"Menit sit mokaa, häh?"

Voihan lärpäke, pitää tehdä päivän kolmas postaus, koska en kykene yhdistämään kolmea täysin toisiinsa liittymätöntä aihetta saman otsikon alle... Eli:

Ne Salmiset -ohjelman edellisessä jaksossa oli vieraana näyttelijänä tutuksi tullut Outi Mäenpää. Hänen mielestään epäonnistumisen pelko rajoittaa elämää valtavasti. Outi pitääkin mokaa eräänlaisena lahjana, josta voi oppia.

Mokaamista pelkäävä ihminen suhtautuu kaikkeen varauksella ja pitää sekä omia että muiden ideoita kelpaamattomina. Tällainen ihminen syö valtavasti muiden voimavaroja ja energiaa, kun esimerkiksi vapaaksi aivoriiheksi tarkoitettu kokous muuttuu "muuten hyvä idea, mutta ei kannata" -tyyppiseksi kommentoinniksi kyseisen henkilön osalta.

Vertasin em. tilannetta omaan elämääni ja totesin väitteen pitävän kutinsa. Kun minut oppii tuntemaan hyvin, luulen, että mieleen jää kuva nauravaisesta ja puheliaastakin tytöstä, mutta ensivaikutelma ja esimerkiksi työpersoonani on aivan toisenlainen, kiitos elämääni varjostavan mokaamisen pelon.

Uusia ihmisiä kohdatessani olen vakava ja varauksellinen. Puhun vähän ja pyrin pysymään aiheessa. Jos joudun vieraassa seuraassa tilanteeseen, josta selviytyäkseen olisi oltava omatoiminen ja käyttää maalaisjärkeä, joudun paniikkiin. Moni onkin sanonut, että näytän joko vihaiselta tai todella ujolta. Tällaista mutrunaamaa onkin varmaan todella helppoa lähestyä.

Yleensä mokaaminen saa pelkääjän päässä järjettömän suuret mittasuhteet. Mikä oikeasti on pahinta, mitä voi sattua, jos menee puhumaan ihastukselleen vaikkapa koulun ruokalassa? Ymmärrän aivokirurgien kohdalla takaraivossa nakuttavan epäonnistumisen pelon, mutta miksi hieman liikakiloja kerännyt kokoa 42 oleva tyttö menettää mielenrauhansa tai ehkä jopa elämänilonsa lämpimän kesän ja bikineiden tähden?