Millainen olen...

Matkustaessani?

Otan matkoilla yleensä aika rennosti, sillä olen ollut ulkomailla pääasiallisesti perheenjäsenteni kanssa. Muutamia vuosia sitten menin kuitenkin ajattelemattomuuttani kansainväliselle vaihtoleirille, jonka ensimmäinen osa vietettiin teltoissa nukkuen Ranskassa. Kaksi viikkoa enemmän ja vähemmän läheisten kavereiden kanssa ei ollut helppoa, varsinkaan, kun seuraavana kesänä vuorossa oli kaksi viikkoa saksalaisessa hostellissa ja kolmantena kesänä kaksi viikkoa kului Suomen saaristomaisemissa metsäillen... Tiedän käyttäytyneeni kuin idiootti, mutta en vain jaksa samojen ihmisten naamoja 24/7, varsinkaan ympäristössä, jossa en ymmärrä edes kauppojen nimiä (Ranska). Tykkäänkin matkustaa maissa, joiden kieltä osaan edes auttavasti. Silloin voin rentoutua ja tehdä tutkimusmatkoja lähimarkettien herkkuhyllyille, mikä lienee paras tapa kokea erilainen kulttuuri kielen päällä. Kuten olen aiemminkin todennut, en ole madventures-henkinen matkailija, vaan nautin turvallisen porvarillisesta pakettimatkustamisesta.

Yhteenveto: olen rinkkaretkeilijänä sietämätön kitisijä, hotellielämä ja hyvä seura ei jätä valittamisen sijaa.


Kotona?

LAISKA. Ja nuhjuinen. Hengailen kulahtaneimmissa lökäreissäni tietokone-keittiö-akselilla ja laiminlyön hygienian. Syön mitä sattuu ja sitten ihmettelen, kun vatsa on jumissa. Jätän jälkeeni hirveän sotkun, sillä karkkipapereiden heittäminen roskiin on minulle ylivoimaisen vaikeaa. Neljä seinää tekevät minut hitaasti, mutta varmasti hulluksi ja aikaansaamattomaksi. Help?


Rakastuneena?

Kun rakastun, jalkani eivät enää edes hivo maata. Arviointikykyni vääristyy, sillä en pysty näkemään rakkauden kohteessani mitään vikaa. Tunnesyöppönä ruokahaluni yltyy. Olen ekstaasissa. Ostan rakkaalleni lahjoja shoppailureissuiltani tai vaikka ihan ruokakaupasta. Poltan kynttilöitä ja kyhjötän muruni kainalossa. Kaikki muu on turhaa.


Romanttisena?

Romanttisuus on vuosien mittaan ikään kuin hioutunut luonteestani pois, mikä on on tehnyt minusta kyynisen ja osittain kylmänkin. Tämä ilmenee kuhertelevien pariskuntien paheksumisena ja materian älyttömänä haalimisena, eräänlaisena ahdistuksena siis.

Mielestäni romanttista on piano-/klassinen musiikki, hämärä huone ja himmeä valaistus, sekä onnellinen olo. Myös lämmin kesäilta on romanttinen, samoin syksy ja lehdet.

Romanttisena olen samankaltaisessa ekstaasissa kuin rakastuneenakin. Oikeastaan en enää muista miltä se tuntuu.


Huonoimmillani?

Olen kamala, sillä taannun pienen lapsen tasolle. Rikon tavaroita ja huudan. Saatan sanoa todella inhottavasti läheiselle ihmiselle, sanon tahallani ilkeitä asioita, sillä tahdon satuttaa henkisesti. Jos en hauku samassa tilassa olevaa ihmistä, alan puhua pahaa muista. Panettelen, pidän itseäni marttyyrina, kunnes romahdan ja itken. Ajattelen, ettei mielialani kohene enää ikinä, mutta muutaman minuutin itkemisen jälkeen olo on hyvä ja minua kaduttaa purkautumiseni. Olen huono pyytämään anteeksi, mutta koitan hyvittää tekoni muilla keinoin, ikään kuin kiertoteitse.


Potiessani huonoa omaa tuntoa?

Kun tunnen tehneeni väärin ja omatunto soimaa, ylitulkitsen muiden eleitä ja ilmeitä. Olen varma, että kaikki mitä teen, yhdistetään mokaani, vaikka muut eivät edes tietäisi mokastani! Saatan myös yrittää hyvitellä tekoani jopa lahjoilla, mutta yleensä pyrin mielistelemään niitä, jotka ovat toilailuistani kärsineet. Välttelen keskusteluissa aiheita, jotka voisivat johtaa huonoa omatuntoa aiheuttaneeseen asiaan. Minulla on muuten todella kovaääninen omatunto, se on kuin Pinokkion Samu Sirkka potenssiin 100. Tästä syystä en voisi ikinä matkustaa pummilla.


Intohimoisena?

Täysin irrationaalinen. Rahan arvo katoaa, ajantaju häviää, minä vain toimin. Pätee niin kirjoittamiseen kuin kosmetiikankin ostamiseen. Malttamattomuuteni venyy uusiin, ennätyksellisiin mittasuhteisiin, kun olen jonkin asian pauloissa. Intohimo toimii polttoaineena, ilman sitä näivetyn ja surkastun kuin kukka, jota ei ole kasteltu päiväkausiin.


Kiitokset MouMou:lle, varastin tämän häneltä ;)