Lahopäinen Neiti Ööh, otaksun?

Tämä saattaa yllättää monet, mutta olen lähes koko pienen ikäni fanittanut muun muassa Avara luontoa sekä Prisma-dokumentteja selostavan Jarmo Heikkisen ääntä. Tahtoisin osata puhua yhtä selkeästi ja kiinnostavasti kuin hän. On uskomatonta, kuinka pelkällä äänenpainolla ja puheella saa innostuksen punan nousemaan poskille, voisin seurata tunnin mittaista ohjelmaa lähes aiheesta kuin aiheesta Heikkisen selostamana.

En ole ikinä liiemmin pitänyt puhetavastani tai äänestäni. Hermostuksissani ääneni kohoaa lauseen lopussa kuten germaanisissa kielissä on tapana, harmikseni tuo tapa ei vain sovellu tähän monotoniseen mongerrukseen lainkaan... Olen aina tykännyt laulaa, mutta viime aikoina olen huomannut, että kehonhallintani on lähes olematonta, ja koska oikean laulutekniikan oppiminen vaatisi tiettyjen lihasten rentouttamista ja toisten aktivoimista, edessäni lienee pitkä ja kuoppainen tie.

Kuiskaaminen saa niskavillani nousemaan miellyttävällä tavalla pystyyn, tietynlaisen pehmeän puhetavan kuuleminen saa silmäni lurpsahtamaan levollisesti, ja täyteläinen, mutta persoonallinen lauluääni aiheuttaa verisuonieni sisällä intohimoista kuohuntaa. Muutun kateudesta vihreäksi, kun joku tuttuni lausuu täydellisesti kieliä tai puhuu luontevan tyynesti ihmisten edessä hänelle tärkeästä asiasta. Yksi suurimpia itsetuntoani kurittavia tekijöitä onkin heikko ulosantini. Tästä syystä mieluummin kirjoitan. Lähimmäiseni ovatkin silloin tällöin raivosta suunniltaan, kun en vastaa heidän puheluihinsa. Se ei vain ole minun juttuni, ellen sitten satu olemaan todella hyvällä tuulella.

Asiakaspalvelutyössä ja ihmisten kohtaamisessa vaikeinta on puhuminen ja keskustelun aloittaminen. En tahtoisi olla hyökkäävä, vaan sopivan rento, mutta vakuuttava. Tietäisivätpä työkaverini kuinka tarkasti toisinaan heidän puheitaan seuraankaan, etenkin esimieheni soljuvaa puheenvirtaa ihailen kateellisena. Sen lisäksi, että oppisin painottamaan sanoja oikein, tahtoisin hallita massiivista sanavarastoa, oppia säätelemään äänenkäyttöäni ja olemaan sosiaalisissa tilanteissa rauhallinen ja avoin. Monet kerrat olen lukkiutunut, kun vieras ihminen on yrittänyt aloittaa tuttavallista jutustelua. Olen kai jotenkin hidas käsittelemään vastaanottamaani informaatiota, sillä yleensä ensimmäinen asia, joka suustani pulpahtaa, on ei-niin-älykäs äännähdys "ööh". Lisäksi kestää tovi jos toinenkin ennen kuin aivoissani sijaitseva sensuurikeskus on saanut päätettyä, millainen vastaus tilanteeseen sopii ja on minulle edullisin. Siinäpä sitä sitten ollaan: vastapuoli katsoo minua odottavaisena kun aivoni puksuttavat kapasiteettinsa äärirajoilla, vaikka kysymys saattaisi olla niinkin helppo kuin "Oletko sinä alokas Å:n tyttöystävä?"