Tadaa: vuoden ensimmäinen postaus!

Heipä hei, armaat.

Meinasin suoltaa eilen kriiseillessäni tänne vihaan uutta vuotta ja raketteja -postauksen, mutta päädyinkin sitten kaatamaan erään vaatekaappini (juu, niitä on monta) sisällön lattialle ja huusin akvaariokaloilleni. Täytyy myöntää, ettei sekään oloa helpottanut. Sen sijaan pakkasin kasseihini (ehei, en pärjää yhdellä!) vain kaikista välttämättömimmän ja lähdin Metallicaa luukuttaen ajamaan kohti korpraali Å:n olinpaikkaa. Oli pimeää, liukas tie ja kiukkuinen olo. Kaikki katastrofin ainekset koossa siis. Onneksi herra Hetfieldin kanssa rähinöinti vei voimat pahimmalta ärtymykseltä ja saatoin rauhoittua illastamaan korpraali Å:n ja hänen perheensä kanssa. En ole koskaan ennen nauttinut niin paljon tähtisadetikkujen polttamisesta ja kuohuviinin juonnista.

Vaikka eilinen ilta oli onnistunut, en aio silti toivottaa hyvää ja onnellista uutta vuotta. Siinä missä rakastan joulua, uusivuosi on minulle yhdentekevä juhlapäivä. Ihmiset örveltävät umpikekkulissa ja koittavat ampua samalla raketteja - itsesuojeluvaistoni sanoo, ettei kaikki ole silloin ihan kohdallaan. Niin kukkahattutäti en sentään ole, että halajaisin Suomeen rakettien ampumista kieltävää lakia. Jos joku hommasta nauttii ja osaa toimia fiksusti muutamankin promillen humalassa, suotakoon hänelle siinä tapauksessa valopommien räjäyttelyn ilo edes kerran vuodessa. Kunhan eivät minun terveyttäni vaaranna.

No joo, pakko se on minunkin siirtyä uudelle vuodelle, mutta lupauksia en ryhdy tekemään, vaikka toki kulutustottumuksissani ja terveydessäni parantamisen varaa olisi. Itsen kehittäminen ei vain mielestäni liity millään lailla vuoden vaihtumiseen, vaan muutoksen pitäisi olla ainaisesti jatkuva, katkeamaton prosessi. Myös takapakit kuuluvat kehittymiseen, jos niistä ottaa opikseen.

Hauskaa... loppuviikkoa, tai jotain. Ja muistakaa nyt sitten erinäisiä papereita allekirjoittaessanne laittaa vuoden kohdalle 2009.