Olen viime päivinä pohtinut sitä, miten saisin muutettua elämääni positiivisempaan suuntaan. Liikunta, pidemmät yöunet, sure - mutta entäpä muu hereillä vietetty aika? Ahdistaisiko työnteko tai opiskelu vähemmän, jos vapaa-aikakin olisi täynnä toimintaa? Kuten vaikkapa juhlimista ja uusia harrastuksia.

Isoisäni on todella huonossa kunnossa, mikä on saanut minutkin miettimään omaa elämääni. Olen toki 70 vuotta nuorempi kuin vaarini, mutta olen vakuuttunut siitä, että jokaisella nuoruusiänkin valinnalla on vaikutusta siihen, miten lopun elämääni vietän. Vaarini joutui sotaan ollessaan parikymppinen ja heräsi vielä vuosiakin myöhemmin taisteluiden aiheuttamiin painajaisuniin. Hän uhrasi parhaat vuotensa kotimaansa hyväksi. Kadehdittavaa sankarillisuutta.
Ja toisaalta, valtaisa velvollisuus.

Päivittäin yllätän itseni harmittelemasta elämäni arkista harmautta. Toisinaan taas ahdistun liiasta tekemisen määrästä, joten vikisen siis aina. Oikeastihan asiani eivät ole ollenkaan heikolla tolalla. Se pieni parantamisen vara piristää mieltä, jättää tilaa luoville ratkaisuille.

Niitä odotellessa ja turhia postauksia lopetellessa,

pusuja.