaiseksi onkin yllättäen todella korkea! Tarkoituksena olisi nimittäin päästä neuletakki/huppari + rähjäiset farkut -tyylistä kokonaan eroon (sairastelupäiviä ei lasketa).

Miksi pukeutuminen on niin vakava asia?
Miksi vanhat asiat jäävät vaivaamaan mieltä vielä vuosienkin päästä?

Holla!

Tervetuloa bikinikesä, siksari on valmis!
Pakkohan se on hehkuttaa, että onnistuin huijaamaan vastentahtoisen löllövartaloni kuntosalille ensimmäistä kertaa pitkään aikaan - (kilo)kaloreita kului huimat 700 ja risat päälle :)
Huhkimisseurakin oli mieleistä, nimittäin ihmemies Å oli tutustumassa salilaitteisiin myös. Innostuin tekemään vatsoja jumppapallon päällä ja treenasin hauiksia huimilla kahden kilon painoilla... No, kyllä se unelmakroppa vielä tiensä mun ihoni alle löytää. Muistaa vain pukea päälle hivenen liian niukan paidan, niin muhkurainen siluetti muistuttaa olemassaolostaan kuntosalin peilien avulla. Oma löllöisyys on paras motivaattori.

Kuten erittäin todennäköistä on, kuntoiluinnostukseni hiipunee aamuun mennessä. Ei saisi luovuttaa, mutta tunnen itseni valitettavan hyvin tässä suhteessa.

PS. Älä ruoki lamaa, MTV3 klo 22.30 TÄNÄÄN!
"Lyhytelokuva, joka kertoo laman saapumisesta suomalaisen perheen elämään. Elokuva osoittaa, että keinot joilla lamaan varaudumme ovat itse asiassa asioita, jotka ruokkivat lamaa entisestään." Lähde: telkku.com

Hän

Sukupuoli?
- Mmmies.

Ikä?
- Kaksikymmentä (20). Eli hurjasti.

Nimi?
- Rakkaani/parempi puoliskoni/poikaystäväni Å.

Onko hänellä joitain lempinimiä?
- On, monia, mutta mitäpä niitä teille paljastamaan :)

Silmien väri?
- Harmaat.

Harrastukset?
- Jalakapallo, warhammerit, kitaransoitto noin niinkö muutamia mainitakseni niinkö.

Hiukset?
- Päässä. Suomen armeija käski kyniä, mutta nytpä annetaan taas kasvaa!

Mikä on hänen paras ruumiinosansa?
- Kädet, selkä, niska, peba. Kaikesta mä siinä tykkään!

Mitä haluaisit muuttaa hänen kropassaan?
- Kai me molemmat voitais parantaa ryhtiämme.

Luonteessa?
- Ei valittamista. Passeli juuri noin.

Onko hänellä lapsia?
- Eii.

Onko hänellä sisaruksia?
- Kyllä vain, sisko ja veli.

Lemmikkejä?
- Meillä on yhteishuoltajuus mun akvaariokaloihin. (Don't ask.)

Missä asuu nykyään ja miksi?
- Kotonansa vielä, koska aloittaa opiskelut vasta ensi syksynä.

Mitä kieliä puhuu?
- Puhuu vähän, mutta asiaa. Suomi on äidinkieli ja seuraavaksi tulevat englanti, ruotsi ja saksa kyseisessä järjestyksessä. Ainakin uskoisin näin.

Lempiväri?
- Hmm. Tää onkin paha... Mulle ostaa aina kaikkea punaista tai vaaleanpunaista. Veikkaan, että mustasta ainakin tykkää, mutta onko se lemppari, en ole ihan varma.

Mitä hän pelkää?
- Aika vähän mitään. Varmaan näitä normijuttuja, kuten läheisten menettämistä ja painajaisia.

Onko hänellä jotain lääkitystä?
- Joo, mitenkä luulisitte sen mua muuten kestävän?

Onko hän ollut koskaan sairaalassa?
- Synnytyslaitoksella ainakin.

Onko hän tehnyt ikinä mitään hullua, esim. hypännyt laskuvarjohyppyä?
- Tykkää leikkiä kesäisin ninjaa (hyppii ja pomppii ja tekee kärrynpyöriä. Se ON mun mielestä hurjaa). Ja onhan toi futis melkoisen itsetuhoista hommaa.


Me

Kuinka kauan olette seurustelleet?
- 4 v 3 kk

Asutteko yhdessä?
- Noup.

Kerro miten kaikki alkoi?
- Käytiin samoilla saksantunneilla ala-asteella. Huomasin herra Å:n pian, koska se istui eturivissä ja vaikutti tunnolliselta oppilaalta (+ sen kaveri oli kovaääninen). Tanssittiin yksi kausi samassa tanssiryhmässä, Å oli tuolloin mua päätä lyhyempi ja tajuttoman ujo. Sittemmin päädyttiin yläasteella rinnakkaisluokille, mutta vasta 8. luokalla tutustuttiin toisiimme. Vaihdettiin paljon mese- ja tekstiviestejä, mutta oltiin aluksi vain kavereita, koska meillä oli säätöä tahoillamme muiden kanssa. 9. luokan syksyllä alettiin seurustella, ja suhteen alkuaikojen vastoinkäymisten jälkeen tunteet syvenivät.

Oliko se rakkautta ensisilmäyksellä?
- Eipä tainnut olla, ei, kuten edellisen kysymyksen vastauksesta voi päätellä.

Riitelettekö usein?
- Kinastellaan toisinaan, varsinaisia riitatilanteita tulee onneksi harvemmin. Yleensä mä olen hankala ja mahdoton, koska en perustele väitteitäni. Pari ensimmäistä vuotta meni täysin riidatta, koska olin niin tuon ihanuuden pauloissa.

Mikä on paras tapa sopia riitanne?
- Parhaiten erimielisyydet unohtaa, kun anteeksi pyydettäessä kumpikin myöntää, ettei tullut toimittua ihan parhaalla mahdollisella tavalla.

Oletteko koskaan eronneet?
- Ei.

Haluatko naimisiin?
- Maija Vilkkumaa: Mä haluun naimisiin

Entä haluatko lapsia?
- Muutamien vuosien päästä kyllä.

Olisiko teidän unelmatalo, punainen talo ja perunamaa?
- Ei, ku valkotiilitalo kukkuloilta. Pitää olla lämmitettävä ulkouima-allas ja merinäköala. No okei, taitaa olla pikemminkin mun unelma :D

Olisiko hänestä emännän/isännän ainesta?
- Ööh? Kummallinen kysymys, mutta onhan tuo aika mukautumiskykyinen yksilö. Joten miksei.

Muistako jotain erityisiä lauluja, sanoja, lauseita, elokuvia alkuajoiltanne?
- Höh, ei näitä nyt yhtäkkiä pysty keksimään... Ja vielä alkuajoilta! O M G. Tuun muistamaan varmaan ikuisesti sen, miten hyvin Å tuki mua Nosturin rappusissa, kun allekirjoittaneella oli kyynärsauvat polviturman takia. Sitte tietysti on erinäisiä hellyttelynimiä, joita en nyt halua kaiken blogikansan kanssa jakaa.

Mikä oli ehkä se juttu minkä takia olette nyt tässä?
- Arvomaailma on sama kummallakin. Lisäksi kullan pitkä pinna on auttanu asiaa.

Voisitko kuolla hänen puolestaan?
- Tää on paha. En ole koskaan miettinyt asiaa. Ja koska periaatteessa tähän ei ole kuin yksi oikea vastaus, jätän vastaamatta.

Oletteko kokeneet mitään ainutlaatuista ja ensimmäistä?
- Kyyyllä. Paljon kaikenlaista :)

Muistatko päivän milloin aloitte seurustella, tuosta vain?
- 8. lokakuuta 2004. Tuskin unohdan koskaan.

Oletteko matkustaneet mihinkään yhdessä?
- Toissakesänä oltiin Itävallassa. Lisäksi ollaan matkustettu lukuisia kertoja mökille ja kylpylöihin.

Vietättekö paljon aikaa yhdessä?
- Jep.

Onko välillänne pitkä välimatka?
- Alle 20 kilometriä. Inttiaikana oli enemmän. Ainakin ihan sikana.

Onko teillä puhelinliittymät hommattu niin, että teillä on jonkinlainen kotirinki toisillenne?
- Ei oo käyny itseasiassa mielessäkään.

Oletko koskaan harjannut hänen hammasharjalla hampaitasi?
- En ole, muru on siitä aika tarkka.

Onko teillä paljon ikäeroa?
- Kulta on syntyny tammikuussa, minä saman vuoden helmikuussa. Ei siis paljoa.

Haittaako se suhteessanne?
- Juu, perhepiiri paheksuu, kun on niin vanha mies :D

Kestäisitkö jos hän ei voisi soittaa/tavata/kirjoittaa sinulle 2 viikkoon?
- En :( Tai ainakin heikkoa tekisi. Pakko kai se olisi?

Ottaisitko heti uuden, jos eroaisitte?
- En varmasti pystyisi pitkiin aikoihin vakavaan tasapainoiseen suhteeseen.

Walk the line

Katsoin äsken Maikkarilta Johnny Cashista kertovan elokuvan. Oli jollain tapaa surullisen huvittavaa seurata Johnnyn ja Junen hoivasuhdetta. Moni kohtaus nimittäin palautti elävästi eilisillan ja tämän aamun tapahtumat mieleen. Onneksi muru ei sentään ole pesunkestävä pilleristi/kokaiininokka, on varmasti pidemmän päälle älyttömän rankkaa tuo toisesta huolehtiminen. Kuningas alkoholikin tekee silloin tällöin nautittuna ihan tarpeeksi selvää jälkeä raavaastakin miehestä.

Toisen tv-elämyksen tarjosi ykkönen. Jerry Halloween on näyttelijä Jari Halosen ohjelma (talkshow?), jossa vierailivat tänään Isä Mitro, Hanna Marsh ja Viktor Klimenko. Aiheena oli rakkaus ja uskonto. Friikeistä kulisseista ja teennäisestä ilmapiiristä huolimatta mielenkiintoiset vieraat, Klimenko ja Isä Mitro, saivat aikaan hyviä keskusteluja. Hanna Marsh jätti kylmäksi, vaikutti ainakin minun silmissäni yksinkertaiselta tapaukselta, jolla ei ole omia mielipiteitä. Tosin herra Klimenkon seurassa nainen kuin nainen saattaisi vaieta.

SaturDay Fever

Perjantai tuli ja meni, mutta nyt olen taas kotoisasti koneeni ääressä leikkimässä angstileikkejä aiheesta "ei kannata tehdä mitään kun kaikki on huonosti". Jepp.

No, mulla sentään menee hyvin likaista tukkaa, palelevia varpaita ja pikkuflunssaista oloa lukuunottamatta. Armeijasta kotiutunut korpraali Å (jolle mun on pikaisesti keksittävä joku toinen nimitys) nimittäin päätti eilen nollata oikein kunnolla, ja on tällä hetkellä nukkumassa lievää alkoholimyrkytystä kropastaan pois. Juttu ei ole millään muotoa vakava, mutta allekirjoittanut sai eilen himpun verran tarpeekseen laattailun vierestä katsomisesta. Oksennuspelkoisen elämä ei ole helppoa, mutta niin vain rakkaus pisti kestämään kaikki aiheeseen kuuluvat hajuhaitatkin. Tosin keräilin hetken aikaa itseäni eri vessassa kuin missä herrani oli toimintonsa suorittanut. Siskontytön puklailut tuntuvan tästä lähtien mitättömiltä.

Muuta eilisillasta:
- ystävä J:n kanssa Guitar Heron pelaaminen oli mahtavaa
- täytin vatsani herkullisella pizzalla ja pastasalaatilla, josta en tuntunut saavan kyllikseni
- päivitin tietoni erinäisten puolituttujen parisuhdetilanteista (kyllä, silmäni näkevät kaiken!)
- ihmettelin sitä, miksi kotibileissä ihmiset (minä mukaan lukien) tuppautuvat tanssimaan pieneen, tunkkaiseen ja pimeään huoneeseen, vaikka muualla olisi paljon tilaa
- yritin pakottaa itseni juomaan J.P. Chenetin puolimakeaa valkkaria, mutta myönnettävä on, että se(kin) oli pahaa...

Ilta venyi melkein viiteen, kunnes yksi tuttu suostui ystävällisesti viemään minut, taintuneen miehekkeeni ja kaverini kotiin pientä maksua vastaan. Asiat olisivat toki voineet järjestyä paremminkin, mutta loppu hyvin kaikki hyvin, kunhan jäsen Å taas tokenee.

Hohoi, it's Friday, guys! And I ain't gonna stay home with my computer.

Kävin tänään hammaslääkärissä. Setä uusi yhden paikan, ajatelkaa, ilman puudutusta! Tatskan ottamisen jälkeen oon selvästi alkanu suhtautua kipuun ihan eri tavalla, tosin hammaslääkärissä ei voi purra hampaita yhteen, vaikka välillä huomasinkin hampaideni pureutuvan sedän sormeen...

Edellinen tapahtui siis aamulla, jonka jälkeen palasin kotiin nukkumaan. Näin unta, että olin töissä jossain kioskissa ja Duudsonit päättivät tulla asiakkaiksi. Flirttailin Jarpin kanssa ja päädyin kokeilemaan sekä Jarpin että sen hottiskaverin suutelutaitoja (sorry - hottis voitti!). Lopulta ne alko riehumaan siellä kioskissa: heitteli tavaroita lattialle ja kohta koko paikka vilisi alastomia miehiä :D Että sellaiset päiväunet tällä kertaa...

Tänään ois tarkotus tosiaan uskaltautua pois kotoa illalla. Keräilen tässä rohkeutta. Onneksi en ole tullu mökkihöperöksi tai mitään. Päässäkin raikaa Anna Abreun Silent despair -kappale kuin viimeistä päivää (toivottavasti).

Nainen puhuu miehistä

np: Kauko Röyhkä & Riku Mattila - Helvetti

Olen jo pitkään yrittänyt selata viimeisimpiä Anna-lehden numeroita, mutta en ole siitä huolimatta löytänyt Nainen puhuu miehestä -juttusarjan... Juttua :D Olen palanut halusta päästä kertomaan omat mielipiteeni kenties planeettamme upeimmista miehistä, joten ilman juttua, jonka varaan voisin postaukseni rakentaa, on nyt selvittävä!

Ideana olisi oikeasti siis, että otetaan yksi adjektiivi ja yksi mies, joka vastaa annettua adjektiivia. Nyt minä annan nimen ja linkin kuvaan, joiden lisäksi perustelen valintaani lyhyesti.


Samuli Putro (Zen Café)
Herkkä ja taiteellinen sanoittaja. Osaa ilmaista niin turhautumisen kuin syvän onnenkin tunteita. One of a kind. Inspiroiva.

Jake Gyllenhaal
Vakuuttava ja lahjakas. Osaa eläytyä kaikenlaisiin rooleihin, on ällistyttävän monipuolinen ...ja hyvännäköinen ;)

Pentti Hietanen
Jep jep, olen 19-vuotias... Mutta onpahan äidillä ja tyttärellä kerrankin yhteinen idoli! Upea ääni, isot salit täyttävä karisma ja nallekarhumainen ulkomuoto - täydellisessä maailmassa isälläni olisi kaikki nämä piirteet ja minä olisin perinyt ainakin lempeät silmät, mahtavan lauluäänen ja voittamattoman lavakarisman. I wish I was Ässä Hietanen but I ain't.

Herra Ylppö
Herra Ylppö alias Mikko Mäntymäki kuuluu ehdottomasti listalleni, vaikken Maj Karmasta erityisesti pidäkään. Suomalainen mies, jossa on kaikki kohdallaan: ulkonäkö, ääni ja pahanpojan imago. Kuumaa.

Martti Suosalo
Suomen paras miesnäyttelijä. Hänen näyttelemistään katsellessa ei ala miettiä, onko lavalla sittenkin vain Martti vetämässä roolia - hän muuttuu roolihahmokseen ja vie mukanaan. Siinä kyydissä ei edes halua vastustella.

I can be everything you want me to be - or...?

Silloin tällöin elämässä tulee aikoja, jolloin on hyvä istua alas pohtimaan elämäänsä ja ehkä jopa kyseenalaistaa omat tekonsa ja päätöksensä. Itse en ole esimerkiksi enää pitkiin, pitkiin aikoihin kyennyt shoppailemaan itselleni niin sanottuja turhakkeita ilman jumalattomasti jäytävää omaatuntoa, joten jotain hyötyä pelkästä asioiden miettimisestäkin on, vaikka monen mielestä harrastankin turhanpäiväistä jaarittelua aivan riittämiin. (Lisäksi virkkeiden lopettaminen vaatii minulta jedivoimia. Jos et kestä lauseiden rönsyilyä, ole hyvä ja poistu.)

Kuten joka päivä, niin tänäänkin hyppelehdin blogista blogiin nuuskien ihmisten elämiä ja markkinatalouden uusimpia houkutuksia. Yllätin itseni vertailemasta Helpon elämän lasta muiden kuvakylläisiin ja tyylikkäisiin blogeihin ja aprikoivani kuumeisesti, mistä löytäisin piilevät voimavarani blogiin panostamiseen. Päivänasuja, tottakai, ja paaaaaljon kuvamateriaalia kaikesta mitä teen. Aloin jopa miettiä, olisiko liian häröä ottaa kamera autokoulun II-vaiheeseen mukaan...

Ennen kuin ehdin kaivaa mummoni vanhan ompelukoneen esille (sillä tiettävästi jokainen katu-uskottava bloggerihan osaa tuunata vaatteita), tajusin peittää sotkuisen kuontaloni mietintämyssyllä ja ottaa hieman etäisyyttä asioihin. Ymmärsin, miten säälittäviä yritykseni päästä tämän semikuuluisan nettieliitin jäseneksi olivat. 1) Ajattelin, että samoja kaavoja apinoimalla kommenttien tulva olisi taattu, vaikka 2) minua ei ihmisten, edes liiemmin itseni, pukeutuminen voisi vähempää kiinnostaa. Tämä erottaakin minut aidosti luovista ihmisistä - en osaa ajatella, mistä muusta ihmiset voisivat haluta lukea, vaan ensimmäinen ajatukseni on tukeutua jo valmiiksi hyväksi havaittuun konseptiin. Riskienottokyky 0, samoin uskallus tehdä asioita oman pään mukaan, kun taas huomionkipeys on pyöreät 100.

Kun tajusin, ettei elämässäni ole oikeastaan mitään kirjoittamisen arvoista, eivätkä kiinnostuksen kohteenikaan ole erityisen mediaseksikkäitä, olin valmis laittamaan pisteen koko blogilleni. Vieläkin olen vähän kahden vaiheilla, lopettaako vai ei, mutta todennäköisesti tulen olemaan muutaman lukijani riesana vielä jonkin aikaa >:) Ajattelin jatkossakin tehdä tätä omaan tyyliini ja itseäni kiinnostavia aiheita käsitellen, sillä olen saanut sillä tapaa ainakin yhden kaverini "koukkuun". Tärkeintä on, että pysyn itselleni uskollisena ja lopetan rumasti sanottuna "blogihuoraamisen". Edes yksi kehitysaskel tällä pitkällä tiellä on saavutettu nyt.

Kuten postaustahdista arvata saattaa, on ollut melko toimeton päivä.

Nyt on sitten blogilla uusi ulkoasukin, joka on roimasti edellistä parempi.

Vielä päivän päätteeksi katsaus hiustenkasvatustilanteeseeni. Tähtäimessä on siis pitkä vaalea tukka. Ensimmäinen kuva on otettu syyskuussa, toinen tänään.






Sinänsä kuvien vertailu on typerää, sillä ne on otettu eri kameroilla ja eri korkeuksilta, toinen sisä- ja toinen ulkotiloissa. Mutta minä ainakin vilkkaan mielikuvitukseni avittamana olen huomaavinani merkittävän muutoksen hiusteni pituudessa :D Hidasta hommaahan tämä on, kuten jokainen kasvattaja tietää, mutta onneksi vanhat valokuvat antavat toivoa tähän synkkään vaiheeseen. Odotus palkitaan, toivottavasti näillä hermoilla hyvinkin pian...

Inside my handbag

Tämäkin postaus taitaa kuulua siihen kategoriaan, jota on hauskempi tehdä kuin lukea. Olkoon :)



Aiheena on siis mitä laukkuni on syönyt. Esimerkkitapaukseksi otin mustan Hugo Boss -veskani, joka siis on mitä ilmeisimmin tullut parta- tai hajuveden kylkiäisenä.

Yllätyin taas, miten monta huulikiiltoa (6 kpl) laukkuni sisuksista löytyi. Lisäksi vakkareihin kuuluvat erinäiset pääsyliput (olen nähtävästi ollut laukkuni kanssa niin laivalla, leffassa kuin baarissakin - joskus kauan sitten, en mä enää nykyään missään käy), kuitit, nenäliinat ja pieni rasia pastilleja. Jostain syystä tällä kertaa Hugoni oli imaissut kitaansa myös yhden hansikkaan (missä pari?), laastareita sekä autoilijan luottotuotteen, lukkosulan.

Kuvassa näkyvien tavaroiden lisäksi minulla on aina mukana kännykkä ja avaimet. Joskus olen saanut ahdettua käsilaukkuuni myös valtavan hiusharjani, jonka ei kaikkien fysiikan lakien perusteella pitäisi mahtua laukkuuni ollenkaan...

Pahoittelen kuvan heikkoakin heikompaa laatua -_-

Tänään samainen postipoika, joka hellin kätösin kantoi myös rakkaan tietokoneen syliini, toi Lookfantasticin paketin kotiovelle saakka. Putelit olivat selvinneet ehjinä koko pitkän matkan Englannista asti. Gr8! :)

Inspiration

Kuvat Angelique Boutiquen sivuilta. Mallien kaulassa on Angelique-nimisen designerin kaulakoruja, jotka kuuluvar SUGAR MAFIA -kokoelmaan.

Mallit ovat upeita ilmestyksiä. That's what I call beauty!





Olen ennenkin puhunut pinkkien hiusten puolesta. Tämä kuva sai minut entistä vakuuttuneemmaksi, että myös shokkivärinen tukka voi olla kaunis.

Kuvan tyylissä on kaikki kohdallaan - meikki, hiukset, korut ja paita tukevat toinen toistaan. En voi sanoa muuta kuin woah!

















Tämän kuvan mallilla on täydellinen kampaus. Rakastan tuota otsatukkaa, kiharoita ja isoa kukkaa hänen korvansa yläpuolella. Näyttäisinpä itsekin joka päivä yhtä huolitellulta.

Kuvan malli on hyvä esimerkki siitä, että tatuoinnit eivät vie naisellista viehätysvoimaa, jos tyyli on muuten kohdallaan. Lisäksi propsit valokuvaajalle mustan ja pinkin tehokkaasta yhdistelmästä.















Maskeerauksen ja stailauksen parhaimmistoa edustaa myös tämä kuva. Harvoin nainen on näyttänyt yhtä valloittavalta mustassa huulipunassa. Niin chic.

















Täydellinen bilelook. Muistuttaa hieman Madonnan tyyliä Sticky and Sweet -kiertueella. Kissamaiset rajaukset ovat ajattomat ja seksikkäät.









Kaikki kuvat täältä.

Sometimes a girl needs pampering.

Sarjassamme kukaan-tuskin-innostuu-aiheesta-yhtä-paljon-kuin-bloggaaja-itse:

Mitä tököttejä käytin tänään! :)

Vaahdotin hiukseni ensin XZ Tyrni-hoitoaineella. Se tekee hiuksista ihanan pehmeät ja puhdistaa ne hellävaraisesti. Toisella vaahdotuskerralla käytin Tigin Superstar-shampoota, jonka jälkeen levitin pituuksiin MOPin C-system hydrating conditioneria (poishuuhdeltava hoitoaine sekin). Tuoksu muistuttaa mielestäni kolan ja appelsiinin makuista trip-mehua.

Kasvoni pesin apteekista saatavalla Favoran 3-in-1-puhdistusgeelillä ja koko kropan jynssäämiseen käytin Adidaksen Body Fitness -suihkugeeliä, jossa on kofeiinia ja hierovia pesuhelmiä.

Suihkutsembaloiden jälkeen laitoin hiuksiini Wellan System Professional (aka SP) -sarjan Perfect Hair -hoitoainetta, joka lupaa korjata hiusrakenteen vauriot ja antaa tuuheutta. Latvoihin levitin Schwarzkopfin Gliss Hair Repair Oil Nutritive -tehohoitoseerumia, jonka pitäisi ehkäistä kaksihaaraisten syntyä.

Kasvoilleni levitin Phytomerin Hydracontinue -kosteusvoidetta ja silmien alle sipaisin Lumenen Sensitive Touch rauhoittavaa silmänympärysvoidetta.

Käsiä hellin Biothermin Biomains -käsivoiteella ja kynsille levitin Muoti ja Kauneus -messuilta ostamaani Solar Oil -nimistä kosteuttavaa öljyä. Kaulan ja varpaiden väliselle alueelle hieroin The Body Shopin mustikantuoksuista vartalovoita. Huulet saivat nauttia luottotuotteeni Bepanthen-voiteen tuomasta kosteutuksesta, jota ilman en varsinkaan talvella tule toimeen.

Tekstissä mainittujen tököttien lisäksi käytän arkena myös meikkejä, hajuvettä ja hiusten muotoilutuotteita. Lienee siis selvää, että olen altistunut melko monelle kemikaalille elämäni aikana ja on suorastaan ihme, etten ole saanut allergiaoireita kuin muutamasta tuotteesta.

Tadaa: vuoden ensimmäinen postaus!

Heipä hei, armaat.

Meinasin suoltaa eilen kriiseillessäni tänne vihaan uutta vuotta ja raketteja -postauksen, mutta päädyinkin sitten kaatamaan erään vaatekaappini (juu, niitä on monta) sisällön lattialle ja huusin akvaariokaloilleni. Täytyy myöntää, ettei sekään oloa helpottanut. Sen sijaan pakkasin kasseihini (ehei, en pärjää yhdellä!) vain kaikista välttämättömimmän ja lähdin Metallicaa luukuttaen ajamaan kohti korpraali Å:n olinpaikkaa. Oli pimeää, liukas tie ja kiukkuinen olo. Kaikki katastrofin ainekset koossa siis. Onneksi herra Hetfieldin kanssa rähinöinti vei voimat pahimmalta ärtymykseltä ja saatoin rauhoittua illastamaan korpraali Å:n ja hänen perheensä kanssa. En ole koskaan ennen nauttinut niin paljon tähtisadetikkujen polttamisesta ja kuohuviinin juonnista.

Vaikka eilinen ilta oli onnistunut, en aio silti toivottaa hyvää ja onnellista uutta vuotta. Siinä missä rakastan joulua, uusivuosi on minulle yhdentekevä juhlapäivä. Ihmiset örveltävät umpikekkulissa ja koittavat ampua samalla raketteja - itsesuojeluvaistoni sanoo, ettei kaikki ole silloin ihan kohdallaan. Niin kukkahattutäti en sentään ole, että halajaisin Suomeen rakettien ampumista kieltävää lakia. Jos joku hommasta nauttii ja osaa toimia fiksusti muutamankin promillen humalassa, suotakoon hänelle siinä tapauksessa valopommien räjäyttelyn ilo edes kerran vuodessa. Kunhan eivät minun terveyttäni vaaranna.

No joo, pakko se on minunkin siirtyä uudelle vuodelle, mutta lupauksia en ryhdy tekemään, vaikka toki kulutustottumuksissani ja terveydessäni parantamisen varaa olisi. Itsen kehittäminen ei vain mielestäni liity millään lailla vuoden vaihtumiseen, vaan muutoksen pitäisi olla ainaisesti jatkuva, katkeamaton prosessi. Myös takapakit kuuluvat kehittymiseen, jos niistä ottaa opikseen.

Hauskaa... loppuviikkoa, tai jotain. Ja muistakaa nyt sitten erinäisiä papereita allekirjoittaessanne laittaa vuoden kohdalle 2009.