Ongelmakimpun uusi tuleminen

Rumasti sanottuna Amy Winehouse on onnekas narkkari. Minä siis oikeasti palvon hänen tyyliään ja luukutan Back to Blackia autoradiossani joka päivä, mutta miettikää nyt: nainen on roikkunut pari kertaa kuoleman partaalla, mutta levy-yhtiön sedät hankkivat viimeksi Nelson Mandelan juhlia varten Amyn kuntoon isolla rahalla, jotta kansalle saatiin sirkushuveja. Jos jokainen päihdeongelmainen olisi jumalattoman lahjakas, heille kävisi varmaan yhtä hyvin kuin viinitalon tytölle.

Ärsyttää muuten, kun iltapäivälehtien sivuilla Amya kutsutaan jokaisessa uutisessa "ongelmakimpuksi" synonyymien puutteen vuoksi. Ongelmakimppu, ei se ole mikään sana! Hei, valtamediat, nyt joku roti siihen hommaan! Ja kyllä, viinitalon tyttö on ihan yhtä hyvä nimitys kuin ong... No, se pariin kertaan edellä mainittu.

Olen sydän syrjälläni seurannut Amyn touhuja ja siitä syystä minulle on loppupeleissä ihan sama kuka hänet kuiville hoitaisi, kunhan hoitaisi. En tahdo, että Amyn kuolinpäivästä vetoa lyöneet ääliöt pääsevät lunastamaan voittojaan ihan vähään aikaan. Kuula kalloon semmosille, jotka koittaa hyötyä rahallisesti toisten pahasta olosta, nih!

"En jaksa lukea, jos kirjassa ei ole seksiä."

Riku Korhonen sen sanoi:
Kirjallisuus on tylsää, jos siitä puuttuu seksuaalinen jännite.

Olen samaa mieltä kanssasi, Riku.
Tästä syystä pelaan varman päälle ja alan lukea Edy Poppyn "Anatomia. Monotonia." -romaania.

Port Payé Finlande (paremman puutteessa otsikko löytyy päivän postista)

Vuorotyö rampauttaa aikakäsitykseni siinä määrin, etten ikinä perjantai-iltaisin oikein tajua miksi ihmeessä ihmiset ovat niin hyvällä tuulella ja ostavat paljon alkoholijuomia, minulle kun tälläkin viikolla perjantai on vain yksi työpäivä muiden joukossa.

Ylhäinen yksinäisyyteni, hedelmällinen selli itseinhoisille ajatuksille. Tämäniltainen diagnoosini itselleni on lähimmäisriippuvaisuuden aiheuttama depressio, aamulla totesin olevani ainoastaan säälittävä hellyydenkipeä naisenpuolikas. Ei tarvetta kiistellä faktoista, näenhän itseni objektiivisesta näkökulmasta, pääni sisältä.

Lienee kai tervettä tajuta, että ne asiat, jotka on ennen mieltänyt möröiksi näyttävätkin nyt mahdollisuuksilta. Ihan totta, viime aikoina olen hollywood-kliseemäisesti tuntenut kasvaneeni ihmisenä paljon lyhyessä ajassa. Toiset laajentavat tajuntaansa siihen tarkoitetuilla aineilla, minä koen samanlaisia ahaa-elämyksiä työpäivän jälkeen. Väsyneenä.

Katsoin pätkän elokuvaa, jossa mies ja nainen suutelivat kiihkeästi. Mieleni valtasi intohimon kaiho. Sitten aloin ajatella kyynisesti, että suuteleminen merkitsee vastakkaiselle sukupuolelle kuitenkin vain porttia kolmospesälle ja omaan tyydytykseen. En tajua mistä tällaiset feministiset ajatukset ovat päähäni pompsahtaneet - aamullakin päädyin siihen lopputulokseen, että miehet ovat sikoja ja samaa mieltä olen edelleen.

Jostain syystä sain tänään hirmuisen kiukunpuuskan aiheesta yhteiskunnallinen kirjallisuus. Ärisin kuin hyeena, koska en voi ymmärtää, miten joku jaksaa kirjoittaa vakavista globaaleista aiheista ja kuinka jotkut apinat vielä palvovat sokeasti näiden "nerojen" kirjoituksia. Ostetaan pamfletteja ja ollaan niin valveutuneita, että! Juu, täydellinen en ole minäkään ja plaaplaa, TOTTAKAI MINÄ OLEN TÄYDELLINEN.

Haluaisiko joku kirjoittaa pohdiskelevan romaanin kutiavista jaloistani?
En minäkään.
Missä inspiraatio ja ideat?
Tahdon kirjailijaksi!

PS. Jukka Parkkinen on ihku.

Inspiroivin bikinibody ja muuta syvällistä tiistai-illan pohdintaa

Voice muistutti tänään siivilämuistilla varustettua Sundaeeta siitä miltä ihannevartalo oikein näyttääkään pyörittämällä Christina Milianin musavideota puolen yön jälkeen. Musiikki on mielestäni turhaa kuraa, mutta Milian on hyvä esimerkki siitä, että oikeilla elintavoilla takaa sen, ettei photoshoppaustakaan välttämättä aina tarvita :)




















Postauksistani saa todennäköisesti sen kuvan, että olen television orja, mutta oikeasti kulutan myöhäisiltojani tv:n edessä vain siitä syystä, ettei minua yksinkertaisesti väsytä kuin vasta reilusti aamuyön puolella ja jotenkin tylsyys on estettävä. Ja kun muiden kanavien tarjonta alkaa niuketa, siirryn tuijottamaan Voicen valitettavan yksipuolista musavideotarjontaa.

Pin-up-tyylin vankkumattomana ihailijana inspiroidun suuresti myös erään toisen Krisun eli Christina Aguileran vaatetyylistä, etenkin "Candyman"-biisin videolla. That pink dress is to die for ♥
Pahoittelen, en saanut metsästettyä mistään kokokuvaa kyseisestä mekosta, mutta tosiaan musiikkivideolta kyseinen ihanuus on mahdollista bongata, lisäksi pari suuntaa-antavaa fotoa:































Tuo kroppa yhdistettynä tuohon hamoseen olisi täydellinen kesälook. Aika, jonka voisi marisemisen sijasta käyttää vaikkapa kuntosaliliikuntaan kuluukin rattoisasti siitä haaveillessa...!

I've got nothing to show but everything to hide

Muhun on iskenyt jalkakateus. Haluan pitkät ja hoikat koivet, semmoiset giselebünchenit, joiden edessä miehet lakoaa. Pituus ei ole periaatteessa ongelma, olenhan reilusti yli 170 senttiä pitkä, mutta treenin puute kerryttää naisen pahinta vihollista ihon alle inhottavaksi epätasaiseksi mömmöksi. Oma vika, siksipä jokainen nättisäärinen nainen muistuttaa omasta huonoudesta. Kirottua.

Juhannus oli ihan mukava, hauskin moneen vuoteen. Paras herkku oli ehdottomasti grillattu täytepaprika, jossa oli fetaa, valkosipulituorejuustoa ja pekonia. Päällimmäiseksi tunteeksi jäi, että miksei juhannusta voida viettää joka viikonloppu. Kaikki sujui siis kuten pitikin, jopa odotettua paremmin.

Lisää tv-ohjelmamorkkausta, josta onkin tullut pakollinen osa postauksiani... Pelkokerroin, hidious! Juontaja on joku pervo sadisti, joka ei edes yritä pitää silmiään erossa vähäpukeisten kilpailijanaikkosten rintavarustuksesta ja saa kiksejä siitä, kun joku kilpailijoista yökkii juotuaan limaista kastematohakkelusta. Varmasti helpottaa krapulaisen juhlijan oloa melkoisesti katsoa jonkun muun puhuvan norjaa telkkarissa.

Women rule the world!

Aikani kuluksi päätin tehdä kuvapostauksen julkkis-naisista, että saadaan vähän mielenkiintoa tähän tylsään tekstipitoiseen blogiin ;)


THE PRETTY ONES

























Jessica Alba. Kaunis jokaisessa hänestä otetussa kuvassa.
Täydellinen nainen, seksikäs ja söpö.




























Alexis Bledel. Viatonta luonnonlapsen kauneutta.
Uskomattomat siniset silmät. Mielestäni kuuluu samaan
kategoriaan Evan Rachel Woodin kanssa, mitä
tulee ulkonäköön.
























Adriana Lima. Hämmentävän seksikäs.
Viettelevät kissamaiset silmät ja upea vartalo.



"I DON'T GET WHY SOMEONE THINKS
THEY'RE BEAUTIFUL" -ONES






















Eva Mendes. Minusta hänen kasvoissaan ei
ole kiinnostavia piirteitä, eikä vartalokaan ole
erityisen mieleenjäävä.


























Katherine Heigl. Mielestäni hänen näköisiään on
kaksitoista tusinassa. Ihan nätti, muttei hätkähdytä.






















Liv Tyler. Liviä ajatellessani en tunne kateutta
hänen ulkonäköään kohtaan, ja kateus on luotettava
mittari sille, mitä ihailen ja pidän kauniina.
Suoranaisesti rumasta naisesta ei ole tässäkään kyse,
mutta en inspiroidu hänen ulkonäöstään.

Kylmä keskiviikko, sateista ja harmaata

Kuulin Kat de Lunan ja Busta Rhymesin "Run the Shown" ensimmäistä kertaa tämän vuoden Euroviisujen jälkimainingeissa, ja totesin, että kyseisellä rallilla kisan voitto olisi varma. Juuri tuollainen sopivasti eksoottinen laulajatar ja kivasti tenhoava kipale. Enpä vaan tiedä minkä maan edustajaksi Kat ja Busta sitten sopisivat... Venäjän varmaan, niillähän tuota pätäkkää tuntuu olevan niinkin paljon, että kansaa kannattaa pitää nälässä Euroviisuvoiton kustannuksella. Tänä vuonna Timbaland, ensi vuonna K & B. Jep jep.

Niin, oikeastihan viisuiluun tarvittu rekvisiitta stradivariuksineen taisi olla yksityishenkilöiden rahoittamaa, ainakin virallisten lähteiden mukaan. Enpä silti kaikkien poliitikkomurhien jälkeen ihmettelisi, mikäli Venäjän valtio olisi lahjonut heitä äänestäneiden maiden viisukoneistot ja itse isä Vladimirkin olisi ollut mukana kaikessa. Tosin taitaa idän punainen varjo vielä aiheuttaa kunnioitusta monissa etenkin itä-Euroopan maissa, joten pisteitä lahjoitetaan myötämielisinä ilman korruptiotakin. Ja samapa tuo, kun kyseessä on vain Euroviisut, mutta mielestäni paras ei voittanut. KAT DE LUNA EUROVIISUIHIN! (Vaikken fani olekaan.)

Kuten ounastelisinkin, näköni on huonontunut entisestään. Aiemmat lukemani -1,5 ja -0,5 ovat muuttuneet -2,0:ksi ja -1,25:ksi. Eipä tuo vielä sokeutta aiheuta, mutta vaikuttaa autoa ajaessa tiekylttien havaitsemiseen ja kotioloissa telkkarin katsomiseen. Lisäksi tuttujenkin ihmisten tunnistaminen kadulla on haasteellista. Sain hyvän tarjouksen kivannäköisistä laseista, mutta päätin vielä pohdiskella asiaa yön yli. Myös piilolinssit siintävät haaveissani.

Tällä viikolla on ollut pelkkiä hyviä lehtipäiviä! Maanantaina ostin britti-Glamourin, eilen posti toi Kauneus&Terveys-lehden ja tänään laatikossa odotteli niin äidin Kodin kuvalehti kuin Olivia, Trendi ja Parnassokin! Trendin tilauksen lopetan ainakin ennen omaan kotiin muuttamista, enkä tuota Parnassoakaan hirveän ahkerasti lue, vaikka tulevaisuudensuunnitelmia silmällä pitäen kyllä pitäisi... Olivia on kiva, mutta mahtuneeko sitten opiskelijabudjettiin, on toinen asia. Glamour on ollut jo jonkin aikaa laukkukokoinen ihastukseni, mutta kestotilaus maksaisi jotain 60 ja 70 euron väliltä, ulkomainen lehti kun on, joten jatkan irtolehtisuhdettamme. Can't have it all.

Hui kamala. Erisanin mainoksen "perheenisällä" on ihan kamala suihkurusketus ja valkoinen jenkkihymy - mistä lähtien suomalainen mies on näyttänyt tuollaiselta?! Ymmärrän kyllä, että Unelmien poikamiehen upseeri ja herrasmies täyttää nuo hollywood-kriteerit, mutta että tavallinen Pekka Härmästä? No, ehkä sekin nähdään vielä pikemmin kuin uskallan arvata.

Ilonpäiviä

Oletteko huomanneet, että joskus todella on sellaisia päiviä että (melkein) kaikki menee putkeen? Silloin elämä tuntuu mieluisalta, eivätkä eilisen murheet paina enää yhtä raskaina hartioita lysyyn kuin muutama hetki sitten. Tänään onnetar oli suonut kohdalleni sellaisen päivän.

Vaikka olenkin laiska ja hidas, kiire ja hoppu ovat ne seikat, jotka saavat vereni virtaamaan ja elämän maistumaan yhtä hyvältä kuin raikas vastapoimittu kirsikka. On mukava huomata, että tunnit vierähtävät ohitse nopeasti aiheuttamatta silti ylitsepääsemätöntä paniikkia. On eriasia kuluttaa elämänsä tuijottamalla eteensä ajattelematta mitään kuin elää joka hetki jokaisella solullaan ja olla hyödyksi.

Tänään en kyseenalaistanut työni mielekkyyttä tai asemaani tämän kulutusyhteiskunnan rattaissa, minä vain tein mitä piti ja yllätyksekseni nautin siitä. Edellisen virkkeen perusteella voisi luulla, että toimin kokopäiväisenä prostituoituna, mutta näin ei kuitenkaan, joidenkin pettymykseksi, ole. Työni on jotain paljon yksinkertaisempaa ja arkisempaa kuin maksullisen naisen työ, minä nimittäin tyrkytän päivät pitkät asiakkaille olematonta ammattitaitoani ja rahastan ihmisten ostamat tavarat kassalla maireasti hymyillen. Mikäli kaupalla on hiljaista, minun on lähes mahdotonta harjoittaa ammattiani, mutta voin melkein lyödä vetoa, että prostituoidulle löytyy aina jostakin yksi jos toinenkin tyydyttymätön pippeli. Ja ei, en tiedä miksi ajatukseni lähtivät jälleen kerran harhateille...

Anyway, elämme juuri tällaisten kaikki-on-ihan-hyvin -tyylisten päivien vuoksi. Toki toisinaan tuntuu siltä, että pahaa mieltä sisältäviä päiviä on enemmän kuin ilontäyteisiä, mutta en näe syytä, miksi hyviä hetkiä ei jaksaisi odottaa jonkin aikaa. Ne sisältävät niin moninkertaisesti enemmän energiaa kuin pahat päivät, että niiden voimalla jaksaa taas pitkään. Ainakin minun muistiini ne jättävät pitkäaikaisen jäljen, jota kutsutaan optimismiksi.

Valtavirtamusiikkia, joka vaarantaa jo lähes YK:n ihmisoikeussopimuksen pykäliä...

Kun olen nyt päässyt amerikkalaisen viihteen parjaamisen makuun, niin jatketaanpa siitä saman tien lisää. Muutama musiikkikappale, joita valtakunnallinen radioasema soittaa päivittäin, raapii herkät korvani joka kerta vereslihalle.

Usher: Love In This Club on jotain aivan käsittämättömän kamalaa. Ensinnäkin, tarviiko sitä jokaisesta fantasiastaan laulaa? Varsinkin, jos niistä voi joutua virkavallan kanssa tekemisiin - käsittääkseni myös USA:ssa julkisella paikalla seksin harrastaminen on kielletty? Tottakai haluja saa ja pitääkin olla, mutta tuo nyt on siirappisinta ja typerintä avautumista mitä olen pitkiin aikoihin kuullut.

Kelly Rowland: Work kuuluu sekin mielestäni melusaastetta-otsikon alle. Kaikki alun voihkimisesta musiikkivideon tyyliin on kopioitu muilta artisteilta, ja säälittävyyspisteitä kerryttää sekin tosiasia, että Kelly muistuttaa hävyttömän paljon tyyliltään entistä bänditoveriaan Beyoncéa.

Amerikkalaista kuraa

Katsoinpa sitten tänään kahta Amerikasta rantautuneen tv-viihteen häpeäpilkkua, eli Hoganeita ja Rokkarille morsianta Subilta. Enää on turha ihmetellä, miksi kyseisen maan kansalaisia pidetään vähän yksinkertaisina... Hulk Hogan on idioottimainen alfaurokseksi pyrkivä perheenisä ja rokkari-Bretiä havittelevat neitokaiset tyhjäpäisiä ja pinnallisia narttuja. Se joka saa noista ohjelmista mielekästä sisältöä elämäänsä, voisi mennä itseensä ja kyseenalaistaa arvonsa.

Sen sijaan Smackdown on taidetta! Miehet treenaavat varmasti kaiken aikansa koreografioitaan ja järkyttävän kokoisia lihaksiaan, jotta lippunsa ostaneet fanit saavat vastinetta rahoilleen. Toki ohjelma perustuu ulkonäkökeskeisille seikoille, mutta bisneksessä massoille on tarjottava sitä mikä massoille maistuu. Hulk Hogan olisi mielestäni voinut perheeseensä perustuvan tosi-tv:n tekemisen sijaan palata taisteluareenoille. Ja silaribändärit voisivat pysytellä siellä kämäsissä takahuoneissa, jonne kuuluvatkin.

Jos purskutat, älä aja.

Kyllä, totta se on - käyttämällä suuvettä juuri ennen ajamista saatat joutua selittelemään suuria promillelukemia poliisisedälle. Tästä lähtien kannattaa huuhdella pahaa hajua aiheuttavat bakteerit leipälävestään vasta töissä.

Joopa joo, tutut sen varmasti tietävätkin, mutta paljastettakoon nyt muillekin, että olin eilen ja tänään amk:n pääsykokeissa. Kemian kokeen ja haastattelun perusteella ei opiskelupaikkaa irtoa, mutten välttämättä kyseiselle alalle soveltuisikaan. Ei siis harmita niin paljon kuin ehkä voisi.

Käytän rahaa täysin holtittomasti nykyään, toiminnassani ei ole enää järjen hiventä... Melkein joka päivä täydennän kosmetiikkakokoelmaani uusilla tuotteilla ja myös garderoobini pursuaa uusista vaatteista ja asusteista. Kamalaa, en pysty enää hillitsemään itseäni! Noh, kai raja tulee vastaan viimeistään siinä vaiheessa, kun tili kolisee tyhjyyttään. Sitä pelonsekaisin tuntein odotellessa.

Heh, edellisestä kappaleesta inspiroituneena kysynkin seuraavaa: Osaisiko joku kiltti ihminen kertoa, ovatko Sony Vaio -kannettavat ihan käyttökelpoisia vekottimia? Olen haaveillut pitkään Apple Macbookista, mutta tänään kaupoilla kierrellessäni iskin silmäni Vaioon. Ja tietysti ihastuin. Nyt vaan pitäisi tehdä järkiperäisiä ratkaisuja siitä, kumpi olisi parempi ostos.

Kuulostanpa retostelevalta pohatalta. Pahoittelen, se ei todellakaan ole tarkoitukseni. Oikeasti olen nöyrä ja ihana ihminen. (Buahahhahahaaa! Just...)

Seuraavat pääsykokeet tekevät uhkaavasti tuloaan, pitäneepä siis palata hetkeksi kirjojen houkuttelevaan maailmaan. Eiku oikeesti, näiden lukeminen sentään on mielenkiintoista.

Osallistukaa toki MouMoun arvontaan! Ihania palkintoja :)

http://moumou.vuodatus.net/blog/1327094#comments

Neljä Mariskoolia, shamppanjaa ja hiustenkuivain

Näin viime yönä unta, että tapasin Ari Koivusen junassa. Olin niin innoissani Artzan kuuluisasta laulutaidosta, että kysyin: "Pystytkö vetää sen Teräsbetonin biisin korkeimman kohdan ihan puhtaasti?"
Ari vastasi, ettei tiedä ja vaihtoi vaunua...

Jebajee. Ylppärit takana, kiitos kaikille, jotka mahdollistivat tuon hienon päivän toteutumisen et cetera. Oli muuten kiva päivä, mutta ennen todistuksen saamista kärsin stressivatsasta ja jatkoilla otti niin paljon päähän, että lähdin jo kolmelta kotia kohti. Poitsukkakaveri kuitenkin rymysi kaupungilla tappiin asti ja oli löytänyt tiensä kotiin aamuseitsemältä. Minä en jostain syystä innostunut teinihelvetissä hetkuttelusta ihanaisessa persikanvärisessä juhlamekossani, olisi varmaan pitänyt vaihtaa kuteet mukavampiin ennen viihteelle lähtöä.

Eilen olin tuhoamassa luontoa läheisen kaupungin kauppakeskuksessa. Ostin vaikka mitä ei-niin-välttämätöntä, mutta ah, niin mieltä hivelevää. Olen huomannut, etten pysty nykyään tekemään enää oikein mitään ilman, että kärsin valtavasta syyllisyydentuskasta. Jos syön, mietin, että pitäisi syödä terveellisemmin ja liikkua; kun istun koneella, kuvittelen kuinka peräpääni leviää ja reisiini muodostuu inha selluliittikerros, ja jokainen sydämenlyöntini tuntuu raskaammalta viskeraalisen rasvan takia; kun nautin materian tuomasta mielihyvästä, ajattelen vain sen tunteen katoavaisuutta ja mietin värikkäitä Amazonaksen papukaijoja, joiden pesäpuita kaadetaan joka kerta, kun ostan uuden vaatteen. Ainoastaan silloin, kun hikoilen ryhmäliikuntatunnilla kyykkyjä tehden, en parjaa itseäni. Elämäni ei ole kovin mielekästä, kiitos luonnonsuojelu- ja terveysintoilijoiden. Pitäisi olla joku savimajassa asustava joogaguru, joka ei syö kuin palkokasveja ja pukeutuu kaisloista punottuun lannevaatteeseen.

Viime yönä pohdimme opiskelijoiden rahankäyttöä ystäväni kanssa messengerin välityksellä. Kaiffari oli sitä mieltä, että jokainen oppii säätelemään kulujaan parhaaksi katsomallaan tavalla, ja tiukan paikan tullen voi ottaa vaikka matalakorkoista opintolainaa. Keskustelu alkoi hänen ahdistuksensa erittelemisestä ja päätyi minun panikoimiseeni siitä, että joudun mahdollisesti laskemaan roposia hautaan saakka. Ajatus oli kaikkea muuta kuin miellyttävä, ja pian olinkin jo valmis pyytämään syntejäni anteeksi yläkerran isännältä, kunhan vain saisin elää melko huoletonta elämää. Miksi raha ahdistaa?

Jotta en joutuisi kärvistelemään tulevaisuudessa todella huonolla palkalla (vaikken koskaan pysty ansaitsemaan yhtä paljon kuin ikäiseni miehet, prkl), taidanpa keskittyä pääsykoemateriaaliin taas hetkeksi. So long.