Ei mitään järkeä...

Nih.

Kaunista on...

- 50-luvun Amerikan dinerit, vai miksi niitä kutsuisi... Mustavalkolaatoitus, loossit ja isoja pirtelöitä, Elvis ja kellohameet <3

- Ajaa talvi-iltana töistä kotiin, kun katuvalot valaisevat himmeästi lumen peittämää maisemaa. Taustalla soi Apocalyptica ja Mazda jurnuttaa tasaista 50 kilometrin tuntivauhtia. Mustat nahkahansikkaat natisevat ohjauspyörällä. Melankolia ja pimeys, aitoa suomalaisromantiikkaa.

- Lähi-itä. Arabinaiset pitkissä koristeellisissa burkhissaan, hennatatuoidut kädet. Kyllä kannattaa maksaa tv-lupamaksuja - Yle tartutti minuun matkakuumeen. Qatarin ristiriitaisuus kiehtoo enemmän kuin kaikkien tunteman Dubain maine. Täytynee tutustua Hämeen-Anttiloiden muslimikulttuuria käsitteleviin teoksiin.

- Intia. Ristiriitoja, upea kulttuuri.

Elämän vaikeudesta (ja ehkä vähän 5 000 000 dollarin rintsikoistakin)

Voi meitä onnekkaita, jotka nautimme joko kauniiden naisvartaloiden tai upeiden alusvaatteiden (tai miksei tietysti molempienkin) katselusta - nythän on taas SE aika vuodesta, kun Victoria's Secretin enkelit käyskentelivät roturatsujen lailla Miami Beachilla pienen pienissä, mutta sitäkin himoittavimmissa vaatteissa. KUVAT! Lavoilla nähdään tosin vuodesta toiseen samat tytöt ja samantyyliset hepenet, mutta enpä keksi linkkaamastani kuvapläjäyksesta muuta valitettavaa kuin

mix mä en voi näyttää samalta ku noi?????+

Jooh.

Meinasin taas sortua laittamaan linkin erään muotiaiheisen blogin krääsäarvontaan, mutta ehkäpä minulla on tavaraa ihan tarpeeksi jo omastakin takaa. Kaiken lisäksi palkintoina olisi ollut mm. Hello Kitty -huulikiiltoja ja jotain Nivean kosmetiikka-sampleja (auttakaa, mitä ne on suomeksi...?). Vasta sitten kun aletaan puhua PlayStation 3:n ja SingStarin arvonnasta, olen niin mukana x 100.

Hip-hip-hurraa, huomenna pääsen taas 7 tunniksi töihin. Täytyy lohduttautua sillä, että saan normaalin 6,5 tunnin palkan lisäksi iltalisätkin parilta tunnilta. Kannattaa muuten pitää huoli lapsia kasvattaessaan, että opettaa kakaroille rahan arvon jo ihan pienestä pitäen. Jos jälkikasvunsa päästää liian helpolla, tuloksena on tällaisia työtä pakoilevia nuoria aikuisia. On se vähän p**seestä tajuta parikymppisenä, että rahan eteen on oikeasti pukeuduttava epämukavaan työasuun ja hymyiltävä ihmisille ymmärtäväisesti, vaikka tekisi mieli haistattaa pitkät. Minä sain lapsena viikkorahani ilman suuria ponnisteluja ja tässä sitä ollaan, valittamassa työstä, jonka saannissa käytin vielä häikäilemättömästi sukulaisuussuhteita hyväksi.

Joku voisi selittää minulle, mistä tämä kaiken kattava tyytymättömyys on oikein ajatuksiini tunkeutunut. Olisiko pitänyt asua kadulla nistien ja prostituoitujen ympäröimänä ilman omaa huonetta ja maailman pehmeintä peittoa, niin osaisi arvostaa elämää ihan tällaisenaan?

Hiustyylejä kännykällä ikuistettuina

Olen ollut moniin muihin blogeihin verrattuna vajavainen, koska
1) en ole postannut kuvia tekstieni piristeeksi ja
2) kirjallinen ilmaisuni ei ole soljuvaa ja mukaansa tempaavaa kuten monella muulla.
Nyt teen poikkeuksen ja julkaisen kuvia minusta - tosin hieman Photoshopilla paranneltuina. En tiedä onko kukaan muu yhtä kiinnostunut hiusteni metamorfoosista kuin allekirjoittanut itse, mutta tässä hieman kuvamateriaalia, jotta paluuni arkeen ja työhön ei tuntuisi niin julmalta. Oman hiushistorian tutkailu piristää aina itsekeskeisen tampion mieltä.






















































Leikkautin tukkani lyhyeksi kesällä 2006. Olin tuolloin blondi. Vuonna 2007 oli vanhojen tanssit, joiden jälkeen aloin kasvattaa taas hiuksiani. Koska kaipaan vaihtelua, leikkautin otsatukan ja otin ohuita tummia raitoja. Lopputulos oli sotkuinen, sillä kokonaisväri näytti jokseenkin likaiselta 24/7. Jonkin ajan kuluttua repäisin taas ja värjäytin tukkani tummaksi. Olin ollut siihen asti aina vaaleatukkainen. Kun uuteen väriin alkoi tottua, leikkautin jälleen otsatukan. Viimeisessä kuvassa oleva hiusväri muistuttaa kuvista lähimmin nykyistä tilannetta. Alta tummaa, päällä vaaleita raitoja - ja otsatukka.

Ail bii teer! Ou jes ai viil.

Tällä hetkellä olen melko varma siitä, että saan elämäni suhteen mielenrauhan (lieneekö yhdyssana, samapa tuo) vasta sitten, kun armeija päästää miehekkeeni ilostuttamaan arkeani kasarmin ulkopuolelle for good. Ja opiskelupaikka, se olisi melkoinen piriste myös. Vaihtaisin työstressin nimittäin oikein mielelläni läksyjen kanssa puurtamiseen. Kaupoissahan tämä joulunalusaika on hermoja repivää hoppuilua, joten uuden vuoden jälkeen pääni saattaa olla tavallista enemmän pyörällä. Huh huh, hermostuttaa jo valmiiksi.

Yle pyörittää Mariah Careyn keikkaa. En kiellä, etteikö kyseisellä diivalla olisi uskomaton ääni, mutta tuo pelkissä alusvaatteissa lavalla keikoilu ei oikein vakuuta. Mielestäni Christina Aguileralla on nykyään enemmän tyyliä kuin Mariahilla, vai pitäisikö sanoa Mimillä, kuten valolavasteissa näyttää lukevan. Olisi kai hyvä omistaa miehen vehkeet nyt, tässä jokseenkin heteronaisen ajatusmaailmaa muistuttavassa missälie sääri-reisi-vatsa-rinnat-osasto ei nyt kauheasti lämmitä.

Teekkarit, ottakeepa kupponen pirtua joka kerta kun kirjoituksissani vilahtaa nyt-sana. Lupaan, että ootte melekosessa soseessa postauksen loppuun asti päästessänne. Samaa voitte kokeilla jokaisen epäloogisen lauseen kohdalla. Cheers!

Siskontytär sai tänään isänpäivänä nimekseen J-alkuisen nelikirjaimisen naisen nimen. Helekutti, tämä suhteellisen anonyyminä pysytteleminen tuottaa lauseiden kokoamisessa toisinaan kauheaa tuskaa. Jos tahtoisin naamakertoimeni kaikille tutuksi, hakisin kyllä johonkin tosi-tv-ohjelmaan. Niin kuin olen tainnut tehdäkin. Ups. Siitä sitten vain veikkaamaan, mikä reality on saanut minutkin lankeamaan.

Jap. Jap. Japujapujap.

Perjantaista asti oon menny tukka putkella niukalla ruokavaliolla. Siitä huolimatta vatsanseutu pömpöttää, miksi? Why-o-why. Ehkäpä siksi, että oon vetäny sokeria ja vaaleaa leipää majoneesilla... Sain ainakin pääsykokeissa hyvän kuvan ammattikorkeakoulujen ruokatarjonnasta: patonkipussin päällä luki selvin kirjaimin kinkku-kananmuna, mutta välistä löytyi paahtopaistia, suolakurkkuja ja sitä jo mainittua majoneesia. How cool is that. (Meinasin jo alkaa paasata, miten vegelle tuo yllätyssisältö ois ollut kurja, mutta onneksi tajusin ajoissa, ettei kinkku taida kuulua ihan normaalisti vegetaristin ruokavalioon...)

Sain lauantain Viikatteen keikasta ja sunnuntain Selloilupäivästä muistoksi mojovat rakot varpaisiini. Leikin leidiä ja hippaloin korollisissa saapikaissa hela veckoslutet. Tänään suunnistin pääsykokeisiin onneksi lättäpohjakengissä, kiitos isäni järkipuheiden. No mutta hei, kuka niitä varpahia kaipaa, kun Amerikassakin jo murretaan jalan rustot, jotta koivet mahtuvat Jimmy Choon kenkiin. Varmaan ihan kivutonta puuhaa, kun pelkkä rikkimennyt ihokin voi olla aivan *PIIP* kipeä.

Kuningas Å on seuraavat 12 päivää metsäleirillä, ja kuin lohdutukseksi posti toi tänään CherryCulturen paketin. Tilaisin niin mielelläni tutuillenikin kosmetiikkaa vaikkapa joululahjaksi, mutta he eivät harmikseni moisesta turhamaisuudesta piittaa. Onkin aika saakutin ekologista tilata mukahalpoja meikkejä Atlantin toiselta puolelta. Ihan kiva ettei blogini ole nykyistä suositumpi, muuten saattaisin joutua jonkin aktivistiryhmittymän terrorin kohteeksi ("Ääk, ne veti mun huulikiillot vessanpöntöstä alas!").

Kahden pääsykoepäivän ja mukavan viikonlopun aikana aloin jo tottua siihen miellyttävään ajatukseen, että töissä käyminen olisi vain pahaa unta. Tahtoisin niin kovasti homehtua johonkin tunkkaiseen luokkaan tilastomatematiikan kirjojen kanssa, vaikka tosiaan matemaattinen päättelykyky aivoistani puuttuukin. Haluan päästä valittamaan taas koulujutuista, jotka vievät kaiken vapaa-aikani! Voi kun tapahtuisi ihme ja pääsisin tammikuussa opiskelemaan. Aww, olisin jo niin valmis.

Vielä on otettava kantaa suomalaisten alkoholikulttuuriin. Viikonloppuna yöhampurilaiselle tallustellessa joka talon nurkalla haisi urea, bongasinpa myös valtaisan oksennuksen eräiden portaiden yläpäästä samalla, kun vähän matkan päästä kuului kakomisen ääniä. Ei näin, kaverit.