Pääasiallisesti olen yöihminen.

Paitsi nyt. On puoliyö, eikä uni tule.

Iltayhdeksältä alkoi nukuttaa. Torkahtelin keittiön sohvalla, olohuoneesta kantautui rentouttava puheensorina. Olin kymmeneltä lähes sänkyvalmis.

Pujahdin peiton alle ja sammutin valot.

Päätä jomotti.
Hajuveden tuoksu kantautui sieraimiini ja tuntui jäävän vellomaan pääni onkaloihin. Se häiritsi.
Elämäntilanteeni alkoi ahdistaa, taas.
Tyytymättömyys niin sosiaaliseen elämään kuin työtilanteeseenikin alkoi vaivata mieltä.

Otin joululahjaksi saamani kirjan ja aloin lukea.
Siltikään ei alkanut väsyttää.

Pyörin sängyssä tähän asti saamatta unta.
Lopulta annoin periksi ja tulin keittiöön. Manasin, missä aamu viipyy.

Mikä tahansa on parempi kuin yksinäinen yö. Ajatukset paisuvat ja poksahtelevat. Tekisi mieli tilittää tuntojaan jollekulle, mutta todennäköisesti kukaan ei ole hereillä, saati halukas pohtimaan sitä, miksi kaikki tuntuu olevan taas pielessä.

Itseänipä saan syyttää. Miksi lomalla pitää aina viivytellä nukkumaanmenoa pikkutunneille asti ja nousta sängystä vasta iltapäivällä?

Sen sijaan, että nukkuisin, mietin kuumeisesti sitä, millä tavoin korpraali Å minua vedätti vuosi sitten ja miltä se tuntui. Tajusin, että tuskin kukaan paikalla olleista enää muistaa koko asiaa. Tuli typerä olo, takerrun aina epäolennaisuuksiin ja syleilen niitä kuin rakasta lemmikkiä. Nytkin kyseessä oli palaneet piparit. Hohhoh.

Koska uni ei ota tullakseen, varastan Just my gay life -blogista tällaisen tuikitärkeän kyselyn.

Paljonko kello on? >> 00:23.

Lempinimet? >> Ässä on yksi niistä.

Vanhempien nimet? >> Ne on ihan sellaiset tavalliset suomalaiset nimet. Isän nimessä on kaksi ja äidin nimessä kolme tavua.

Kynttilöiden lukumäärä viimeisimmässä juhlakakussasi? >> Vaatimattomat 19. Tai siis leikisti oli, en edes muista koska synttärikakussani on viimeksi ollut kynttilät.

Päivämäärä jonka alituiseen sekotat? >> Öhh. Äitini syntymäpäivässä menee sekaisin, kumpi luku on päivä ja kumpi kuukausi.

Eläimiä? >> Joo, kaloja, koira ja kissa löytyy.

Pituutesi? >> Something between 173 and 175 cm.

Silmiesi väri? >> Vihreä. Kadehdin sinisilmäisiä. Nii joo, joskus sain myös hirvittävän mustasukkaisuuskohtauksen, kun korpraali Å sanoi, että yhdellä kuvan tytöllä oli todella kauniit siniset silmät. Pillastuin pahanpäiväisesti. Such a loser.

Hiuksiesi väri? >> En minä tiedä! Sekasikiö. On tummaa, vaaleaa ja häivähdys punaistakin. Vaaleata kohti mennään!

Lävistyksiä? >> Jebu, tragus löytyy.

Tatuointeja? >> Sellainenkin on, olkapäässä.

Pidätkö työstäsi? >> Mulla on asennevamma sitä tosiasiaa kohtaan, ettei rahavirrat kulkeudu mun pankkitilille ilman työntekoa. Rupean pummiksi.

Syntymäkaupunki/kunta? >> Ei ole minusta oleellinen tieto tämän blogin pitämisen kannalta.

Asuinkaupunki? >> ...kuten ei tämäkään.

Oletko ollut rakastunut? >> Olen.

Oletko nyt rakastunut? >> Tällä hetkellä rakastan, seuraava vuodenvaihde on jo viides laatuaan tuon saman äijän (korpraali Å, jotta hitaimmatkin tajuavat) kanssa.

Mieluisin asia sähköpostissa? >> Kun tavoittelemani henkilö viitsii heittää viestiä takaisin, niin me happy.

Oletko rakastanut jotakuta niin paljon että olisit sen takia itkenyt? >> Jooh. Itken usein ja rakastankin paljon.

Oletko ollut auto-onnettomuudessa? >> Poikaporukka tuli vasemmalta ja ajoi edesmenneen vaarini Volvon kylkeen. Vaarilta pääsi pari ärräpäätä, kukaan ei loukkaantunut. Paitsi sen toisen auton kuski saattoi saada vakavia henkisiä haavoja.

Leivänkannikat vai pekonipalat? >> Pekonia, kyllä!

2 vai 4 ovea (autossa)? >> Neljä.

Kahvi vai tee? >> Ei kumpaakaan.

Mieluisin unilelusi? >> Iso nalle, joka suojelee mua murtovarkailta ^_^ (en yleensä käytä tuollaista hymiötä, mutta tähän lauseeseen se passasi kuin nyrkki silmään)

Lempivärisi? >> Punainen. Forever and ever.

Etikkaa? >> Hyi, ei!

Alushoususi väri? >> Harvinaista minulle: vaaleansiniset.

Kirja jota luet tai haluaisit lukea? >> Rajaa Alsanea: Riadin tytöt on nyt työn alla.

Lempielokuva? >> Hmmh. Tykkään Tarantinon leffojen värimaailmasta kovasti. En harrasta elokuvia kummemmin.

Lempiruoka? >> Jouluna kinkku ja graavilohi, muuten menee pihvit, toastit, pastat ja pikaruoka.

Päässäsi soiva laulu? >> Oho, melkein pääsin jo eroon siitä! Dave Lindholmin Pieni ja hento ote, jota Anna Puustjärvikin Idolsissa tulkitsi. Kiva kappale, mutta rasittava pidemmän päälle päässä soineena.

Hammastahnasi? >> Pepsodentin joku perusvihreä. Äiti sanoo lastentahnaksi, iskä kun ei voi sietää vahvoja aromeja - alkaa aivastuttaa.

Ravintolasi? >> Minun ravintolani? Jaa'a. Cantina West, Omenapuu ja se yks, missä on hyvät pizzat ja siellä soittaa bändejäkin, on hyvä. Myös Chico'sissa on hyvät ruoat.

Lempikukkasi? >> Liljat ja kallat. Oon hautajaiskukkaihminen.

Vihaamasi ruoka? >> Pitkä lista: maksalaatikko, purjoruoat, lanttulaatikko, ohrapuuro, kaaliruoat... Kaikkia en edes muista.

Mieluiten seuraamasi urheilulaji? >> Kilpatanssi.

Pikaruokala? >> Onko Chico's pikaruokala? Hesessä tulee töiden sijainnin takia käytyä usein.

Edellinen vierailusi sairaalaan? >> Varmaan vaaria olin katsomassa jokunen kuukausi sitten. Tosin kyseessä oli terveyskeskuksen vuodeosasto, joten ei... No mutta TIETYSTI, lokakuun alussa kävin Kätilöopistolla päivänvanhaa siskontyttöä katsomassa! :)

Lempijuomasi? >> Vesi on yleensä parasta. Oon myös oppinut juomaan limuja ja vähän valkkariakin.

Makuuhuoneesi maton väri? >> Sininen.

Monta kertaa epäonnistuit “inssissä”? >> Twice.

Edellinen henkilö jolta olet saanut postia? >> Taisi olla yksi samanikäinen kaveri, joka muutti vähän aikaa sitten Helsinkiin ja lähetti joulukortin. Ihan sydäntä lämmitti moinen muistaminen :)

Oletko ollut syytettynä rikoksesta? >> En.

Missä kaupassa luottokorttisi luotto täyttyy? >> En omista luottokorttia, mutta monissa ulkomaisissa nettikaupoissa myös Visa Electron käy maksuvälineenä. Vastaan lookfantastic.com.

Mitä teet kun olet rättiväsynyt? >> Olen vaikea. Kiukuttelen, eikä ruoka maistu.

Mitä sanoja tai fraaseja käytät liian usein? >> "Aivan!" Se on tarttunut eräältä työkaverilta.

Ystäväsi, jotka asuvat kauimpana? >> Höh? Ystävät on laskettavissa yhden käden sormilla. Vastaan ystävä J, joka majailee Espoon suunnalla.

Paras “asia” maailmassa? >> Tajuta, mitä oikeasti tahtoo, eikä tanssia muiden pillin mukaan. Vaikka olenkin parisuhteessa jääräpää, muilla elämän osa-alueilla uhkaan jumittua ovimaton rooliin. On hienoa kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Se palkitsee niin minut kuin lähimmäisenikin.

Nukkumaanmenoaika? >> Liian myöhään. Tänään se olisi ollut siinä kello 22:n aikaan, mutta...

Kuka sinulle vastaa nopeiten? >> Tekstiviesteihin äiti, vaikka se onkin hidas kirjoittamaan kännykällä. Puheluihin sekä äiti että sisko.

Kuka henkilö tulee eniten kyseeseen, joka ei vastaa ollenkaan? >> Yleensä saan soittaa korpraali Å:lle kahdesti. Ollaan yhtä luusereita, eikä olla yleensä siellä, missä puhelin on. Tai sitten vain rasittaa vastata puhelimeen ihan liikaa.

Paljonko kello on? >> 00:55. Hurraa.

Jealousy

Ihmiset, etenkin naiset, käyttävät kyllä julmetun paljon energiaa toisten kadehtimiseen. Mikä pahinta, tämä käytösmalli on juurtunut alitajuntaan ja lapsesta saakka.

Tänään kaksi ala-asteikäistä tyttöä selasi Anna Abreun kirjaa ja haukkui kirjassa olevia kuvia suureen ääneen. Toki heidän kypsyydestään kertoi jotakin runsas pissis-sanan viljely, mutta sinänsä on se ja sama minkä ikäisenä ja millä sanoin omaa kateuttaan tuo ilmi. Kateus ja katkeruus syövät ihmisistä rotan lailla (oi Dave!) ja vievät huomion pois paljon tärkeämmistä asioista.

Periaatteessa kateus ei satuta ketään ennen kuin pahat ajatukset muuttuvat teoiksi, mutta toisaalta voidaan ajatella, että kateus satuttaa juuri kateellista itseään pahimmin. Toki minäkin voisin omistaa uudemman ja tehokkaamman tietokoneen, paremman kameran, korkeammat poskipäät ja pyykkilautavatsan, mutta mitä oikeastaan hyödyn palkan pienuuden valittamisesta tai rikkaampien ihmisten pilkkaamisesta? Suomalaisessa kulttuurissa on ok haukkua itseä varakkaampia ja hoikempia henkilöitä, mikä ei tietenkään ole oikein. "Mutta kun mulla ei ole ja sillä on, joten sitä ei varmaankaan haittaa, jos mä levitän siitä perättömiä juttuja kaikille sen ystäville." Niinkö?

Olen koko tähänastisen elämäni ajan kärsinyt huonommuuden tunteesta ja kateudesta. Se on pirskahdellut silloin tällöin pintaan ilkeinä juoruina ja suun mutristeluna. Tottakai myöskin inhoan Tukiaisia, koska niin kuuluu olla.

Image-lehti julkaisi taannoin Johanna Tukiaisesta jutun. Vielä en ole ehtinyt paneutua ko. artikkeliin, mutta eräällä kahvitauolla lukaisin läpi jutusta tulleet lukijapalautteet.

Pääosin ihmiset olivat hämmentyneitä, miten kukaan pystyi kirjoittamaan kansallisen pellen leiman saaneesta höpölöpö-tanssijasta asiallisen jutun. Jotkut lukijoista olivat närkästyneitä, kun Image oli vienyt heiltä yhden panettelun ja kauhistelun aiheen - Johanna Tukiainen ei olekaan Hynttyyt yhteen -tyyppinen fiktiohahmo, vaan oikea ihminen, persoona, joka on toki joissain asioissa ehkä väärässä, mutta joissain myös oikeassa. Vaatiihan helekutinmoista itsetuntoa pukeutua shokkipinkkiin vesirajahamoseen synkässä pohjolassa, jossa ei olla totuttu vuoden ympäri kestävään pavunväriseen rusketukseen, ja vielä sanoa tykkäävänsä siitä. Täällä kalpea iho ja siniset farmarihousut ovat ok.

On hienoa, että Imagen kaltainen lehti on ottanut (ainakin hetkeksi) puolustuskannan, mitä tulee tähän glamour-elämää viettävään blondiiniin. On tervettä, että joku uskaltaa sanoa, että ei ole hyvien tapojen mukaista sättiä toista ihmistä, vaikka tällä olisi julkkisstatus ja kalliita vaatteita kaappi pullollaan. Herjaaminen ei ole ikinä kivaa, edes herjaajalle itselleen siitä harvemmin tulee kovin seestynyt olo. Nimimerkillä been-there-done-that.

Joukkokateus ajaa ihmiset ahtaalle. Kaikkien on vihattava Bushia ja Tukiaisen sisaruksia, jos valtaosa ihmisistä on sitä mieltä. Pahimmillaan edessä on ryhmästä eristäminen, jos sattuu lipsauttamaan myönteisen kommentin Bushin Irak-politiikasta (itse en tiedä tästä muuta kuin että yleensä kaikki tulevat aiheesta vihaisiksi ja mainitsevat jossakin vaiheessa sanan 'öljy'). Ihmiset käyttäytyvät kuin aivottomat teuraseläimet (ei, en tarkoita, että kaikki teurastettavat eläimet ovat aivottomia) ja mukautuvat yleisesti hyväksyttyyn muottiin. Ne, mitkä miellettiin ennen liian lyhytpunttisiksi pitkiksi kalsareiksi, ovat nyt legginsejä, joita monet pitävät ainoina housuinaan. Edellinen lause ei ollut oma keksintöni, vaan jostakin aikakauslehdestä bongattu. Joku lainaa Nietzschea, minä Trendin muotitoimittajia. Tai jotain.

Anyway, pointtini katosi kuin pieru saharaan, mutta kannattaa kyseenalaistaa omat inhon tunteensa, sillä monesti ne juontavat juurensa kateuteen. Silloin voi kysyä itseltään,

1) miksi jonkin muun onni on minulta pois, ja
2) mitä voisin tehdä saavuttaakseni samanlaisen onnen?

♥:llä
Ässä

Pekka Simojoki: Tulkoon joulu

Työpäivä vihdoin takana, nyt voinkin sitten keskittyä joulunodotukseen joka solulla :)

Rauhallista Joulua!
Rakastakaa toisianne ja syökää hyvin.

Kinkkua, torttuja, kuusia, jouluvaloja, glögiä, kynttilöitä, paketteja...

HOX! Varastettu meemi!

...ja tämän pöllin No Fashion Victimsistä.

Talvi 2008-2009

Farkut/housut: Joo. Se täytyy sanoa heti alkuun, että työhousut ovat karmeat. Eivät periaatteessa edes rumat, mutta kummallisen malliset, epämukavat ja -käytännölliset. Halajaisin työpaikkaan, jossa saisi pukeutua valitsemiinsa vaatteisiin.
Käytän vapaa-aikanani pääasiassa tummansinisiä farkkuja, mikä onkin huvittavaa, sillä lapsena vihasin farkkuja koko sydämeni pohjasta, enkä kyllä vieläkään erityisesti pidä niiden ulkonäöstä. Ne vain ovat niin helpot. Juuri pari päivää sitten ostin ensimmäiset pillifarkkuni enkä niihinkään ihastunut. Mutta onpahan housut.
Portugalista ostin ihanat ruutukuvioidut musta-ruskeat suorat housut, mutta olen sillä tapaa typerä, että pihtaan uusia vaatteita pahimmillaan kuukausia, koska pelkään niiden menevän käytössä pilalle. SIIS, käytän vanhoja, ei-niin-tyylikkäitä vaatteita, vaikka kaappini tursuaa uusista ihanuuksista. Syntinsä kullakin.

Mekot: Haluaisin käyttää mekkoja useammin, sillä ne ovat kauniita ja naisellisia, mutta jotenkin en osaa. Mekkoja käytettäessä täytyy panostaa kokonaisuuteen, sillä tylliunelmaan ei voi oikein yhdistää Puman hupparia ja lenkkareita - tai kyllä voi, jos on Lily Allen. Kiireaamuina on turvallisinta pukeutua farkkuihin ja neuletakkiin ja antaa tukan hapsottaa, mutta mekot vaativat mielestäni tietynlaista skarppaamista. On katsottava, ettei sukkahousuissa ole reikiä, korkokengät ovat tahrattomat ja mekon helma rypytön. Tästä johtuen en ole pesunkestävä pin-up babe, mukavuudenhalu menee kaiken edelle pukeutumisessa.

Hameet: Omistan mielestäni liian vähän käypiä hameita. Lisäksi niiden käytön tiellä on sama hidaste kuin mekoissakin, en vain jaksa panostaa vaatteisiini kuin joskus harvoin. Minulta puuttuu myös itsevarmuutta kävellä kaupungilla korot kopisten ja sääret säihkyen, tuntuu, että katseet mittailevat silloin minua päästä varpaisiin. Miehet tuijottavat, naiset kurtistelevat kulmiaan. Mieluummin olen huomaamaton, massaa.

Takit/Jakut: Tik-takit, hehhee. Ostin Vilasta ihanan musta-valkoisen villakangastakin, joka on keskimääräistä "chicimpi" kuin muut vaatteeni. Mustiin suoriin housuihin ja kirkasväriseen kaulahuiviin yhdistettynä takki saa minut tuntemaan itseni aidoksi ranskattareksi... Kelatkaa, mikä vaikutus Vilan takilla voi olla :'D Kuten mekkojen ja hameidenkin suhteen, tyydyn useimpina päivinä kuitenkin vaihtoehto B:hen, MicMacin ruudulliseen karvahupputakkiin, joka päällä voisi lähteä vaikka pulkkamäkeen. Vilan takissa joutuu miettimään ryhtiään, mutta MicMacissä voi lysyillä rauhassa, eikä kukaan jaksa katsoa, onko selkärankani suorassa vai ei, koska takkikin on niin mitäänsanomaton.
Omistan muutaman jakun, mutta niissä oloni on jotenkin pikkuvanha. Eli tänä talvena en pue päälleni jakkuja vapaaehtoisesti ollenkaan. Paitsi Mungolifen Annalla on ihastuttava hihaton Vila-brändin jakku... <3

Kengät: Mustia. Mielellään pienellä korolla ja reilulla varrella. Me likes. UGGit on YUCK.

Neuleet: Löysin Espritin myymälästä ihanan myrkynvihreän neulepaidan, jota en ole vielä tosin uskaltanut käyttää ollenkaan. Muutenkin olen neuletakkityttö, joka etsii Sitä Oikeaa Neuletakkia edelleen ja tulee todennäköisesti aina etsimäänkin. Isot kaulukset on kivoja. Sitä, sopivatko ne pyöreisiin kasvoihini, en osaa sanoa.

Laukut: Ooh! Tää tahtoo Burberryn ja Guessin ja aidon vintage-laukun, oh yes! Viimeksi ostin Ginasta mustan pienen tikkilaukun, jossa on punainen rusetti. Hurjan söpö (ja ylläri: käyttämätön!).

Paidat/topit: JC:stä ostetut painijanselällä varustetut topit ovat hyviä istuvuudeltaan (korostavat kivasti vatsamakkaroita), joten ne toimivat näppärästi neuletakkien alla. Olen ostanut pari mustaa biletoppia viime kuukausien aikana ja röyhelöt ja rusetit tuntuvat olevan kovasti in. Myös pitsi miellyttää silmää.

Päähine: Hah. En käytä. Söpöt baskerit sopivat joillekin, mutta en ole itse edes uskaltanut kokeilla. Pari talvea sitten ostin mustavalkoisen lipallisen lätsän, jota pidinkin usein. Tänä talvena vedän hupun päähän ja näytän dorkalta.

Korut: Heikkous. Ostan niitä usein ja unohdan niiden olemassaolon ihan yhtä usein. En saa käytettyä enää, sillä lempikorviksieni hopeoinnin alta paljastui todennäköisesti nikkeliä sisältävää rihkamaa, ja rakkaat rippilahjaksi saamani Kalevala-korun sormukset päättivät kadota (voi tätä morkkiksen määrää... Käytin sormuksia kuitenkin joka päivä muutaman vuoden ajan, joten ne olivat jo osa olemustani.).

Oikeus voittaa avulla järjen

"Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) ei löytänyt huomautettavaa PHS:n DNA:lle tekemästä partiotyttömainoksesta.

Mokkulan mainos ehdittiin kuitenkin vetää pois levityksestä jo lokakuussa, jolloin Kuluttajavirasto katsoi mainosten viljelevän stereotypioita ja loukkaavan miehiä ja naisia. Viraston mukaan mainos on kuluttajansuojalain vastainen.

Mainonnan eettisen neuvoston lausunnon mukaan mainos on humoristinen ja siinä on käytetty sen kaltaisia tyylikeinoja, että ne eivät ole vakavasti otettavissa.

Mainoksessa esiintyvät henkilöt, mies ja kolme naista, ovat samanikäisiä ja selvästi aikuisia, vaikka heidät esitetään karikatyyrisesti partiotyttö- ja -poikamaisesti pukeutuneiksi. Tämän vuoksi mainoksessa ei ole viitteitä pedofiliaan.

MEN toteaa, että mainoksen naisia tai miehiä ei ole kuvattu alentavalla, väheksyvällä tai halventavalla tavalla."

Hmm, mitä mä sanoin!?

Lähde: http://www.marmai.fi/uutiset/article198917.ece?s=r&wtm=Markkinointi_Mainonta/-17122008

Tule joulu kultainen

Pidätkö joulusta, miksi?
-> Hyvä kysymys - ei ole mitään yksittäistä syytä sille, miksi rakastan joulua! Kaikki siihen liittyvät tuoksut vain tuovat mieleeni lapsuuden yltäkylläiset joulut. Kuusen tuoksu, kinkun paistaminen, pakettien avaamisen jännitys, joulurauha, piparit, joululaulut ja koko perhe koossa!

Miten tahtoisit viettää joulusi, kenen kanssa, missä?
-> Olisi kiva joskus matkustaa Lappiin perheen kanssa jouluhässäkkää pakoon ihan jo senkin takia, että suurella todennäköisyydellä tänne etelään ei saada valkoista joulua :/ Olisi kiva istua lämpimän takkatulen loimussa ja nauttia jouluyön taiaomaisuudesta. Glögiä ja poroja, voisiko olla idyllisempää?

Onko sinulla joulukalenteria, minkälainen?
-> Tänäkin vuonna äitini osti minulle suklaakalenterin, kuten joka vuosi. Nyt alkaa ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että kuvakalenteri olisi vallan hyvin riittänyt. Näin sitä pala palalta alkaa aikuistua tahtomattaan.

Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?
-> Kyllä joo. Ensin ujostelin, sittemmin vaivaannuin, kun koko suku tuntui luulevan, etten tajunnut vaarini olevan huonosti tehdyn tusinanaamarin takana. En pidä koko joulupukkilegendasta yhtään, kiitos näiden lapsuustraumojen :P

Mikä on ensimmäinen muistamasi joulu?
-> Hmm. En kyllä muista yksittäisiä jouluja kovinkaan hyvin.
Pienenä olin seurakunnan lapsikuorossa, joka esiintyi jouluaaton hartaudessa puolilta päivin. Vaikka koko päivä oli täynnä tohinaa ja vilskettä, tuntui aika kuluvan t-o-d-e-l-l-a hiiiitaaaaaastiii. Hartauden jälkeen kävimme viemässä kynttilät haudoille ja menimme kotiin syömään. Aikuiset siemailivat glögejään tuskastuttavan verkkaisesti ja minä kiersin kuusen alla olevaa pakettikasaa kuin kissa kuumaa puuroa. Myös ihan viime vuosiin asti kävimme mummulassa tapaamassa serkkuja ja tätejä. Kärsivällisyyttäni ei ole ikinä koeteltu niin paljon kuin jouluisin :D

Missä vietät joulun tänä vuonna?
-> Kotona (asun vanhempieni kanssa, vielä). Seuraamme liittyvät jossakin vaiheessa myös siskot, siskontyttö ja pari karvanaamaa, joiden kanssa systerit ovat hynttyynsä yhteen laittaneet.

Oletko ollut tuhma vai kiltti tänä vuonna?
-> Tuhma. Olen ollut itsekeskeinen, ilkeä, kärsimätön, kaksinaamainen ja ahne, enkä ole pitänyt sanaani. Oikeasti en ansaitsisi yhtäkään pakettia - tosin Hesarin joulutestin tulokseksi sain kuin sainkin kokonaista yhden (1) paketin. Asiaa ei tainnut edesauttaa se fakta, etten usko joulupukkiin. (Sen sijaan uskon mahtavaan markkinatalouteen, joka myy meille joka vuosi joulumieltä useiden satojen eurojen edestä.)

Mitä toivot eniten jouluksi?
-> Ettei tulisi sanaharkkaa perheen kesken ja sataisi pumpulimaista pakkaslunta koko joululoman. Tai edes aaton. Ja että kaikki olisivat terveitä.

Nimeä mieluisin jouluruokasi?
-> Kinkku! Ja joulutortut. Perunalaatikkokin menettelee.

Oletko kenties saanut valmiiksi/ostanut kaikki aikomasi lahjat?
-> Kyllä. Kaikki on kunnossa. Pari lahjaa tosin tuli ostettua vähän kieli poskessa, toivottavasti saajat silti pitävät niistä.

Mikä on sinun kaunein joululaulusi?
-> Konstan joululaulu ja Sylvian joululaulu. Tykkään oikeastaan kaikista joululauluista, paitsi siitä Jos minä olen musta -renkutuksesta (Tiernapojat) ja lasten tiptap-henkisistä lauluista.
Täytyy ehkä antaa periksi tuon tiptapin suhteen siskontytön takia.

Paras jouluaiheinen leffa?
-> Joulupukki ja noitarumpu on kiva, taattua kotimaista laatua.

Paras joulumuistosi?
-> Kaikki jouluaamut, kun heräsin jouluvalojen valaisemasta huoneesta ja tepsuttelin ilman sukkia alakertaan, jossa tuoksui kuusi ja jouluruoat. En tiedä pystynkö koskaan välittämään omille lapsilleni sitä sanoinkuvaamatonta tunnetta, josta sain nauttia pienenä. Aion kyllä yrittää.

Mitä joulussa odotat eniten?
-> Sitä haurasta tunnelmaa, jota saa hengittää joka solullaan yhden päivän ajan.

Minkälainen joulukuusi teillä on?
-> Aina erilainen. Omasta metsästä isi on sen joka vuosi hyvissä ajoin valinnut.

Osallistutko salaiseen pikkujoululahjojen vaihtoon koulussa tai työpaikalla?
-> Siitä on vuosia aikaa, kun viimeksi olen tuollaiseen osallistunut. Yleensä koko juttu on ollut vain iso fiasko, sillä pienellä budjetilla ja jokaisen on ostettava jotakin -meiningillä homma on mennyt reisille.

Onko sinulla pikkujouluja tiedossa?
-> Ei.

Kuinka monta joulukorttia lähetät?
-> Yhden Saksaan.

Joulutoiveesi?
-> Kinkku ei pala, kukaan ei ole vihainen, LUNTA, pari kivaa pakettia.

OBH Nordican suoristusrauta + Osis Flatliner

Tällaista jälkeä sain aikaiseksi pikaisella suoristuksella.


Ennen...




















...ja jälkeen

InStyle Hollywood Hair Makeover

Töissä uusinta InStylea selaillessani huomasin lehden mainostavan palvelua, jossa voi kokeilla eri julkkisten hiustyylejä itselleen. Kaikki tämä tapahtuu siis osoitteessa http://www.instyle.com/instyle/makeover/. Palvelun käyttö vaatii rekisteröitymisen, jonka teko kestää noin puolisen minuuttia (minulla tosin meni kauemmin, sillä en saanut tehtyä sähköpostiosoitteeseeni @-merkkiä sitten millään).

Kiitos Vaiooni sisäänrakennetun webbikameran, otin nopsasti kuvan nassustani ja latasin sen palveluun. Sitten määriteltiin kasvojen muoto ja tadaa - leikki sai luvan alkaa :)

Nopeaa, hauskaa - ja totaalisen turhaa! Tosin itse pähkäilen, millaista tukkaa lähden seuraavaksi tavoittelemaan, joten periaatteessa voisi kuvitella, että tästä pelleilystä saattaisi olla jotain hyötyäkin.


1) Lähtötilanne eli oma hiustyylini. Kuvasta näkee myös hyvin sen, kuinka pyöreät kasvoni ovat.





















2) Vähän aikaa harjoiteltuani aloin kokeilla ehdottomia no, no -tyylejä, esimerkiksi alla olevaa Gwen Stefani -tyylistä fiftariheittoa. Näytän tässä lookissa lähinnä turbaanipäiseltä arabilta. Ihan jees, mutta...





















3) Yllätyin, kuinka hyvin Victoria Beckhamin suosima otsatukka sopi kasvoilleni. Olen vain niin aamu-uninen ja mukavuudenhaluinen, että moisen laittamiseen menisi hermot todennäköisesti alle viikossa. Sitä paitsi kasvattamassahan mä tätä revohkaa olen!




















4) Olin iloisesti yllättynyt myös siitä, miten hyvin Eva Longoria-Parkerin hiustyyli sopi kasvoihini. Toki kyseinen malli on melko klassinen ja varma valinta, mutta yllätyin piirteidemme samankaltaisuudesta - olemmehan molemmat kauniskasvoisia valokuvamalleja, juu'u :D





















Koska peitin kasvoni, eivät kuvat ole parhaita mahdollisia. Siksipä kannattaakin suunnata kulkunsa InStylen verkkosivuille ja kokeilla tukkatyylejä omaan pärstään :)

It's Rimmel, bitch!

Dodii, kuvia kehiin aiheesta Rimmelin huulimeikit. Tiedossa siis todellakin syvällistä pohdintaa ja maailman parantamista. So true!

Huulilleni pääsivät Rimmelin huulipuna sävyssä 206, Nude Pink, sekä samaisen merki Vinyl Carat -huulikiilto sävyssä 240, Star Asset.


Jutta Urpilaista siteeraten haluaisin aivan aluksi näyttää huuleni luonnollisessa tilassaan.

















Sitten sipaisin pusutteluelimelleni huulipunaa. Ladies and gay men, it's Nude Pink!

















Viimeistelin tämän tukiaissävyisen meikin ihanasti kimaltelevalla Star Assetilla. Kyllä kelpaisi mennä Seiskaan näillä huulilla - eikä tarttis mittää muuta piälle!
















Ja ihan totta, sitä kosmetiikasta puhumista ei tarvitse aina ottaa niin kovin vakavasti. Tiedän, että ainakin osa tälle sivulle eksyneistä tuhahteli, rypisteli otsaansa, kohotteli kulmiaan tai sai verenpaineensa kohoamaan uusiin ennätyslukemiin. It's not worth it, buddies.

XOXO

Yökyläterveiset!

Sisareni peilikaapilla salaa vierailtuani on taas hyvä aika suoltaa tuntojani bittiavaruuteen. Olkaa hyvät ja saastuttakaa mielenne sekavilla ajatuksillani!

Tänään tapasin töissä yhden sukulaistytön - tai paremminkin tuttavan, jonka olen jostain syystä aina mieltänyt pikkuserkukseni. Minulle ei ole siis vieläkään selvinnyt, onko sukulaisuussuhteemme totta vai silkkaa mielikuvitukseni tuotetta... Joka tapauksessa, meitä on ennen yhdistänyt sama sukunimi.

Tämä tyttö, olkoon vaikkapa sitten neiti X näin Napakympin hengessä, tuli luokseni ja vaihdoimme siinä kuulumisia. Nykyisin vähän kaukaisempien tuttujen kanssa jutustelu nostattaa hikikarpalot nenäni alle, sillä aina jossain kohtaa keskustelua vastapuoli kysyy, missä opiskelen.

Öö, mää en päässy mihkään ja nyt sitte oon töissä ja koitan keksiä elämälleni tarkoitusta, soperran yleensä hermostuneesti itseäni häveten. Koska tämänkertainen juttupartneri ei poikaystävääni pahemmin tunne, en voinut vetäistä armeijakorttia ja alkaa esittää itkuista inttileskeä. Sen sijaan muistin tehdä itsestäni suuren idiootin paljastamalla hänelle kuitenkin typerimmän luonteenpiirteeni, laiskuuden.

Joo, hehe, menin yliopiston pääsykokeisiin lukematta ja yllättäen en päässy sisälle.

Dorka, dorka, dorka. Pitääkö sitä alkaa kerätä säälipisteitä puolituntemattomilta kesken työpäivän?! TIETYSTI PITÄÄ.

Aloin tänään miettiä, millaisen kuvan ihmiset mahtavat ihan oikeasti saada minusta juttujeni perusteella. Ehkä he eivät ole aina pitäneet minua elämässäni epäonnistuneena pellenä, mutta käytökseni ja itseinhoni varmasti näkyy päälle päinkin nykyään. Muistan aina korostaa, että elämäni ei todellakaan ole herkkua ja että en viihdy nahoissani. Tottakai ihmiset uskovat sen minkä näkevät ja kuulevat; vääntelehtivä mutrusuu on todennäköisesti onneton tunari, jos hän itsekin niin sanoo.

Pessimismini on se piirre, joka ärsyttää poikaystävääni todella paljon ja saa myös erään ystäväni raivon valtaan. Isääni tapani murehtia ja maalailla pirun kuvia seinille lähinnä huvittaa. Olen porukasta se, jonka lasi ei ole puolitäysi tai -tyhjä, vaan typötyhjä jopa yli reunojensa tulviessaan.

Näkövinkkelistäni katsottuna elämäni on yhtäkuin harmaa muodoton möhkäle. Lempisanakseni on muodostunut "ah(d)istaa", jonka ylikäyttöä olenkin alkanut välttää etenkin paremmalle puoliskolleni suunnatuissa tekstiviesteissä. Myös kaikenlaiset ketutukset, kyrsiintymiset ja potutukset niistä v-alkuisista puhumattakaan ovat minulle tuttua kauraa. Tämä kaikki on johtanut siihen, että kaverini luulevat lapsuuteni olleen ankea, mikä taas ei voisi pitää vähempää paikkaansa.

Tänään rupesin miettimään neiti X:n kanssa käymääni keskustelua uusiksi. Entäpä jos olisinkin todennut, että vietän välivuotta, vapauden ja mahdollisuuksien aikaa? Kehaissut, miten paljon olen oppinut uusia asioita työelämässä pakertaessani ja hymyillyt vuorosanojeni ajan seesteisesti? Kertonut myöhäisistä aamuherätyksistä ja poikaystäväni armeija-ajasta, joka on saanut minut arvostamaan yhteistä aikaamme entistä enemmän?

Olisinko vaikuttanut kypsältä ja älykkäältä raukkamaisen inisijän sijaan? Vai olisiko kuulija ajatellut vain, että niin vissiin oot tyytyväinen kassakoneen naputtamiseen ja tuohon sisällöttömään elämääsi, mutta hymyillyt minulle kuitenkin kivasti takaisin?

Niin tai näin, neiti X sai mielialan nousemaan kohisten, kun hän totesi ykskantaan tietävänsä todellakin, miten vaikeaa kouluihin on päästä sisään. Sen sijaan, että hän olisi hölissyt jotain tyhjänpäiväistä välivuoden vaarattomuudesta, hän asettui samalle viivalle kanssani ja tsemppasi yrittämään uudelleen. Itsekin hän oli onnistunut saamaan opiskelupaikan, vihdoin, ties monennellako yrittämällä.

Asiakas keskeytti harmillisesti keskustelumme, mutta toisaalta kesken jääneistä juttutuokioista jää aina hyvä fiilis, sillä kumpikaan meistä ei ehtinyt alkaa keksiä tekosyitä liueta tilanteesta. Se nimittäin on vaivaantuneen hiljaisuuden lisäksi äärimmäisen nolostuttavaa, sillä olenhan vain suomalainen.

Howdy! Tänään...

...ihailin erään asiakkaan Burberry-laukkua. Tyylikäs musta bägi, jonka brändin vasta sadetakkikuvioinen sisällys paljasti. Koskaanhan en vilkuile asiakkaiden kasseihin. Pistettäköön siis tämän kertainen stalkkaaminen voroja kärkkyvän myyjän roolin piikkiin. (Aijai näitä lauseita taas...)

...perehdyin ekologisten joululahjojen listauksiin ja sain omantunnon tuskia. Yllättäen yksikään ostamistani lahjoista ei edusta kestävää kehitystä, päin vastoin, hukuttaa maapallomme roskiin. Sinne meni joulumieli - siihenhän tässä tähdättiin?

...seisoin punaisissa valoissa pitkän tovin joulukirkkotunnelmissa, kun autostereoista kajahteli urkumusiikkia. Sade löi ikkunaan ja autoja suhahteli ohitse. Silti mieli oli korkealla. Löysin sen vihdoin, joulun tunnelman.

...aloin haaveilla burleskista. Taas.

...olin iloinen erään henkilön tapaamisesta. Jotkin ihmiset ne vain piristävät synkkää talvipäivää eloisuudellaan :)

...on Mad Men -päivä! Linkkejä inspiroiviin kuviin muun muassa tässä, tässä ja tässä.

Hoi!

Anna äänesi sivupalkin kyselyssä! -->
Äänestysaikaa on maanantaiaamuun saakka.

Cheers! :)

Parhaita

Hiusvinkki: Koita joskus pestä tukkasi hoitoaineella shampoon sijaan. Tämä conditioner only eli co-pesuksikin kutsuttu keino tekee hyvää takkutukalle. Suihkun jälkeen ei tarvitse repiä puolta päätä kaljuksi tuulenpesiä selvitellessään. Jos aikoo ottaa co-pesut tavaksi, kannattaa hankkia halpa hoitis, esimerkiksi XZ-sarjasta löytyy hyviä silikonittomia hoitoaineita parin euron hintaan.

Inspiroivin postaus: Löysin ihan äskettäin Mungolife-blogin, jonka kuningattarella Annalla on kauniiden kasvojen ja vahvan tyylitajun lisäksi kaksoiskansalaisuus. Anna kirjoitti taannoin perusteellisen postauksen toisesta kotimaastaan Venäjästä. Toki kirjoitus kuvastaa vain yhden ihmisen näkemystä asioihin, mutta tulin todella hyvälle tuulelle siitä! :) Suosittelen lämpimästi kaikille, joilla ei ole kovin paljon kokemusta vieraista kulttuureista.

JIPPII!

Blogini on saanut nimikkosarjan MTV3:lle!

Näin juuri mainoksen hurmaavan Carl-Kristian Rundmanin tähdittämästä sarjasta, joka kantaa nimeä Helppo elämä. Tämän enempää en mainoksesta muista.

Mutta anyway,

YAY!

Minä muistan lapsuuden joulut

Tässä ahdistavien ajatusten keskellä päädyin tekemään pikapostauksen ennen töihin saapastelua. Ongelmani nimittäin on, etten ole löytänyt joulufiilistä vieläkään! Ja nyt on jo 2. joulukuuta...

Mikä siinä on, että joulun tunnelmaa on vuosi vuodelta vaikeampi tavoittaa? Pienenä saatoin kuunnella joululauluja jo keskellä kesää, eikä vihertävä ruoho ja kesäinen vesisade onnistunut nujertamaan joulumieltäni.

Nyt on kaikki toisin. Äitini on vaihtanut ruokahuoneeseen jouluverhot ja joka ikkunassa loistaa jouluinen valotähti, mutta silti oloni on tuskainen (eli kaikkea muuta kuin jouluinen) ja töiden jälkeen lösähdän voipuneena tv:n ääreen. Räntäsateessa ajaessani pelkään, etten ehdi nähdä suojatiellä tallustelevaa jalankulkijaa ajoissa ja märät housunlahkeet saavat nenäni vuotamaan. Joululahjatkin olen jo suurilta osin hankkinut, mutta täysin ilman seesteistä fiilistä.

Onko syy materiassa? Vai onko kenties työelämän ahdistavuus imenyt minusta viimeisetkin lapsekkaan ilon rippeet? Minulla on tylsää.