To be or not?

Olen ajautunut taas blogikriisin myrskynsilmään. Vai pitäisikö sanoa, että bloggari-identiteettini on kateissa? No miten vaan.

En tiedä, pitäisikö perustaa kaksi blogia - yksi kuvapostauksille, toinen kirjoituksille (ja poistaa tuo tyhjänpäiväinen uniblogi). Naaman sensurointi on alkanut ottaa kupoliin, lopetanko siis kasvokuvien postaamisen vai paljastanko pärstäni kaikille? Teenkö julkisen höpönlöpöblogin ja toisen päiväkirjamaisemman, jota pääsevät lukemaan vain läheisimmät ystäväni?

Ongelmani on siinä, että haluaisin kertoa perheenjäsenilleni blogistani, koska esimerkiksi tiptoesin Saaran ja hänen äitinsä kommenttien vaihtaminen on perin hellyttävää, mutta epäilen, etteivät he sulattaisi kaikkia juttujani ja pyytäisivät muuttamaan tyyliäni. Tai jotain. En kuitenkaan ole samanlainen kotona kuin kavereiden kanssa, joten siviiliminän ja bloggaajaminän ristiriita saattaa hämmentää tuttuja. Tai jotain.

En oikein tiedä miksi pidän blogia. Nytkään minulla ei ole ollut moneen päivään mitään sanottavaa, mutta silti olen päätynyt tekemään postauksia hiuksistani ja - mikä järkyttävintä - vaatteistani, joista en edes liiemmin piittaa. Välillä selailen aiempia kirjoituksiani epäuskoisena, sillä suurimmasta osasta paistaa teennäisyys tooooo-del-la selvästi läpi. En minä ole tällainen, vaikka kuinka haluaisin. Ja toisaalta en taas halua.

Voin vain sanoa, että olen hukassa. Myös siviilielämässäni. Minulla ei ole opiskelupaikkaa, en tiedä mitä tahdon tehdä elämälläni. Välivuosi on heittänyt minut tuuliajolle, itsetuntoni seikkailee (muta)pohjalukemissa. Tässä asiassa komppaan pääministeri Vanhasta: nuoret nopeammin jatko-opiskelupaikkoihin, mars!