Kuulun siihen naisryhmään, jonka mielestä laukkuja ei voi olla koskaan liikaa. Näin torstaipäivän piristeeksi panin kuvaussessiot pystyyn ja otin muotokuvat minulle rakkaimmista tai muuten vain kiinnostavista yksilöistä. Ladies and gay men, the ultimate bag parade! *fanfaareja*
Ensimmäisenä kokoelmani uusin tulokas, iso musta Pigeon!
Olin pitkään haaveillut isosta nahkaisesta olkalaukusta, jota voisi käyttää arkena lähes kaikkien asukokonaisuuksien kanssa. No, eksyinpä eräänä päivänä luottolaukkukauppaani ja muutaman kerran ympärilleni katseltuani näin tämän ja erään toisen laukun, joka oli puolet kalliimpi. Tein fiksun valinnan ja säästin pari kymppiä käteistä.
Pieni valkoinen Pigeon
Mielestäni ehkä laukkukavalkadini söpöin ilmestys. Pieni, käsivarrella kulkeva suurisolkinen laukku, johon mahtuu sopivasti lompakko ja pari muuta välttämätöntä tavaraa. Olen aika tarkka kaikista turhakkeistani ja tätä suloisuuden laukullistumaa varjelen lialta ja kolhuilta kuin pientä lasta. Siksipä en raaski ottaa sitä mukaani, kun lähden viettämään railakasta iltaa kaupungille (mikä on harvinaista).
Mangon iso punainen
Tämän suurisuisen kuviokaunottaren näin Itävallan reissulla Mangon näyteikkunassa. Onnekseni kyseisessä lafkassa oli alennusmyynnit, joten tämäkin lähti ihan mukavaan hintaan. Vasemmassa reunassa näkyvän koruhärpäkkeen yksi muoviosanen on kyllä lohjennut, en ole varma oliko jo ostettaessa vai olenko itse toheloinut sen rikki. Tämä veska vaatii mielestäni yksivärisen asun, jotta se pääsee oikeuksiinsa.
Pieni, mutta pippurisen ihastuttava Esprit
Bongasin tämän laukun valkoisena joskus pari vuotta sitten tavaratalon laukkuosastolla. Jostain kumman syystä päätin vielä harkita, mitä ei olisi pitänyt tehdä, sillä sitten kun palasin hakemaan palavan rakkauteni kohdetta, kaikki valkoiset laukut oli myyty! Voi sitä surun päivää ja itseni sättimisen määrää... Ostin kuitenkin kuvassa näkyvän mustan version laukusta, jota olen käyttänyt paljon. Valkoinen pikkulaukku jäi kummittelemaan mieleeni ja siksi ostin aiemmin esitellyn Pigeonin.
Punainen pikkupiru Daniel-Ray:n tyyliin
Lisää lempiväriäni punaista. Tämä pikkuruinen laukku on ihana piriste vaikkapa kokomustaan asukokonaisuuteen. D-R ei ole mikään tilaihme, sillä lompakonkin mahduttaminen sen sisuksiin vaatii pientä taistelua, jonka tuoksinassa kerran irtosi laukun vetoketjusta se olennaisin osa, josta pidetään kiinni. Muuten kaikin puolin passeli veska, jonka väriin sopiva vyö garderoobistani löytyy myös.
CHRISTMAS IS COMING EARLY THIS YEAR
4 vuotta sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti