Mihin tarvitsen bikinivartaloa, kun olen kuitenkin koko kesän töissä?

Ensiksi kehuja viimeaikoina kokeilemistani suussasulavista herkuista:

+ Hesburgerin kreikkalainen kanahampurilainen
→ ihana pihvi, joka on täyttä kanaa, eikä mitään jauhettua höttöä
→ reilusti fetaa
→ hyvä makeahko kastike

+ Pandan Lakumix goes Tropical -karkkipussi
→ epäilytti, mutta (muka-)hedelmäiset maut sopivat lakuun erinomaisesti
→ ei sisällä yhtäkään namia, josta en tykkäisi

Sitten julma fakta, jonka kuulemisen jälkeen kiidin mittaamaan itseäni: naisen vyötärönympäryksen ihanteellinen pituus on noin 80 senttimetriä. En pitänyt omasta lukemastani, joka oli yli 90... Enkä ihan oikeasti ole BMI:ltäni edes ylipainoinen! Olet mitä syöt -ohjelmassa lääkäri puhui vatsaonteloon kertyvästä rasvasta, joka on terveydelle vaarallista. Arvatkaa, tuliko yhtään paha mieli koko viikon ja eritoten perjantai-illan herkutteluista? Niin, se varmaan juuri onkin tuon ohjelman perimmäinen tarkoitus.

Mission completed, bastardos!

Pari-kolme vuotta sitten koulun terveydenhoitaja huomautti minulle vyötärölle kertyneestä rasvasta. Oli kova kolaus kuulla tuollaista juuri kun olin pääsemässä yli samaisesta itsetuntoa koville panneesta ongelmasta. Nyt alan tajuta, että olen potentiaalinen läski, jonka elinikä lyhenee usealla vuodella elintapojen surkeuden vuoksi. Vuoden alusta alkanut liikuntainnostukseni on osoittanut hiipumisen merkkejä viimeisten viikkojen aikana, sillä iltavuorojen takia en ole päässyt haluamilleni ryhmätunneille. Porukat tyrkyttävät omia suosikkejaan, kuten perinteistä kuntosaliharjoittelua ja kävelylenkkeilyä, mutta minä en saa itsestäni kaikkea irti, ellei joku huuda korvan juuressa kannustussanoja ja vähän piiskaa. (Huonoja selityksiä osa 3492.)

Eilen Olet mitä syöt -ohjelmassa kuntosalityöntekijä painotti omien tavoitteiden tärkeyttä. Minun konkreettinen tavoitteeni on ollut esimerkiksi denise richardsmainen vartalo (www), mutta rehellisesti sanoen en osaa olla huolissani terveydestäni ja lähteä lenkille oman hyvivoinnin vuoksi. Toki vihaan vatsamakkaroitani, jotka eivät ole sopusoinnussa vaikkapa pienen takapuoleni ja hoikkien käsivarsieni kanssa, mutta tavoitteeni ja haaveeni ovat ainoastaan pinnallisia. (HALOO, olen vasta 19, mitä odotitte?!)

Ongelmaksi muodostuu se tosiasia, etten halua harrastaa liikuntaa ystävieni kanssa, koska tiedän olevani huonossa kunnossa ja vertaan itseäni muihin jatkuvasti. Olen ehkä ok-hoikka, mutta staminan, kunnianhimon ja energian puutos vaivaa, joten olen olemukseltani ja kropaltani löysä nahjus. En tykkää kilpailla, sillä ala-asteajoista lähtien olen ollut se huonoimpien joukossa puuskuttanut tyttö, joka ei saanut kenenkään sympatioita, koska oli hoikka ja laihuus mielletään usein harhaanjohtavasti hyvän kunnon synonyymiksi. Voi olla, että opettajat pitivät minua laiskurina, joka toimi ainoastaan puolella teholla, kun taas pulleita luokkakavereitani kannustettiin lempeästi tekemään kaikkensa. Kiitos epämiellyttävien liikuntakokemusten, joukkuepelit sekä hiihtäminen saavat niskakarvani nousemaan pystyyn edelleen.

What should I do? Karkkilakko päälle ja lenkille hyiseen kevätsäähän? Minussa asustava mukavuudenhalu-paholainen pistää itsepintaisesti jarrut päälle tässä kohdassa - EN VARMASTI! En ennen kuin saan vähintään Hunks-Tonin personal trainerikseni. Ja kasan uusia treenivaatteita. Ehkä hiuspidennyksen. Ja kasan Pandan lakuja.