HOX! Varastettu meemi!

...ja tämän pöllin No Fashion Victimsistä.

Talvi 2008-2009

Farkut/housut: Joo. Se täytyy sanoa heti alkuun, että työhousut ovat karmeat. Eivät periaatteessa edes rumat, mutta kummallisen malliset, epämukavat ja -käytännölliset. Halajaisin työpaikkaan, jossa saisi pukeutua valitsemiinsa vaatteisiin.
Käytän vapaa-aikanani pääasiassa tummansinisiä farkkuja, mikä onkin huvittavaa, sillä lapsena vihasin farkkuja koko sydämeni pohjasta, enkä kyllä vieläkään erityisesti pidä niiden ulkonäöstä. Ne vain ovat niin helpot. Juuri pari päivää sitten ostin ensimmäiset pillifarkkuni enkä niihinkään ihastunut. Mutta onpahan housut.
Portugalista ostin ihanat ruutukuvioidut musta-ruskeat suorat housut, mutta olen sillä tapaa typerä, että pihtaan uusia vaatteita pahimmillaan kuukausia, koska pelkään niiden menevän käytössä pilalle. SIIS, käytän vanhoja, ei-niin-tyylikkäitä vaatteita, vaikka kaappini tursuaa uusista ihanuuksista. Syntinsä kullakin.

Mekot: Haluaisin käyttää mekkoja useammin, sillä ne ovat kauniita ja naisellisia, mutta jotenkin en osaa. Mekkoja käytettäessä täytyy panostaa kokonaisuuteen, sillä tylliunelmaan ei voi oikein yhdistää Puman hupparia ja lenkkareita - tai kyllä voi, jos on Lily Allen. Kiireaamuina on turvallisinta pukeutua farkkuihin ja neuletakkiin ja antaa tukan hapsottaa, mutta mekot vaativat mielestäni tietynlaista skarppaamista. On katsottava, ettei sukkahousuissa ole reikiä, korkokengät ovat tahrattomat ja mekon helma rypytön. Tästä johtuen en ole pesunkestävä pin-up babe, mukavuudenhalu menee kaiken edelle pukeutumisessa.

Hameet: Omistan mielestäni liian vähän käypiä hameita. Lisäksi niiden käytön tiellä on sama hidaste kuin mekoissakin, en vain jaksa panostaa vaatteisiini kuin joskus harvoin. Minulta puuttuu myös itsevarmuutta kävellä kaupungilla korot kopisten ja sääret säihkyen, tuntuu, että katseet mittailevat silloin minua päästä varpaisiin. Miehet tuijottavat, naiset kurtistelevat kulmiaan. Mieluummin olen huomaamaton, massaa.

Takit/Jakut: Tik-takit, hehhee. Ostin Vilasta ihanan musta-valkoisen villakangastakin, joka on keskimääräistä "chicimpi" kuin muut vaatteeni. Mustiin suoriin housuihin ja kirkasväriseen kaulahuiviin yhdistettynä takki saa minut tuntemaan itseni aidoksi ranskattareksi... Kelatkaa, mikä vaikutus Vilan takilla voi olla :'D Kuten mekkojen ja hameidenkin suhteen, tyydyn useimpina päivinä kuitenkin vaihtoehto B:hen, MicMacin ruudulliseen karvahupputakkiin, joka päällä voisi lähteä vaikka pulkkamäkeen. Vilan takissa joutuu miettimään ryhtiään, mutta MicMacissä voi lysyillä rauhassa, eikä kukaan jaksa katsoa, onko selkärankani suorassa vai ei, koska takkikin on niin mitäänsanomaton.
Omistan muutaman jakun, mutta niissä oloni on jotenkin pikkuvanha. Eli tänä talvena en pue päälleni jakkuja vapaaehtoisesti ollenkaan. Paitsi Mungolifen Annalla on ihastuttava hihaton Vila-brändin jakku... <3

Kengät: Mustia. Mielellään pienellä korolla ja reilulla varrella. Me likes. UGGit on YUCK.

Neuleet: Löysin Espritin myymälästä ihanan myrkynvihreän neulepaidan, jota en ole vielä tosin uskaltanut käyttää ollenkaan. Muutenkin olen neuletakkityttö, joka etsii Sitä Oikeaa Neuletakkia edelleen ja tulee todennäköisesti aina etsimäänkin. Isot kaulukset on kivoja. Sitä, sopivatko ne pyöreisiin kasvoihini, en osaa sanoa.

Laukut: Ooh! Tää tahtoo Burberryn ja Guessin ja aidon vintage-laukun, oh yes! Viimeksi ostin Ginasta mustan pienen tikkilaukun, jossa on punainen rusetti. Hurjan söpö (ja ylläri: käyttämätön!).

Paidat/topit: JC:stä ostetut painijanselällä varustetut topit ovat hyviä istuvuudeltaan (korostavat kivasti vatsamakkaroita), joten ne toimivat näppärästi neuletakkien alla. Olen ostanut pari mustaa biletoppia viime kuukausien aikana ja röyhelöt ja rusetit tuntuvat olevan kovasti in. Myös pitsi miellyttää silmää.

Päähine: Hah. En käytä. Söpöt baskerit sopivat joillekin, mutta en ole itse edes uskaltanut kokeilla. Pari talvea sitten ostin mustavalkoisen lipallisen lätsän, jota pidinkin usein. Tänä talvena vedän hupun päähän ja näytän dorkalta.

Korut: Heikkous. Ostan niitä usein ja unohdan niiden olemassaolon ihan yhtä usein. En saa käytettyä enää, sillä lempikorviksieni hopeoinnin alta paljastui todennäköisesti nikkeliä sisältävää rihkamaa, ja rakkaat rippilahjaksi saamani Kalevala-korun sormukset päättivät kadota (voi tätä morkkiksen määrää... Käytin sormuksia kuitenkin joka päivä muutaman vuoden ajan, joten ne olivat jo osa olemustani.).