I can be everything you want me to be - or...?

Silloin tällöin elämässä tulee aikoja, jolloin on hyvä istua alas pohtimaan elämäänsä ja ehkä jopa kyseenalaistaa omat tekonsa ja päätöksensä. Itse en ole esimerkiksi enää pitkiin, pitkiin aikoihin kyennyt shoppailemaan itselleni niin sanottuja turhakkeita ilman jumalattomasti jäytävää omaatuntoa, joten jotain hyötyä pelkästä asioiden miettimisestäkin on, vaikka monen mielestä harrastankin turhanpäiväistä jaarittelua aivan riittämiin. (Lisäksi virkkeiden lopettaminen vaatii minulta jedivoimia. Jos et kestä lauseiden rönsyilyä, ole hyvä ja poistu.)

Kuten joka päivä, niin tänäänkin hyppelehdin blogista blogiin nuuskien ihmisten elämiä ja markkinatalouden uusimpia houkutuksia. Yllätin itseni vertailemasta Helpon elämän lasta muiden kuvakylläisiin ja tyylikkäisiin blogeihin ja aprikoivani kuumeisesti, mistä löytäisin piilevät voimavarani blogiin panostamiseen. Päivänasuja, tottakai, ja paaaaaljon kuvamateriaalia kaikesta mitä teen. Aloin jopa miettiä, olisiko liian häröä ottaa kamera autokoulun II-vaiheeseen mukaan...

Ennen kuin ehdin kaivaa mummoni vanhan ompelukoneen esille (sillä tiettävästi jokainen katu-uskottava bloggerihan osaa tuunata vaatteita), tajusin peittää sotkuisen kuontaloni mietintämyssyllä ja ottaa hieman etäisyyttä asioihin. Ymmärsin, miten säälittäviä yritykseni päästä tämän semikuuluisan nettieliitin jäseneksi olivat. 1) Ajattelin, että samoja kaavoja apinoimalla kommenttien tulva olisi taattu, vaikka 2) minua ei ihmisten, edes liiemmin itseni, pukeutuminen voisi vähempää kiinnostaa. Tämä erottaakin minut aidosti luovista ihmisistä - en osaa ajatella, mistä muusta ihmiset voisivat haluta lukea, vaan ensimmäinen ajatukseni on tukeutua jo valmiiksi hyväksi havaittuun konseptiin. Riskienottokyky 0, samoin uskallus tehdä asioita oman pään mukaan, kun taas huomionkipeys on pyöreät 100.

Kun tajusin, ettei elämässäni ole oikeastaan mitään kirjoittamisen arvoista, eivätkä kiinnostuksen kohteenikaan ole erityisen mediaseksikkäitä, olin valmis laittamaan pisteen koko blogilleni. Vieläkin olen vähän kahden vaiheilla, lopettaako vai ei, mutta todennäköisesti tulen olemaan muutaman lukijani riesana vielä jonkin aikaa >:) Ajattelin jatkossakin tehdä tätä omaan tyyliini ja itseäni kiinnostavia aiheita käsitellen, sillä olen saanut sillä tapaa ainakin yhden kaverini "koukkuun". Tärkeintä on, että pysyn itselleni uskollisena ja lopetan rumasti sanottuna "blogihuoraamisen". Edes yksi kehitysaskel tällä pitkällä tiellä on saavutettu nyt.