Port Payé Finlande (paremman puutteessa otsikko löytyy päivän postista)

Vuorotyö rampauttaa aikakäsitykseni siinä määrin, etten ikinä perjantai-iltaisin oikein tajua miksi ihmeessä ihmiset ovat niin hyvällä tuulella ja ostavat paljon alkoholijuomia, minulle kun tälläkin viikolla perjantai on vain yksi työpäivä muiden joukossa.

Ylhäinen yksinäisyyteni, hedelmällinen selli itseinhoisille ajatuksille. Tämäniltainen diagnoosini itselleni on lähimmäisriippuvaisuuden aiheuttama depressio, aamulla totesin olevani ainoastaan säälittävä hellyydenkipeä naisenpuolikas. Ei tarvetta kiistellä faktoista, näenhän itseni objektiivisesta näkökulmasta, pääni sisältä.

Lienee kai tervettä tajuta, että ne asiat, jotka on ennen mieltänyt möröiksi näyttävätkin nyt mahdollisuuksilta. Ihan totta, viime aikoina olen hollywood-kliseemäisesti tuntenut kasvaneeni ihmisenä paljon lyhyessä ajassa. Toiset laajentavat tajuntaansa siihen tarkoitetuilla aineilla, minä koen samanlaisia ahaa-elämyksiä työpäivän jälkeen. Väsyneenä.

Katsoin pätkän elokuvaa, jossa mies ja nainen suutelivat kiihkeästi. Mieleni valtasi intohimon kaiho. Sitten aloin ajatella kyynisesti, että suuteleminen merkitsee vastakkaiselle sukupuolelle kuitenkin vain porttia kolmospesälle ja omaan tyydytykseen. En tajua mistä tällaiset feministiset ajatukset ovat päähäni pompsahtaneet - aamullakin päädyin siihen lopputulokseen, että miehet ovat sikoja ja samaa mieltä olen edelleen.

Jostain syystä sain tänään hirmuisen kiukunpuuskan aiheesta yhteiskunnallinen kirjallisuus. Ärisin kuin hyeena, koska en voi ymmärtää, miten joku jaksaa kirjoittaa vakavista globaaleista aiheista ja kuinka jotkut apinat vielä palvovat sokeasti näiden "nerojen" kirjoituksia. Ostetaan pamfletteja ja ollaan niin valveutuneita, että! Juu, täydellinen en ole minäkään ja plaaplaa, TOTTAKAI MINÄ OLEN TÄYDELLINEN.

Haluaisiko joku kirjoittaa pohdiskelevan romaanin kutiavista jaloistani?
En minäkään.
Missä inspiraatio ja ideat?
Tahdon kirjailijaksi!

PS. Jukka Parkkinen on ihku.